Viihdytkö sä siellä paremmin kuin kotona, kun on kuitenkin erilaista?
- No tähän asti viihdyin ihan hyvin, mut nyt alkaa hajottaa. En silti viihtynyt paremmin kuin kotona. Ehkä vain ajoittain, kun pelasin sählyä tai väsäsin palapelejä toisten kanssa.
Mitä luulet jatkuuko osastolla tehdyt ihmissuhteet irl?
- No viime jaksolta jatkui pari ja täältäkin mä toivon muutaman jatkuvan. Uskon, että ne jatkuukin. Ainakin pidetään yhteyttä Facebookissa ja nähdäänkin ehkä joskus.
Onko edes hieman mukavaa että sun elämä on ollut nyt ns. mielenkiintoista ja tavallisesta poikkeavaa josta voit kertoa kaikille kuten vaikka täällä blogissa?
- Pakko myöntää, että on. Vaikka nyt kotiutuisin jo enemmän kuin mielelläni.
- En mä voi sanoa olevani siitä ylpeä. Mut en mä sitä enää häpeäkään. Mulla on sairaus, vaikka sitten psyykkinen, ja mä olen sen takia sairaalassa hoidossa. That's it.
Kiinostaako sua osastolla jutella muille vertaisille? Entä osaston ulkopuolella? Irl tai netissä.
- Täällä on mukava jutella muutaman kanssa, vaikka sairaudet onkin erit. Osaston ulkopuolella mulla ei ole ketään vertaista, jonka kanssa jutella ja netissä en yksinkertaisesti vaan jaksa.
Onko teidän osastolla oma terapeutti/psykologi ja oletko käynyt hänen luonaan? käytkö juttelemassa sille sairaanhoitajalle vielä?
- Viime osastojaksolla oli miespsykologi, jota tavasin vaan yhden ainoa kerran. Nyt täällä on naispsyklogi, jota oon tavannut muutaman kerran. Ollaan vähän juteltu ja tehty testejä. En käy enää sen sairaanhotajan luona, nyyh. :(
Sanoit osastolle mennessä muistaakseni että sulla lisättiin lääkitystä, ootko huomannut siinä mitään positiivisia (tai negatiivisia) vaikutuksia? haluatko kertoa mitä lääkkeitä sulla menee? (anteeksi jos olet ne jossain täällä kertonut tai ne lukevat sivubannerissa, en näe sitä sivubanneria kännykkäversiossa)
- Mulla vaihtui Ketipinor 50 mg (nukahtamiseen) Seroquel Prolong 200 mg:aan. Se tasaa ja parantaa mielialaa sen lisäksi, että auttaa nukahtamiseen. Oon huomannut, että se tosiaan on nostanut mielialaa. Mitään haittavaikutuksia ei oo tullut.
Mitä mieltä olet yleensäkkin lääkkeistä, ovatko ne auttaneet vai vain pahentaneet oloa?
- Seroquel Prolong ja masennuslääkkeet yleensäkin on auttaneet ja parantaneet mun oloa, vaikka niistä on saattanut lähteä tehot jonkin ajan kuluttua. Lääkkeestä riippuen mulla on ollut hyöty aina suurempi kuin haitta eli ne sivuvaikutukset.
Haluisin tietää käytkö ikinä siellä pikkusella lammella istuskelemassa ? Jos käyt ni meetkö sinne jomman kumman laiturin päähän vai jäätkö rannalle? Mitä muuta teet ko sulla on ulkoiluja?
Tää ei nyt ihan liity sairaalaan, mutta mua kiinnostaisi, ajatteletko koskaan millaista elämäsi voisi olla ilman anoreksiaa, tai käykö sulla koskaan edes sekunnin murto-osan ajan mielessä että voisit haluta syömishäiriötöntä elämää? Vai ajatteletko että pysyisit syömishäiriöttömänäkin kuitenkin masentuneena ja että siksi on helpompi pitää kiinni siitä kontrollista joka sulla on kehoosi?
- Anoreksia on jo niin suuri osa mua, etten edes ajattele elämääni ilman sitä. Mut joskus tosi tosi harvoin se on saattanut tulla mun mieleen. Mut jos mä ajattelen sitä niin siitä tulee heti kamala lihomisen pelko. Joo nimenomaan niin ajattelen, että vaikka syömishäiriö lähtisi niin ei se masennus musta mihinkään lähde.
