???
Se on aina pieni kysymysmerkki, jos lääkäri soittaa. Ei se soittele mitenkään viikottain. Yleensä kyse on siitä, että mun labra-arvot on aivan jotain muuta kuin niiden kuuluisi olla. Tai sitten lääkäri on huolestunut mun tilanteestani ja suosittelee mulle osastojaksoa. Tällä kertaa kysymys oli jälkimmäisestä.
Lääkäri: Moi, olisko sulla hetki aikaa jutella?
Minä: Juu...
L: Mä oon nyt aika huolissani sun voinnistasi. Kun sun paino on laskenut todella paljon, alle 39 kilon... ja mä huolestuin siitä, mitä sä puhuit sun psykologillesi viime kerralla kun te tapasitte. Ootko sä ajatellut nyt tehdä itsellesi jotain? Onko sulla ihan konkreettisia suunnitelmia tai jopa jotain ajankohtaa mietittynä?
Minä: Ei mulla oo.
Ihan totta. Ei ole. Ei oikeasti ole.
L: Ootko sä viiltänyt?
Minä: En... mut on tehnyt kyllä mieli.
L: No mitä sä ajattelisit osastojaksosta? Se vois olla nyt ajankohtainen.
Minä: En mä haluu sinne.
L: Mikset?
Minä: Koska se on... osasto.
L: Etkä sä syö nyt niitä lääkkeitäkään?
Minä: En.
L: No sovittaisko me joku päivä tässä, että ihan tavattais? Käviskö sulle perjantai?
Minä: Joo.
Huomenna sitten heti aamusta lääkärille.
Huomenna sitten heti aamusta lääkärille.
8 kommenttia:
Osasto voisi olla ihan hyvä sulle.. Ei ne huvikseen osastoa ehdottele! Jos pääset opiskelemaan niin mitä sun opiskelusta oikeasti tulee? Jaksaisitko oikeasti opiskella ja olla sosiaalinen? Ei asiat parane paikkakuntaa vaihtamalla koska kuitenkin se olet sinä joka on siellä uudella paikkakunnalla.. Omasta kokemuksesta voin sanoa. Tottakai voi tuntua siltä. Se on lohduttava ajatus, mutta itseään ei voi koskaan paeta. Sielläkin joutuisit käymään luultavasti lääkärillä ja psykologilla vai?.Ja mieti kaikkia niitä opiskelurientoja.Jaksatko sitä ja sitten vielä lisäksi opiskella? Saatko tarpeeksi opintopisteitä eli tukea kelalta ellei sulla ole nyt paljon säästöjä ja/tai oot siinä onnekkaassa asemassa että vanhemmat auttais sua rahallisesti.
Joo opiskelu olis hyvä, ettet jäisi kotiin vaan neljän seinän sisälle. Vai teetkö sä päivisin mitään? Muuta kuin käyt kerran viikossa psykologilla? Ja ehkä näet ystäviäsi? Olisiko opiskelu sitten liian suuri hyppäys tuntemattomaan jos oot tottunut siihen tiettyyn rutiiniin mitä sulla on? Vai ootko jo aiemmin opiskellut? Ehkä kannattaisi saada sut parempaan kuntoon niin voisit oikeasti nauttia opiskeluelämästä.
Miten meni lääkärissä?
Joo olishan se, mut mulla ei ole oikein motivaatiota siihen niin en halua viedä paikkaa joltakulta, jolla sitä motivaatiota on.
Mä halusin utopistisesti ajatella, et mun elämä muuttuu kerralla hyväks, kun muutan toiselle paikkakunnalle. Mut oot oikeessa, eihän se niin mee. Toki jatkaisin sitten siellä käyntejä psykologilla, koska en pärjää ilman hoitokontaktia.
Jaksaisinko opiskella? En. Luultavasti en, vaikka ala olisi kiinnostava. Hain tossa yksi vuosi "huvikseni" sairaanhoitolinjalle ja tulin valituksi, mut ei siitä opiskelusta tullut yhtään mitään, kun ei ollut voimia. Eikä alakaan motivoinut tsemppaamaan, kun ei se kiinnostanut yhtään.
Joo empä mä nyt muuta tee kuin makaan kotona poislukien kertaviikkoiset psykakäynnnit. :( On mulla säästöjä ja vanhemmat tukis myös taloudellisesti, mut en usko, että kykenisin opiskelemaan, vaikka ala kiinnostaisikin. Mut en viitsi silti vaan jättää hakematta. Kyllä mun täytyis varmaan ihan tosissaan alkaa tsempata ja parantaa vointia, mut ei se helppoo oo kun ei ole motivaatiota eläkään. :(
Mä kirjotan siitä tänään ihan oman postauksen kun vaan kerkeän. :)
Mäkin mietin, miten siellä meni, otithan osastopaikan vastaan?
Nooh... en. :/ Jäin harkitsemaan.
MIKSI oi MIKSI? Ei toi sun tilanne harkitsemalla parane. Kokeilisit, pääsethän sieltä pois, jos et ole pakkohoidossa. Koska sehän tossa varmaan kohta on edessä? Olisko muuten TAYS suuntan?
No sovittiin ihan lääkärin kanssa, että saan harkita. Ei olis TAYS, kun en asu Tampereella. :)
Lähetä kommentti