Psykologi: No mitäs sulle nyt kuuluu?
Minä: Mmh... en mä oikein tiiä. Ei mitään uutta. Tätä samaa. Mulla on tyhjä tunne. Mä en tee mitään. Musta tuntuu etten mä enää edes ajattele. Mä luin mun vanhoja blogitekstejä ja ne oli ihan kuin jonkun toisen kirjoittamia. Mä en osaa enää kirjoittaa yhtä hyvin.
P: Mistä sä luulet, että se johtuu?
Minä: Kun mä en syö.
P: Mutta sä ajattelet varmaan ruokaa ja syömistä paljon?
Minä: Joo. Mut mä oon tottunut siihen.
P: Otettaisko me nyt se paino.
Minä: Ei.
P: Miksei?
Minä: Mä en jaksa ottaa kenkiä pois. Otetaan se vasta lopuksi.
P: No jos mä en muista niin muistutat sitten kanssa.
P: Meillä oli viimeksi se hoitoneuvottelu. Jäikö sulle siitä mitään kysyttävää?
Minä: Ei oikeestaan.
P: Miltä susta tuntui olla semmoisessa ristikuulustelussa?
Minä: No ei se ollut paha. Oon mä tottunut sellasiin, haha.
P: Oletko sä miettinyt sitä työntekijänvaihtoasiaa? Haluatko sä vaihtaa työntekijää?
Minä: No siis... kyllä varmaan... joo.
Syy ei ole psykologissani. Hän on mukava, mutta jokin ei vain toimi niin kuin pitäisi. Se ei ole mitään henkilökohtaista. Hän on oikeasti kiva, on on. En ala selittelemään. Sillä olen tehnyt sen jo. Ja vaikka tarkoitin sitä mitä sanoin, tuntui se silti selittelyltä.
P: No hyvä, sillä se vaihto tulisi muutenkin eteen, kun mä lähden täältä.
Minä: !!!
P: Mites kesäloma, tuntuuko susta että olis tarvetta tukikäynneille? Ne ei välttämättä ole sun tulevalle psykologillesi, mutta ainakin jollekulle että pääset puhumaan.
Minä: Joo on. Tauko on aina vaikeaa ja kesä on mulle muutenkin kaikista ahdistavinta aikaa.
P: Ootko sä nyt saanut syötyä enemmän?
Minä: En.
P: Mikset?
Minä: No välillä mä oikeasti tahtoisin syödä vähän enemmän, jotta mä jaksaisin tehdä asioita ja olisin virkeämpi, mut sitten mä en kuitenkaan... pysty syömään. Anoreksia kieltää sen. Ja jos mä syön niin mulle tulee tosi huono omatunto ja mä saatan mennä oksentamaan. Sitä paitsi mulla olis muutenkin ihan väärät syyt syödä.
P: Mitkä syyt?
Minä: No että mä kykenisin ajattelemaan ja siten kirjoittamaan parempia blogitekstejä ja että mä jaksaisin taas juosta. Siis juosta ihan sen takia kun se oli kivaa.
P: Mikä olisi sitten oikea syy haluta syödä?
Minä: No että mä haluaisin parantua anoreksiasta.
P: Musta noi sun syyt on ihan hyviä tai oikeestaan tosi hyviä syitä.
P: On sellainen tutkimus, jonka mukaan aivoja voi kehittää ajattelemaan myönteisemmin. Siihen riittäisi jo kun kirjaa joka päivä kolme hyvää asiaa siitä päivästä.
Minä: No mä teen tota jo. Kun netissä kiertää sellainen 100 Happy Days -haaste. Paitsi että mä kirjaan vaan yhden asian.
P: No kolme on sen tutkimuksen mukaan minimi, mutta yks on ihan hyvä alkuun.
Minä: No en mä ikinä keksis kolmea asiaa. Välillä on vaikeuksia keksiä se yksikin!
P: No mutta hyvä että sä teet sitä. Mä olisin muuten antanut sen sulle läksyksi.
P: No niin me nähdäänkin sitten ensi viikolla.
Minä: Niin otetaanko me se paino...
P: Aijoo! Mä arvasin, että mä tuun unohtamaan sen.
...
P: 40,1 kg. Se on laskenut. Mitä sä ajattelet tosta?
Minä: No ihan liikaa!
P: Mutta se ei saa mennä kyllä alle 40.
Kotivaaka näytti aamulla ilman vaatteita 39,1 kg. Mutta jätän sen sanomatta.
15 kommenttia:
Onko se psykologi vai sairaanhoitaja?
Ääks, älä nyt vaan sano, että sä olet bustannut mut tai mun asuinpaikkani! :D On ihan psykologi.
Hei, uskaltaisit tarttua kaikkiin pieniinkin positiivisiin asioihin mitä sulla on tai mitä sun mieleen tulee. Kerroit että tykkäät juosta, tartu siihen, se tuottaa sulle iloa, mikset anna itselles mahdollisuutta kokea sitä iloa enää. Mun mielestä ilon ja onnellisuuden saavuttaminen on tärkeetä ja motivoi mua ainakin yrittämään.
Antaisit niille hyville asioille mahdollisuuden, oikeesti.
