Saavutan pihaan täsmällisesti kahdeksi. Heti kun olen saanut pyörän nojaamaan jalkaansa, rojahdan hengästyneenä pihakivetykselle. Tuli kiire ja jouduttiin sen vuoksi polkemaan aika haipakkaa. Mut mun vikahan se oli. Loppumatkasta oli vielä vastatuultakin. Istun yhä kivetyksellä tasaamassa hengitystä. Äiti luo muhun kummeksuneen katseen "Onks sulla noin huono kunto?".
No vittu on. Onhan se vähän noloa, että äidillä on parempi kunto kuin mulla, mut en jaksa nyt edes hävetä. Oli mullakin ennen hyvä kunto. Vedin muutaman kerran viikossa kympin lenkkejä juosten ja välillä puolimaratoninkin verran. Mut sitten mä lopetin syömisen ja menin ylikuntoon ja siinä lähti sitten kaikki, normaalia peruskuntoa myöten.
Serkku kaataa kahvia kuppeihin ja mä silmäilen kauhistuneena pöydän antimia. Suolaisia paloja, keksejä, pullaa, kakkua. Kakku on rahkamainen. Ei onneks mikään monikerroksinen kermahelvetti. Silti mä melkein ahdistun, kun mä en pääse edes leikkaamaan itselleni kakkua. Voisin mä nousta ja kiertää pöydän, mut se olis vähän hölmöä. Sellai pieni pala. Ja äiti leikkaa, mut pala ei ole pieni. Onneks en syönyt kakkupalan lisäks muuta kuin yhden pienen suolaisen.
Serkkuja on kiva nähdä. Totta kai on. Mut mua alkaa jo väsyttää. Mä en jaksa enää nauraa mukana. Mä tyydyn vain hymyilemään väkisin. Voi kun me lähdettäisiin jo kotiin. Mä tunnen itseni hirveän uupuneeksi.
Kukaan ei sano mitään, mutta mä voin melkein vannoa, että supina alkaa kun mä käännän pääni pois. Ne on ennenkin puhuneet musta mun selän takana, mut kukaan ei kysy suoraan. Miten se on noin väsynyt, eihän se edes naura enää, mikä sitä oikein vaivaa, no voi sen kun tietäis, no onks se nyt se masennus vai, onko se nyt aattellut töitä hakea vai mitä se oikein meinaa tehdä maata kotona vaan niinkö???
Mut vaikka ne kysyis ja mä kertoisin niin mä en usko, että ne silti ymmärtäisi. Ei ne halua ymmärtää.
Kotiin päästyäni olen niin väsynyt, että kaadun suoraan sänkyyn ja nukahdan.
1 kommentti:
Mun oli ihan pakko nyt kirjoittaa sulle, oon lukenut sun blogia 2013 vuoden loppu puolelta alusta ihan sun uusimpiin postauksiin asti ja uskalsin vasta nyt kirjoittaa, itse oon ollut masennuksen kanssa viimeiset 9 vuotta tekemisissä ja siitä 8 vuotta itse viiltelyn kanssa. Rakastan sun tekstejä yli kaiken osaat kirjoittaa ihan älyttömän upeasti ja tuntuu kun lukisi välillä ihan jotain kirjaa minne on koottu sun testejä
tekstejä, nää myös piristää päivää ja musta on aina niin ihana kuulla susta että oot vielä hengissä koska sä kaunis pieni ihminen ansaitset elämän.
Kirjoitin myös vähän tänne vanhempiin teksteihin ettei tätä kaikki tajua heti ehkä lukea (ujous ja pelko muiden tuomitsemisesta)
Musta olis jotenkin aivan upeeta myös tutustua suhun koska vaikutat niin mielenkiintoiselta ihmiseltä. Tää mun teksti saattaa olla tosi sekava joten pahoittelen siitä. Mietin vaan jos haluat vastata mulle tai jotain ei siis ole pakko niin mulle voi laittaa Kikissä viestiä ja mut pitäis löytää sieltä nimellä jozzuw
Paljon voimia sulle, ajatuksissa olet <3
Lähetä kommentti