Blaah

Hyvä, että mä pääsin taas tänä viikonloppuna kotijaksolle. Mä olisin repinyt itseltäni pään irti ja todennäköisesti kaikilta muiltakin silkasta ahdistuksesta, jos mä olisin joutunut jäämään osastolle. Ei sinne varmaan edes jäänyt juuri kukaan.

Lauantaiaamuna kävin vanhempieni kanssa markkinoilla. Mä olin empinyt, että viitsinkö edes lähteä sinne, mut päätin sitten kuitenkin lähteä. Ei mulla ollut muutakaan suunnitelmia. Ja ihan kiva, että lähdin. Ne oli toisessa kunnassa olevat suurmarkkinat ja siellä oli kiva pyöriä ja katella kojuja. Vaikka en edes ostanut mitään. Käytiin lopuksi lettukojussa syömässä muurinpohjaletut kermavaahdolla ja mansikkahillolla.

Aamupäivästä kaks osaston hoitajaa poikkesi sovitusti mun luona. Mä en ymmärrä, miksi ne tuli tänäkin viikonloppuna käymään, kun vasta viime viikonloppuna ne tekivät kotikäynnin mun luo. Nyt ne ei viipyneet kauaa, kyselivät vain perjantain sujumisesta. Eihän se sujunut kaiken sen ahmimisen ja oksentamisen takia. Mä kerroin sen niille.

Kotijaksot menee aina niin luvattoman nopeasti. Sitä haluaisi tehdä kaikkea kivaa, kun sitten osastolla ollessa ei taas voi, mut sitten tuntuu ettei sitä kuitenkaan ehdi tehdä murto-osaakaan siitä, mitä oli suunnitellut.

Mä olin ajatellut meneväni pitkästä aikaa leffateatteriin, mut ei siellä pyörinyt mitään kivaa. If I Stay olis saattanut ollakin hyvä, mut mua ei huvittanut mennä katsomaan mitään masentavaa draamaa. Toiminta tai ehkä komedia olis ollut kiva. Lisäks mä ajattelin nähdä kavereita, kun viimein tuntui että jaksaisi nähdä, mut kaikki oli varattuja eikä kellekään käynyt. Möh. Kävin mä aamupäivästä kirppiksellä, kun en ole käynyt sielläkään aikoihin. Olin ajatellut ostaa jotain uusia vaatteita, mut en sitten löytänyt mitään.

Nyt on ilta ja mä olen taas takaisin osaston seinien sisällä. BLAAH... Ensi kotijaksoa odotellessa. Eihän sinne ookaan kuin viis päivää. Eli ikuisuus.