Ja anteeks, en haluu kuulostaa miltään terapeutilta, mut oli vaan pakko tulla sanomaan toi:)
pärjäile!<3
Kun sä tossa aikasempaan kommenttiin pelkäsit että joku on sut bustanni ni älä säikähä mutta mä tiedän sun asuinpaikkas ja sen nuorten polin missä kävit... Saatan myös ehkä tietää sun nykysen polin.. Mutta ei huolta en aio kertoo sitä kenellekkää :)
Minä en edes tajunnut, että kirjoitat tätä blogia anonyyminä, kun sen alunperin taannoin julkasit luettavaksi. Mutta tuohon ylempään kanssa, harvalla on varmaan intressejä sillä tiedolla mitään tehdä. Lukijakuntakin varmaan lukee tätä samaistuakseen, ja sen pohjalta osaa itsekin toimia järkevästi. :)
Joo niin mun pitäis, mutta usein ei vaan huvita tai ei edes jaksa yrittää. Hahaa et sä nyt niin terapeutilta kuulostanut eikä se olis haitannut vaikka olisitkin. :D Samoin pärjäile säkin. <3
Joo anonyyminähän minä, vaikka oon julkaissut kuvankin itsestäni. Joo ihan totta, että useimmille lukijoista tieto mun nimestä tai asuinpaikasta olis varmaan ihan se ja sama, kun tuskin he silti mua tietäisivät/tuntisivat, mutta en mä silti viitsi kertoa nimeäni. Mä en vaan halua, että ihan kaikki hyvänpäiväntutut pystyy googlettamaan tän blogin mun nimelläni.
Joo Reetta vaikka sä nyt tiedätkin niin en mä saanut sydäriä tai mitään haha. :D
Se on ihan ymmärrettävää. Itse aloin seuraamaan blogiasi julkaistessasi sen alkuaikoina omalla nimelläsi. Mutta mielenkiintoista on lukea kuulumisiasi tältäkin puolelta, kun itsekin painii oman mielensä kanssa. Kaikkea hyvää! :)
Hei kiva kuulla. Mut nyt täytyy tuottaa sulle pettymys, että en mä ole koskaan kirjoittanut tätä omalla nimelläni. Jos meinaat Minervaa niin se oli ihan vaan nimimerkki, ei mun oikea nimeni. Mut kiitti ja samoin sulle kivaa kevättä. :)
Hei kiva että kirjoitat! Juuri mietin, uskallatko sä enää tuon edellisen tekstin aiheuttaman ryöpytyksen jälkeen... Haluisin korostaa että ei sun meidän takia tarvi kirjoittaa mitään huipputekstejä. Oot niin supervaativa itseäsi kohtaan että kaikkein rohkein teko on juuri kirjoittaa rennosti mitä mielessäsi liikkuu. Ja sun tekstejä on aina kiinnostava lukea.Mutta tietysti on tosi kurjaa jos syöt niin vähän, ettei siinä mielessä yksinkertaisesti voi liikkua mitään muuta kuin ruoka ja laihduttaminen. Hali.
Hahaa joo niin mä taidan olla liian vaativa. Kiitos ihana, kun kirjoitat aina niin ihania kommentteja ja jaksat lohduttaa. <3 Mun mielessä ei tosiaan nyt tunnu liikkuvan yhtään mitään joten senkin puolesta kirjoittaminen on hankalaa. Ihan tajunnanvirtakirjoittaminenkin. Ja tulihan tossa vähän ryöpytystä mutta ei nyt kauhean pahasti, että kyllä mä siitä selvisin. :D
Tahdon itsekin pompata sanomaan siitä, kuinka mielestäni kirjoitat oikein hyvin. Itselläni on vieläpä tapa aina lukiessani rikkoa tekstiä osiin arvioidakseni myös tyyliä ja kielioppia samalla... Ja se asettaa kuitenkin itselleni tekstien tason, jota olen valmis seuraamaan. Monet blogit ovat lähteneet kirjanmerkeistä, koska en ole jaksanut ko. blogin kirjoitustyyliä. Ja siun tyylistä minä tykkään! Pidän tuosta tavasta erityisesti kun kerrot polikäynneistäsi vuoropuhelumuodossa.
Odotan postauksiasi aina kovasti :>
Hei muuten, olisiko mahdollista saada jonkinlaista listaa siitä, mitä blogeja luet? <:
Vitsit, kiitos! :) Itselle on ollut kaikista kivointa huomata kuinka tässä bloggailun aikana on muodostunut se ihan oma tyyli kirjoittaa. Aika paljon mä otan kieliopillisesti erinäisiä vapauksia kuten vaikka pilkkujen ja pisteiden mielivaltaista käyttöä. Se vaan mun tyyliin eikä suinkaan tarkoita ettenkö hallitsisi kielioppia. Oon miettinyt, että joitain se saattaa ärsyttää. Mutta kiva kun sä tykkäät. :)
Tosin mun täytyy myöntää, että kirjoitan dialogeja ihan vaan sen takia että pääsen siinä itse helpoimmalla. Mä kuolisin jos mun täytyisi kirjoittaa jollain muulla tavalla. :D
Pistetään harkintaan. Mä en nyt vaan itsekään osaa oikein määritellä mitä blogeja mä oikeastaan luen, kun oon liittynyt moniin lukijaksi ajatuksella 'täytyypä lukea', mutten koskaan oikein saa luettua mitään. :(
Lähetä kommentti