Mä kerroin, etten mä ollut syönyt viikonloppuna sen ahmimis-oksentamisen jälkeen enää juuri mitään. Ei olis pitänyt. Sillä nyt mä pelkään, että mun kakkuni täällä kasvaa, kun arvioitu kotiutumisaika olis jossain kahden viikon päästä.
Iltapalalla mä otin vain puoli lasia mehua. Hoitaja ei niellyt sitä.
Ota nyt jotain.
Ei kun ei mulla oo yhtään nälkä. Sitä paitsi se mun ateriasuunnitelma on vaan suuntaa antava.
No otat nyt joka tapauksessa jotain. Ota leipää!
En mää nyt... eikä mulla oo lautastakaan...
No menet jonon perälle ja aloitat alusta. Sillä sä otat nyt jotain!
Mä otin tarjottimeni ja menin nyreänä takaisin linjaston alkuun ja lastasin lautaselle kurkkusiivuja. Mä olisin hoitajan mieliks voinut ottaa salaatinlehden tai tomaatinpuolikkaan, mut niitä ei ollut tällä kertaa tarjolla.
Otat nyt sitä leipää!
En mä nyt pysty. Mä syön sit aamiaisella...
Haluatko sä tehdä tästä vaikeaa? Häh? Mitä? Haluatko?
Loppua mä en kuullut, kun mä lähdin menemään pöytään tarjottimeni kanssa. Jotain vierihoidosta ja osastolla syömisestä. Argh, että alkoi ärsyttää. Vielä kun se oli niin vattumainen se hoitaja.
Mut mä en halua syödä enää. Mä olen syönyt ihan kauheasti nyt osastolla ollessa ja lihonut ja mua inhottaa katsoa itseäni. Mä en tahdo syödä enää!
Mut mä en halua syödä enää. Mä olen syönyt ihan kauheasti nyt osastolla ollessa ja lihonut ja mua inhottaa katsoa itseäni. Mä en tahdo syödä enää!
Iltapalan jälkeen mä juttelin pitkään mun huonekaverin kanssa. Höpöteltiin kaikenlaista. Me saatiin myös yksi tosi vaikea palapeli vihdoin valmiiksi. Olin tehty sitä kolmestaan parin potilaan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti