- Mmh... en mä nyt oikeen tiedä...
- Mikset sä enää tykkää käydä ulkona syömässä? Ennen sä aina tykkäsit.
- No kun...
- Saat valita mihin mennään. Mites olis se kiinalainen? Sieltä saa sushiakin.
- Mä oon kyllästynyt sushiin...
Äiti on tullut käymään ja istuu sohvalla murheellisen näköisenä. Minä istun toisella sohvalla ja tuijotan ryppyjä sohvapöydä liinassa. Mitä mun pitäisi sanoa? Mä en vaan tykkää. Ana ei anna syödä ravintolassa. Se on kiellettyä. Annokset on kamalan isoja ja aina tulee syötyä liikaa, kun siitä on maksanut. Se lihottaa. Eikä mun tarvitse syödä. Ei ainakaan niin paljon. Ja siitä tulee huono-omatunto. Eikä sitä haluaisi oksentaakaan, hyvää ruokaa. Mitä mun pitäisi sanoa? Mitä sä äiti tahdot, että mä sanon?
- No voithan sä mennä...
- Ei se yksin oo kiva.
Soitan myöhemmin äidille.
- No mennään vaan ulos syömään.
- No kiva! Sitten mun ei tarvii laittaa sunnuntaina ruokaa.
Okei. Ehkä mä oon jopa vähän odottanutkin tätä. Mä en ole aikoihin syönyt ulkona. Mä saan valita ravintolankin. Mä ajattelin Amarilloa tai Sante Fé:ta. Santa Fé on kyllä parempi. Sushiin mä olen ihan oikeasti kyllästynyt.
Mutta. Mä pilasin taas kaiken. Oikeasti, miten mä aina onnistun pilaamaan kaiken. Mun piti paastota perjantai ja lauantai, että mä voin sitten sunnuntaina mennä hyvillä mielin ja toivottavasti jo silloin nälkäisenä syömään. Mut perjantai meni pipariksi ja niin meni tääkin päivä, kun mä söin. Tänään mä oon lisäks syönytkin ihan hirveesti, hyi! Mä olen kyllä oksentanut kaiken mahdollisen ja yrittänyt siten minimoida vahingon, mut mä epäilen että mä olisin saanut korjattua koko vahinkoa. Mulla tuskin on huomenna nälkä, kun mä tänään söin. Kyllä mä tunnen nälkää... joskus. Satunnaisesti.
Ja nyt kaikki hohto on kadonnut ja into koko raflareissusta. Voinhan mä tilata alkupaloja tai salaatin. Niillä lähtis jopa nälkäkin. Mut en mä haluais tilata salaattia, kun mä syön muutenkin aina salaattia. Salaattia salaattia samaa salaattia. No oli mun viimeisimmässä ravintolan salaattiannoksessa jättikatkaravunpyrstöjä, mut salaattia se oli kuitenkin.
Mä kun olin haaveillut sellaisesta kunnon hampurilaisateriasta ranskalaisineen. OMG mä en ole syönyt sellaista aikoihin. Mut jos mulla ei ole nälkä niin en mä voi sellaista tilata, nyyh.
Mä oon menossa huomenna ravintolaan... Mitä helvettiä mä oon tekemässä... !!!
14 kommenttia:
Nautit rennosta elämästä?
Huono omatunto kirjoitetaan erikseen eikä yhdysviivalla. Kyllä, olen pilkunnussija
Kun keskittyy vatvomaan syömisiään, ei tarvitse kohdata sitä mitä oma elämä on ja mitä tunteita sisimmästä nousee. Sitä paitsi, ana ei käske sua tekemään yhtään mitään. Ana ei ole sama kuin sinä. Sä ITSE teet valinnat, joten älä vetoa johonkin anaan. Ihmettelen mihin kaikkeen ihmiset vapaaehtoisesti haluavat yhden ja ainoan elämänsä käyttää.
Ja tämäkö oli mainitsemisen arvoinen asia? Inhimillinen kirjoitusvirhe se vain oli.
no minkäpä sille ihminen itse voi, kun kyseessä on kuitenkin sairaus? Tosi moni on kuvannut anan jonain erillisenä käskevänä voimana, joten uskon että se on ihan oire, sen sijaan että potilas itse siirtäisi vain vastuunsa anoreksialle koska se nyt vaan on helpompi syyttää sitä. pää pois sieltä perseestä hei. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa, mutta eipä se siitä huutaminen auta jos on jo valmiiksi pahassa pisteessä.
