It's getting bad again

Tää on sitten viimeistä edelliseltä käynniltä, kun en oo jaksanut viime aikoina oikein kirjoitella näitä, soriii...

Psykologi: Mites ootko sä miettinyt sitä osastoa?
Minä: No kun... ei ne ottais mua. Tai ottais ne, mut vaan anoreksian takia, enkä mä halua syödä. Mut ei ne ottais mua minkään muun syyn takia. Niinku masennuksen.

P: Ootko sä onnistunut kehumaan itseäsi, kun sullahan oli se harjoitus vai ootko sä unohtanut sen?
Minä: En oo unohtanut, mut en mä oo keksinyt mitään eikä oo tapahtunut mitään hyviäkään asioita.
P: Tulisko sulle nyt jotain mieleen?
Minä: Öö... no mä jaksoin tehdä ruokaa. Siis ihan kunnon ruokaa. Kun en mä ikinä jaksa. Se on niin työlästä, siinä on liian monta vaihetta ja siinä menee liikaa aikaa. Mut nyt mö jaksoin tehdä ja siitä tuli hyvääkin.

Minä: Niin ja hei mä kävin ravintolassa!
P: Hienoa!
Minä: Se oli tavallaan mun listalla, mitä mä haluan tehdä. Kun mun on tehnyt jo pidempään mieli mennä ulos syömään, mut kun se on kiellettyä. Ja mä päätin, että mä saan tilata siitä listalta ihan minkä annoksen tahansa. Mä otin sitten hampurilaisen ja ranskalaisia, kun siitä mä olin haaveillut.
P: Oliko hyvää?
Minä: No ei... mut ei siis mitenkään anoreksian kannalta vaan siis se vaan ei ollut oikein hyvää. Kauhee pettymys, kun sitä oli odottanutkin...
P: No sitten sun pitää mennä uudestaan!
Minä: Hah, joo no ei sentään. Toi yks kerta ihan riitti.

P: Otetaanko se paino? Ei olla taas muistettu ottaa.
Minä: No mä punnitsin aamulla niin se oli 38,9 kg.
P: Alle 39... no se on kyllä laskenut paljon!

P: Mites sä olet nyt muuten voinut?
Minä: Hajottaa... aika pahastikin.
P: Mitä sä silloin teet, soitatko sä jollekin kaverille tai jollekin?
Minä: En. En mä silloin halua puhua kenenkään kanssa... tai edes pysty. Mä vaan... kärsin. Oon mä muutaman kerran meinannut soittaa hätänumeroon, kun mä oon pelännyt, että teen jotain itselleni, mut en mä oo sitten viitsinyt.
P: Mikset? Onko sun vaikea soittaa?
Minä: No ei, mut en mä oo kokenut, että mun tilanne olis niin vakava, että mä voisin soittaa sinne.
P: Jos sä olet itsetuhoinen niin totta kai sä voit soittaa sinne tai päivystykseen. Sun tilanne on silloin vakava.

P: Entä jos sä aloittaisit sen masennuslääkkeen uudestaan?
Minä: En mä alota. Mulla on nyt niin selkeä olo.
P: Niin, sähän olet kuvannut, että se lääke aiheuttaa sumuisen olon ja kaikki on pelkkää harmaata.
Minä: Joo... ja luovuus kärsii.
P: Ai niin kun sä kirjoitat...

P: Yritetäänkö varata heti ens viikolle aika, kun sä kerran olet voinut nyt huonommin?
Minä: Joo.