En oo viime päivinä oikein kirjoitellut tänne. En niin tiivisti kuin ennen. Oon kyllä halunnut kirjoittaa ja kerrottavaakin olisi osastoelämästä, mut oon mennyt taas huonommaks. Alan olla samassa kunnossa kuin osastolle tullessa tasan kuukausi ja kolme viikkoa sitten. Yhtä ahdistunut. Yhtä sekaisin. Mä en pysty ajattelemaan enkä kirjoittamaan. Eilen illalla hajosin osastolla. Nyt oon kotijaksolla ja yritän pysyä yhtenä kappaleena. Koitan saada tätä päätä edes vähän parempaan kuntoon, jotta voisin tulla pian kertoilemaan kuulumisia ja vastailemaan kommentteihin.
Mä oon mennyt taas huonommaksi. Siks musta ei oo kuulunut mitään. En oo yrittänyt riistää henkeä itseltäni enkä oo viiltänyt tai viettänyt öitäni eristyksissä. Ei mitään sellaista. Mä oon taas mennyt sekavaksi. Mun pää ei vaan yksinkertaisesti toimi niin kuin sen pitäis. Mun päässä ei edes ole mitään ajatuksia täällä kerrottavaksi. Mä en osaa kertoa mitään. Mun päässä ei taida olla tällä hetkellä oikein mitään.
Mä kerroin hoitajalle keskustelussa, että mun vointi on huonotunut. Ja mieliala. Mua ei huvita tehdä enää yhtään mitään. Mä haluun vaan maata sängyssä torkkupeiton alla. Mä en halua olla. En tehdä mitään. Mä en mennyt torstaina Musaryhmään laulamaan uuden Singstarin suomibiisejä. Mua ei oo huvittanut enää lähteä liikasaliin pelaamaan sählyä. Se kertoo jo paljon siitä miten huono mun tila on.
Ei se mieliala voi koko ajan olla hyvä. No ei kai sitten, mut ei toikaan lohduttanut. Ja nyt se on huonompi kuin mun tullessa osastolle.
Mä olin viikonlopun kotijaksolla pe-su. Mulla on mennyt paremmin, joten mä sain taas kahden yön kotijakson. Mä join light-limsaa ja katselin Sinkkulaivaa. Nukuin liian pitkään. Kävin Sokkarin 3+1 -pävillä, vaikken ostanutkaan sieltä mitään. Lainasin kirjat Tarhapäivä ja Kani nimeltä Jumala niiden takavarikoitujen kirjojen tilalle. Sunnuntaina kävin hierojalla. Pyykkiä piti pestä, mut en jaksanut.
Mä tein lauantaina pizzaa, koska hoitajat tuli katsomaan. Ne ei jääneetkään katsomaan mun syömistä vaan lähtivat siinä vaiheessa, kun otin pizzan uunista. Alunperin niiden oli tarkoitus jäädä, mut mä luulin, että koska mulla on mennyt niin hyvin mä sain niin kuin palkinnoksi syödä yksin. Mä olin siitä hirveän otettu. Mut kyse olikin vain väärinkäsityksestä, kun ne oli punaisen hoitoryhmän hoitajat eikä ne muistaneet, että syöminenkin piti vahtia. Mut ei se mua haitannut.
Mä katsoin myös Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä, josta mun piti tulla kertomaan tänne. Se on katsottavissa vielä parin päivän ajan Areenassa. Dokkari oli ihan katsottava. Siinä oli muutama itsemurhan tehnyt läheinen ja pari itsemurhaa yrittänyttä. He kertoivat kokemuksistaan, ajatuksistaan ja menetyksistään kuvattuina keittiönpöydän ääressä tai omalla sängyllään istuen.
Nyt mä olen taas osastolla enkä mä jaksaisi olla täällä. Mä en jaksaisi olla missään.
Tiistai. Mun olis tehnyt mieli jättää aamupalaa, mut mä en voinut. Ruokailuvalvojana oli vuorossa yksi vahtaajahoitaja, joka kerran tuli tarkastamaan mun tarjottimen ja jogurttipurkin, kun mä olin syönyt ja palautin astioita kärryyn. Nyt se ei tosin tullut. Aamuryhmässä oli mun vuoro. Soitin Eagle-Eye Cherryn Save Tonight. Musta se sopi aamubiisiksi.
Lounaalla oli ekaa kertaa pastaa! Ihan kiva juttu, vaikka pastassa onkin ihan luvattoman paljon hiilareita. Päivällisellä mulle oli soijarouhekeittoa (taas!) ja puolukkakiisseliä. Mulla ei ollut yhtään nälkä enkä mä melkein pystynyt edes syömään. Mä otin keittoa tosi vähän eikä kukaan sanonut mulle mitään. Jälkkärin mä levitin kulhon reunoille ja jätin pohjat. Päivällisen jälkeen mä oksensin kaiken samantien.
Mä olin anonut viikolle yölomaa tai edes päivälomaa. Sain neljän tunnin päiväloman. Kävin ostarilla ja Ginassa sovittamassa farkkuja. Olisin halunnut uudet farkut, mut siellä ei ollut mitään niin kivoja. Kotona mä katoin Lauraa vhs:ltä ja join ananaslimsaa.
Osastolle palattuani mulla oli päivällisen jälkeen keskustelu. Mä kerroin, että mun vointi on huonontunut. Kirjoja mä en saanut takaisin. Asiasta päättää kuulemma lääkäri huomenna rapsalla. Kiva. Kukaan ei päätä mitään, kaikki vaan siirtää asiaa hoitajilta lääkärille ja taas takaisin hoitajille.
Mut onneks mulla on se yksi kirja. Mä oon kohta lukenut sen. Vähän huvittavaa lukea sitä salaa. Aina kun mä en lue sitä, mä säilytän sitä yöpöydän laatikossa tai sängyssä peiton alla. Mut muuten se otettais multa pois ja sitten mulla ei olis mitään mitä lukea.
Mä kävin taas lenkillä mun kaverin kanssa. Oli tosi kylmä ja vettäkin alkoi sataa.
