Mä en enää edes tiedä kuka mä olen vai olenko mä kukaan. Ainakaan mä en ole se, joka mä joskus olin tai joka mun edes pitäisi olla. En mä taida olla koko aikaa ihan tietoinen ajankulustakaan. Tai olenko mä täällä vai jonkun aikaa jossain muualla, jossain toisessa todellisuudessa, vai missä mä olen?
Ehkä mun olisi vaan parasta mennä osastolle. Ehkä mun pää selviäisi siellä. Ehkä ei. Mut mä en voi mennä sinne, koska ne pakottaa mut syömään. Ja jos mä syön, mä lihon. Mä en voi syödä. En voi en voi en voi.
Mut mä en voi jatkaa näinkään. Muuten mä hajoan kohta lopullisesti...
6 kommenttia:
Niin, sitä mä pelkään, että sä jatkat ja hajoat lopullisesti... Mä niin toivon, että sä löytäisit halun parantua, mutta tiedän, että se on vain ja ainoastaan SINUSTA kiinni. Mihin asti aiot jatkaa..
En mä tiedä, kun mä en edes tiedä mistä tää johtuu tai miksi mä olen näin sekaisin... :/
Itse koin tuollaisia epätodellisia oloja kun olin kaikkein sairaimmillani ja laihimmillani. Joskus tuntui ettei mulla ollut ääriviivoja lainkaan, että olin kuin utua. Saatoin maata tunteja taivasta katsoen ja vajota johonkin tietoisuuden tuolle puolen. Siitä aika pian olin osastolla. Kyllähän sun täytyy ymmärtää että jossain vaiheessa olet joka tapauksessa sairaalassa, jos et muuten niin pakolla. Ennemmin tai myöhemmin. Mutta helpompaa olis sulle kun menisit vapaaehtoisesti.
Lihominen parantais sun oloa... Onko tää oikeesti laihuuden arvosta? :/ Ei kaikki maagisesti muutu hyväksi kun sä saavutat laihuuden. Asiat menee tästä vaan huonommaksi. Sun pitäis saada sun prioriteetit kohdalleen.
Hei kiva kun kerroit. Ehkä ne mullakin liittyy just tohon laihuuteen. Ainakin se olis mukavampi selityis kuin että oon menettämässä järkeni. Ja joo, ihan oikeessa oot tosta mitä sanoit sairaalasta. :/
Ei se varmaankaan oo, mut laihuus tuntuu olevan ainoa asia, jota haluan ja joka sais mun mielialani paremmaks, vaikka huonommakshan se taitaa vaan mennä. :/
Lähetä kommentti