Best friends 4-ever

Mä halusin taas kirjoittaa susta. Tiesitkö sä, että multa on ihan pyydetty, että mä kirjoittaisin taas jotain hyviä muistoja susta, meistä. Mä voin melkein nähdä, kun sä istut siellä pilven reunalla ja heiluttelet jalkojasi. Sä virnistät ja sanot jotain nokkelaa niin kuin No mut miks ei pyydettäisi, kun mähän oon niin ihana.

Arvaa mistä mulle tuli mieleen kirjoittaa susta? Tosta edellisestä biisipostauksesta. Sä varmaan huomasit minkä bändien biisit muistuttaa mua susta. Maroon 5. No mut sehän oli sun lempibändi. Ja Indicaakin sä kuuntelit. Ja nyt... nyt sä nyrpistät (sellaiseen söpöön tapaan) nenääsi, Red Hot Chili Peppers. Joo sä kirjoitit ystäväkirjoihin sen inhokkibändiksesi, vaikka sä taisit tehdä sen vaan piruillaksesi, koska se oli mun lempibändi. Mut niiden biisejä mä kuuntelin silloin, kun mulla oli ikävä sua. Ja Maroon 5:n, totta kai.

Mut niin ne muistot...

Me tultiin kerran ala-asteella kouluun tismalleen samanlaisissa vaatteissa. Mustat housut, samanlainen punainen neule ja samanlaiset kengät. Kaikki kysyi koulussa oltiinko me sovittu mitä laitetaan päälle. Me väitettiin kaikille ettei oltu, vaikka kyllä ne taisi tajuta että oltiin me.

Me keksittiin toisillemme lempinimet ja päätettiin alkaa käyttää salakieltä viesteissämme, ettei kukaan tietäisi mitä me kirjoitellaan. Se salakieli oli niinkin omaperäisesti kuin Aku Ankasta eikä me muutenkaan sitä jaksettu koskaan missään käyttää. Aivan liian työlästä ja hankalaa. Kouluun me ostettiin samanlaiset Horze-penaalit (koska hevoset) ja yökouluun tuotiin viimeistä piirtoa myöten samanlaiset eväät, voileivät kruunumeetwurstilla (se oli meidän lempparia). Vitosella alettiin yhtä aikaa kasvattaa otsatukkaa pois, koska se oli meidän mielestä yhtäkkiä kamalan lapsellinen.

Vitosella meillä oli koulussa hiihtoa. Me hiihdetään yhdessä, totta kai! Tarkoitus oli hiihtää muutaman kilometrin matka hiihtomajalle. Meillä oli eväät, että jaksetaan varmasti se "pitkä ja raskas" matka. Mitä meillä sitten oli eväänä? No irttareita!

Me oltiin hyviä hiihtäjiä, mut aina vähän väliä matkaan tuli taukoja, kun pysähdyttiin ladun varteen napostelemaan. Oliks ne nyt mun repussa vai sun? Mun. No oota mä otan ne. Älä heilu, en mä saa niitä täältä. Ei me oltu ajateltu, että totta kai pakkasella ne irttarit oli kivikovia. Mut siitä huolimatta ne maistui hyvältä ja me seistiin ladun vieressä mussuttamassa niitä samalla kun jotkut aikuiset sivakoi ohi ja loi meihin kummeksuneita katseita. Otetaaks vielä yhet? No okei yhet, mut sit jatketaan matkaa. Haluuksä hiihtää välillä ekana? Okei. Ja me katottiin toisiamme ja hymyiltiin.

Meillä oli samanlaiset suksetkin. Tummansiniset Atomicit. Vaikka se oli vaan silkkaa sattumaa. Mä muistan, kun mulle ostettiin lukioon uudet sukset. Kun sua ei enää ollut. Se tuli varmaan alitajunnasta, mut mä halusin silloinkin siniset Atomicit. Urheilukaupassa ei ollut ja mulle ostettiin punaiset Peltoset ja mä meinasin alkaa itkeä, vaikka myyjä vakuutti, että ne on vähintään yhtä hyvät kuin Atomicit. Mut se myyjä ei tiennyt.

Sitten tuli kesä ja me mentiin lammelle uimaan. Me oltiin ostettu Siwasta herkkuja mukaan rannalle. Sä olit ostanut Fasu-paloja (silloin niiden nimi oli vielä Fasu-palat) ja ne pehmeni auringossa. Hei nää sulaa, nyt syödään nää äkkiä! Sormet suklaassa me sitten tungettiin suumme täyteen Fasu-paloja ja syötiin niitä kilpaa ja naurettiin.

Sulla oli sellainen iso uimarengas. Me puhallettiin yhteisvoimin se täyteen (ja oltiin sen jälkeen puolikuolleita ja päätettiin ettei enää ikinä puhalleta mitään kellukkeita suurempia uimaleluja) ja sitten sä istuit siinä ja mä työntelin sua ympäri lampea. Sitten me vaihdettiin. Sä työntelit rengasta ja olit opas, joka esitteli mulle nähtävyyksiä, jotka tosin rajoittuivat rantakaislikkoon ja hyppytorniin. Mä otin mukavan asennon ja rentouduin. Sightseeingin päätteeksi sä sitten humautit mut renkaalta veteen just kun mä osasin sitä vähiten odottaa. Mä pärskin vettä ja nauroin ja vannoin kostavani sulle.