sunnuntai 7. syyskuuta 2014

All hell breaks loose

Perjantai. Mä nousin sängystä taas tasan klo 8 niin että olin lääkejonossa täsmällisesti klo 8.15 jonon viimeisenä. Pääsin kuitenkin VIP-potilaana koko jonon ohi ensimmäiseksi hakemaan lääkkeen ja siitä suoraan kahdestaan hoitajan kanssa aamupalalle. Ihan vaan siksi, että mulle oli sovittu ravitsemusterapeutin aika heti puoli yhdeksäksi. Mun oli taas pakko myöntyä annoskokojen nostamisiin. Mikä ahdistus. Mut en mä aio syödä kyllä niin paljoa.

Mä kerroin kanssa ihan rehellisesti, että mä oon oksennellut täällä osastolla. Mä kyllä pelkään, että mä joudun sen takia osittaiseen vierihoitoon. Se tarkoittaisi, että aina joka ruokailun jälkeen mun pitäisi istua tunti yhteisössä hoitajan valvonnassa. Olisi se hoitaja siinä sitä vartenkin, että mä voisin tarvittaessa puhua sille ahdistuksesta, joka syntyy kun mä en pääse oksentamaan, mut sen hoitajan pääasiallinen tehtävä olis valvoa, etten mä salaa livahda oksentamaan.

Viime hoitojaksolla mulla tosiaan oli kyseinen vierihoito enkä mä halua sitä enää. Joskus mä saatoin olla melkeistään yksinkin yhteisössä, kun kaikki muut meni huoneisiinsa ruokalevolle eikä ollut ketään kenen kanssa pelata korttia tai jutella ja mä olin kuolla tylsyyteen, kun mä odotin vaan että se tunti olisi kulunut. Mut nyt ei onneks edes mainittu vierihoitoa, huh!

Ennen klo 12 ja kotijaksolle pääsyä mun huonekaveri pyysi mua seurakseen sairaalan kahvioon leivoskahveille. Me mentiin juhlistamaan kahvion sulkeutumista remontin takia. Kahvio menee siis kiinni maanantaina ja sitten meillä ei oo enää houkutusta mennä sinne herkuttelemaan ja lihomaan (vaikkei mun huonekaveri tosin olekaan syömishäiriöinen). Jes! Vaikka kaikkien muiden mielestä se remontti on vaan ikävä asia.


Sitten mä lähdin kotijaksolle ja helvetti pääsi taas valloilleen. Kaupasta tarttui mukaan viikonlopun ruokien kanssa herkkuja, herkkuja ja vähän lisää herkkuja. Iltapäivällä mä join kahvin ja söin sen kanssa viinerin. Iltapäiväkahvi ja viineri. Niin kuin normaalit ihmiset tekee. Ja sitten lähti mopo käsistä.

Seuraavat tunnit ja mä ahmin ja oksensin herkkuja vuoron perään. Irttareita, sipsiä, suklaapatukoita, karjalanpiirakoita, pieni pakastepizza. Ahmin. Oksennan. Ahmin. Oksennan. Itken välillä sitä, kun mättö ei meinaa tulla ylös. Juon vettä väliin ja tungen taas sormet kurkkuun. Rystyset huutavat punaisina ja niihin sattuu. Sitten ahmin taas ja hetken päästä olen takaisin vessassa oksentamssa. Loppuillasta laksatiivia ja nesteenpoistajia ja paino muutaman satagrammaa enemmän. Ei helvetti.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mietin tässä vain, että miksi sun rystyset on punaisina ja kipeet? Mitä sä niille oot tehnyt?

Pura kirjoitti...

Ne hankautuu hampaisiin oksentaessa. Tai ainakin mulla käy niin.

Reetta kirjoitti...

Tuleeks sulla kurkku nykysin ollenkaa kipeeks oksentamisesta?
Tsemppiä!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joskus käy noin juuri siksi, että se on iso asia eikä missään nimessä neverever saisi juuri nyt tehdä noin. Kielletty hedelmä houkuttelee. Usko pois, tilanne rauhoittuu omalla painollaan:)

Pura kirjoitti...

On joskus tullut, mut ei oikeestaan koskaan. Kiitti! <3

Pura kirjoitti...

Ihan totta, just niinhän tossa kävi. :D

Lähetä kommentti