Oletko salaa iloinen kun olet osastolla kun sulla on jotain spesiaalikerrottavaa muille?
- Ekaks ehkä vähän joo, myönnän. Enää en ajattele niin.
Eli, kuinka monta eri osastoa siellä on?
- 4, mut tänne avataan tai avattiin (en oo ihan varma) just uus osasto eli 5.
Onko huonekaverit niinkuin parhaita kavereita sulle?
- Ei ne silleen oo. Mut mulle on sattunut molemmilla osastojaksoilla just mukavasti, että oon saanut ihan huippukivat huonekaverit, joihin aion pitää yhteyttä jatkossakin.
Opiskeletko mitään tällä hetkellä? Eli onko sulla jotain koulu/työtehtäviä joita sun pitää tehdä osastolla?
- En opiskele eli en tee täällä mitään tehtäviä.
Pitääkö sun aina pyytää lupa joltain jos haluat pois rakennuksesta?
- Pitää joo, koska tää on suljettu osasto niin täällä on kaikki ovet ja ikkunat (paitsi tuuletusikkunat) lukossa. Mulla on vapaakävelyt, joten myös pääsen halutessani ulos. Sisähoidossa olevat ei pääse.
6 kommenttia:
Pakko sanoa sun lääkkeisiin liittyen sitä, että se seroquel prolong on ihan hirveetä kamaa! Mulla tuntu et se vie persoonallisuuden ja kaikki mut vielä hirveempää on sen jälkeen kun lopetat sen. En enää syö sitä ja mietin pitäiskö alottaa uusiks.. Jotenki koukuttava lääke kun vie kaikki tunteet pois mut silti pahentaa oloa.. Toivottavasti sulla se toimii paremmin eikä tuu hirveesti mitää haittavaikutuksia (??)
Mutta hei hirveesti jaksamisia, tiiän että alkaa hajottaa jo parin viikon jälkee mutta sä pääset sieltä pois vielä!
Hali ja hyvää syksyä <3
P.s anteeks kun en oo kauheesti kommentoinu :( en vaan oo keksiny kommentoitavaa ja ikuiset "koita jaksaa ja voimia plaaplaaplaa" alkaa varmaan vähän kyllästyttämää pikkuhiljaa..
Te saatte käyttää suljetulla konetta /puhelinta :O? Meil ei ollu mitää yhteyttä ulkomaailmaan. Möh.
Ja oon kuullu samaa seroquelist ku edellinen kerto :/ mut hyvä jos se sulla auttaa! Kaikilla vaikuttaa vähä erilail :)
Mä haluisin kysyä, että millaista vertaista kaipaisit tosielämässä, tai kaipaatko ylipäätään. Uskotko vertaisuuden yltävän yli erilaisten psyykkisten häiriöiden, vai onko tärkeää erityisemmät yhdistävät tekijät, kuten anoreksia? :)
Kauheeta! :O En suosittelis alottamaan uudestaan, jos se vaan pahentaa oloa. Varmasti löytyis joku sulle sopivampi lääke. Mulla se on toiminut kyllä tosi hyvin ja auttanut mua. Enkä oo huomannut mitään ihmeempiä haittavaikutuksiakaan. :)
Voi ihana, älä pyytele mitään anteeks. Sä aina jaksat kommentoida ja tsempata. En tiiä, missä olisin ilman sua. Kiitos ja samoin sulle kivaa syksyä! <3 <3
Saadaan käyttää puhelinta 24/7 ja konetta 3 h/päivä. Niinpä ja mulle tää Seroquel taitaa sopia ihan hyvin jopa. :)
No jos mä kaipaisin vertaista niin kyllä mä toivoisin/haluaisin, että ne ongelmat olis aika lailla samat eli siis anoreksia tai masennus. Siten pystyis samaistumaan toiseen, jakamaan kokemuksia ja ymmärtäiskin mistä toinen puhuu.
Mut mä en tosiaan edes kaipaa vertaistukea. Täällä blogissa ja psykologikäynneillä tai osastolla mä käyn ihan tarpeeks näitä asioita läpi, joten mä en varmaan edes jaksaisi puhua niistä vielä jonkun muun kanssa. Ennemmin haluisin vaikka ihan uuden kaverin, jonka kanssa kattoa leffoja ja puhua puhua niistä tms.
Lähetä kommentti