Niinpä. Tää oon taas tätä huutelua Anoilta, jotka eivät tiedä piirun vertaa anoreksiasta mielen sairautena, mutta luulevat tietävänsä siitä kaiken. Sitä paitsi mä en muutenkaan kirjoita mitään DSM-kirjaa vaan mä kirjoitan lähinnä päiväkirjanomaisesti. Silloin mä voin kirjoittaa anasta henkilönä tai masennuksesta möykkynä rinnassa, jos mua huvittaa joten on turha tulla huutelemaan, että anatomisesti mun rintakehässä ei kyllä ole mitään möykkyä.
Mutta kiva, että edes jotkut ymmärtävät. :) On melkeinpä surullista, miten joillekin voi olla suorastaan mahdotonta asettua toisen ihmisen asemaan ja edes hetkeksi nähdä asiat toisen ihmisen silmin.
Hei Anonyymi, jos sun on pakko pistää liuta keskenkasvuisia kommentteja, niin tee se edes omalla nimelläsi!! Minusta on ihan paikallaan erottaa anoreksia omasta itsestä: sehän on nimenomaan vieras ääni joka tahtoo pahaa ja välillä ottaa vallan.
Vaikka en kyllä tiedä mitä sulle Pura pitäisi tehdä... Selvästi kuuntelet Anaa enemmän kuin näitä Huolestuneiden Lukijoiden kommentteja... Välillä huomaan toivovani että saisit laihdutettua itsesi sairaalaan, niin että saisit jonkinlaisen pohjakosketuksen ja ehkä halun parantua... eihän alkoholismistakaan pääse ennen kuin myöntää sen ongelmaksi :-( Koita joka tapauksessa ajatella niin kuin asia on, että mitä ikinä siellä ravintolassa syötkin niin se on henkeä ja aivotoimintaa ylläpitävää. Voimia.
Nautit ttumaisten kommenttien kirjoittamisesta?
Niinpä. Anonyyminä on suorastaan säälittävän helppoa laukoa mitä sylki suuhun tuo, mut jos pitäis sama sanoa omalla nimellä ja naamalla niin ei kyllä kantti kestäis.
Ihan totta kyllä, että mun pitäisi myöntää anoreksia ongelmaksi. Mutta kun mä en myönnä enkä halua siitä parantua. :/ Mä luen teidän ihanien kommentit aina ajatuksella, mut ymmärrän ettei varmaankaan tunnu kivalta, jos saa aina vaan sen käsityksen ettei kommentit mua auta.
Mene vain syömään, Pura. Anna itsellesi hyvä höllipäivä. Ei se ravintolan annoskaan sinua lihota lainkaan, maksimissaan paino nousee vähän nesteiden takia, mutta ne lähtevät parissa päivässä muutenkin pois :)
No joo kyllä mä ymmärrän, kun oon itsekin pitkän linjan sh-tapaus. Ei se harmita, tulee vain sellainen olo että ei ole hyötyä jankuttaa aina niistä samoista asioista. Mitä mieltä sä muuten oot, onko muiden kommenteista anorektikolle hyötyä? Itseäni ne anoreksia-aikoina jossakin määrin auttoivat, mut olin melko lievä tapaus ja ehkä helpommin tavoitettavissa.
Joo mä kävin syömässä ja kirjoitan siitä itse asiassa kohta. :)
Kyllä mun mielestä niistä on hyötyä. Just ehkä kaikki järkyttävät tosiasiat anoreksian haitoista tai sen seurauksista saattaa toimia herättäjänä anorektikolle. Tai ex-anorektikkojen kamalat nenämahaletku- tai muut vastaavat kokemukset. Ja ainahan kommentit piristää. Kun näkee, että ihan tuntemattomatkin ihmiset välittää ja haluaa sulle hyvää. :)
Mä tosin taidan olla juuri se vaikea tapaus, jossa kommenttien teho ei näy, mutta mä kyllä arvostan kaikkia kommentteja suuresti. Ja vaikka se ei ole musta ehkä näkynyt, mutta on muutamat kommentit ja nimenomaan ne karut faktat herättäneet mua joiltain osin.
Tuskin juuri tämä ano-kommentti oli vittumainen, sillä mitä olen tähän mennessä blogiasi lukenut (uudelleen), ravintolassa syömässä käyminen oli juuri sitä rennosta elämästä nauttimista, jota sä todella tarvitset kaiken tämän anailun välissä, että saisit välillä muutakin ajateltavaa
Lähetä kommentti