lauantai 24. toukokuuta 2014

This isn't my life

Välillä taas jotain positiivisempaa. Torstaina oli ratsastustunti. Mä olin hiljaa mielessäni toivonut tallin isointa heppaa. Siroa, 170 cm:stä hevosta, jolla olisi varmasti unelmien keinuhevoslaukka. Mä sain kuitenkin säkäkorkeudeltaan 135 senttisen risteytysponin, mutta ei se haitannut. Pääasia, että pääsin ratsastamaan.

Tunti meni taas tosi hyvin. Me tehtiin laukanvaihtoja enkä mä muista, että mulla olisi tainnut tulla kertaakaan väärä laukka. Ihan kuin mä olisin jopa kehittynyt ratsastajana. Ja sillä ponilla oli koostaan huolimatta tosi tasainen askellus. Vitsit, että oli kivaa. Mä en voi uskoa, että on sittenkin vielä asioita, jotka saa mut hyvälle mielelle. Mä luulin, ettei niitä enää ole. Ehkä mä en ole vaan etsinyt niitä kunnolla.


Parit viime päivät on muutenkin olleet jotenkin parempia. En tarkoita tasaisia, sellaisia jolloin mieliala pysyy suht normaalissa eikä notkahtele synkkyyteen ja ahdistukseen. Päivät ovat olleet ihan jopa vähän parempia. On tosi outoa kirjoittaa paremmista päivistä. Eihän mulla ole mitään parempia päiviä, ei mun elämä ole kivaa, koskaan. Suorastaan epätodellista. Niiden on pakko olla ollut joidenkin ihan toisten elämästä. Ei mun.

Mä olen kyllä puuhastellut viime päivinä aika paljon. Käynyt ratsastamassa, siivonnut kotia ja pyörinyt kaupungilla. Eilen katsoin telkusta Pirates Of The Caribbeanin. On ollut enemmän tekemistä ja vähemmän aikaa murehtia omaa olemassaoloaan. Mut nyt mä olen ihan poikki enkä jaksa tehdä enää yhtään mitään.

Tänään on vielä heppailua tiedossa, kun mä menen katsomaan mun serkun uutta hevosta ja pääsen harjailemaan sitä ja ratsastamaankin sillä. Sen jälkeen mennään tädille grillaamaan ja mun täytyy keksiä miten mä peitän viiltojäljet mun ranteesta. Ne on jo melkein parantuneet, mutta ne näkyy vielä selkeän punertavina. Tyhmä tyttö, mitäs menit viiltelemään siihen. Oma vika.

Tänäänkin on siis tiedossa kiva päivä. Vaikka mä tiedän että päivä tulee olemaan rankka, kun on taas oltava niin sosiaalinen.

8 kommenttia:

anne kirjoitti...

Ihana, ihana postaus. Ei muuta.

Pura kirjoitti...

Aww... <3 <3

Kuutti-tyty kirjoitti...

Uuuu, hyvä että menee hyvin !! :3 Ja kiitos kommentista, mua ei haittaa kyllä yhtään että kommentoit :D se on kivaa että tulee kommentteja :)

Pura kirjoitti...

Hihii, niinhän se on. ˆˆ

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kuulla. Oikeasti.

Eläimet on parhaimmillaan mieltä ja oloa parantavaa seuraa, silloin kun niiden kanssa sujuu. Kun mulla ei suju mun lemmikeiden kanssa niin se sitten aiheuttaa negatiivisia tunteita...mutta onneksi ei ole aina sellaista.

Toivottavasti ratsastaminen jatkuu kun se näyttää tuovan niin hyvää mieltä sulle! :) Onko mitään parempaa nimittäin kun hyvä olo? Ei ole! Olen itse taas sen nyt sisäistämässä pitkästä aikaa, kauan on mennyt vähän huonommin. Hyvä me, jatketaan samaan malliin eikö niin. :)

Pura kirjoitti...

Ihan totta! Mulla on kissa ja sekin piristää ihan oikeasti. Ei ole pakko vastata, tietenkään, mutta saako kysyä mitä murheita sulla sitten on sun lemmikeiden kanssa?

Se vaan, että mun ratsastus jäi nyt kesän takia tauolle, kun tuntitoiminnat loppuu. Onhan kesällä niitä aikuisillein tarkoitettuja valmennuskursseja, mut en tiedä menenkö. Syksyllä ainakin jatkan ihan ehdottomasti. :)

Joo eteenpäin vaan! Oikeesti, ihanan positiivinen kommentti. Musta on aina kiva kuulla, jos jollain toisella samojen juttujen kanssa kamppailevalla menee paremmin. Siitä tulee aina itsellekin parempi mieli. Sama se vaikken sua tunnekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joo saa kysyä. Aina en jaksaisi olla toisen lemmikkini kanssa kärsivällinen kun se on aika hankala luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan, ja aina en jaksa hoitaa niitä niin hyvin kuin pitäisi. Siitä tulee paha mieli itselle ja syyllinen olo mikä ahdistaa aika paljon. :(

Nyt on taas mennyt paremmin niiden kanssa onneksi mikä heijastuu mun koko mielialaan positiivisesti. Ei ole niin kamala itsesyytös päällä koko ajan ja se kaikki hyvä mieli ruokkii itseään mun elämässä.

Mikset menisi sellaiselle valmennuskurssille kesällä? Voisit ajatella sen lahjaksi itsellesi, tai vaikka sun "kesätyöksi" jos se olisi kiva ajatus.

Mulle ainakin on hyväksi jos on jotain tekemistä sen verran etten saa liiaksi jäätyä erakoitumaan kotiin. Usein vaan kieltäydyn kaikista ei-pakollisista menoista jotta saisin olla yksin kotona netin äärellä...mistä seuraa sitten vaan huonoa oloa lopulta.

Joten tuollainen vähän "pakko" mennä, rutiinijuttu on ihan hyvä tuomaan itselleni arkeen rytmiä. Mulla on kuitenkin melkein aina tosi kivaa kun vaan sitten lähden. Pitäisi juurikin lähteä ja uskaltaa sen vuoksi vaikka vaikeaa se kyllä on joskus.

Kuulostaa vaan siltä että sulle tuo ratsastus voisi olla samantapainen juttu. Kivaa tekemistä ja hyvää mieltä siitä että teki sen ja semmoista. :)

Pura kirjoitti...

Joo mä ymmärrän että hankala lemmikki on myös henkisesti uuvuttava. Oisko sulla mahdollista saada hoitoapua silloin kun tuntuu, ettet itse jaksaisi? Se voisi auttaa.

Mullekin toiminta on hyväksi, mut sitten jos sitä on liikaa niin se vaan uuvuttaa. Olen mä nyt vähän harkinnut semmoista kurssia, mut ne taitaa olla kaikki jo täynnä ja sinne menis muutenkin semmoiset 300€ ja sitten enemmän, jos täytyy mennä kurssille toiselle paikkakunnalle. Onhan ratsastus nyt muutenkin kallis harrastus, mut mä olen ajatellut nyt säästää ja miettiä kaks kertaa varsinkin tollasia isompia menoja, kun mulla on vähän taipumusta tuhlailuun.

Lähetä kommentti