I wanna be thin!
Miks mä en laihdu? Miks miks miks?? Kaikki muut kyllä laihtuu, syö ne tai ei ne syö, mut mä en. Muista tulee kauniita keijukaisia ja mä en voi kun kattoo vieressä, kun itse pysyn samana pullerona kuukaudesta toiseen. Ihan epäreilua.
No okei... oon mä saanut nyt lähiaikoina pudotettua painon alle 40 kilon, mutta siihenkin meni ihan luonnottoman kauan aikaa. Sen olis pitänyt tippua paljon nopeammin. Mut ei se vaan tipu. Ja nytkin paino vaan junnaa 39,2-39,6 kilon välillä. Eli ei se ole tippunut juuri mitään. Mä oon luuseri-ana. Yhyy. Tekee mieli itkeä.
Mä pelkään, että tääkin edistys on saavutettu ainoastaan laksojen ja nesteenpoistajien avulla ja kaikki se saavutus on vaan väliaikaista. Nyt kun mä aloitan tauon niiden käytössä niin mun paino humpsahtaa taatusti taas ihan järkyttäviin lukemiin. Toisin sanoen päälle 40 kilon. En mä laksoja muuten lopettaisi, mutta mä olen käyttänyt niitä nyt monta päivää niin fanaattisesti, että niistä on mennyt teho. Netissä tosin lukee, ettei laksat edes auta anorektikkoja laihtumaan, mutta mä tarvitsen nyt kaikki mahdolliset avut.
Diureetteja mä olen vielä napsinut, mutta mun ei varmaan pitäisi mun sydämen takia. Ne kun vaikuttaa kaliumtasapainoon ja saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä. Viime EKG- ja ultraäänitutkimuksissa kaikki oli ihan ok, mutta mulla on välillä pieniä rytmihäiriötuntemuksia. Paitsi, että mä alan ostaa sellaisia diureetteja, jotka sisältää kaliumia! Tadaa, problem solved.
Jossain vaiheessa olis varmaan hyvä pitää diureeteissakin taukoa, mut mä pelkään, että ilman niitä mä pamahdan paksuksi haha meinaan pulleroksi. Siis vielä pullerommaksi. Kun mä syön muutenkin ihan liikaa ja vaikka mä kuinka päätän, että huomenna mä en enää syö niin enkös mä seuraavana päivänä yllätä itseni mitäs muutakaan kun syömästä. Mun pitäis yrittää enemmän, mut siitä ei vaan tuu mitään. Mä olen liian heikko. Luuseri.
Mut mä tahtoisin vaan olla laiha...
22 kommenttia:
:'< HERÄÄ PAHVI! Sun aivot kärsii, luusto kärsii, mieliala on alhaalla, laksat vie pidätyskyvyn ja pian oot joka päivä paskat housuissa, kaverit näkee vain sairauden ja hylkää pian, sun sydän saattaa pettää MILLOIN VAIN ja muutenkin sh on vain turmion tie. Palaa takaisin elämään ja normaaleihin juttuihin, jooko?:/<3
T:itse vaikean syömishäiriön kokenut
Voi rakas PIENI tyttö. Halauksia <3
Eikö sulla tosiaan ole sen vertaa järkeä päässä että välittäisit omasta terveydestäsi ja kuinka teet ittelles pahaa tolla syömättömyydellä. Aikuisen naisen ei kuulu painaa alle 40 kiloa!
Olet ihan hyvin helvetin typerä.
Mitähän mä tähän sanoisin... en mä halua päästää sh:stä irti. Tai mä en voi. :(
Voi kiitos ihana. <3 <3
Niinhän mä taidan ollakin. Kyllä mä sen tiedän itsekin. Mulla ei tää elämä ja arvot vaan oo muutenkaan kohdillaan.
Surettaa kyllä tämä... missä on nyt kaikki ne sun älykkäät tekstit ja kauniit, lahjakkaat tavat kuvata elämääsi? Ymmärrän kyllä omasta kokemuksesta halun kuolla, mutta tuo sun projektisi on enemmän itsen muuttamista zombiksi, eläväksi ruumiiksi. Tai aivokuolleeksi luurangoksi :/ Ihminen tarvitsee energiaa ollakseen elävä ja ajatteleva. Uskotko että voit elävänä saavuttaa tilan jossa kokisit itsesi tarpeeksi laihaksi, kun et sitä nyt haudan partaalla keikkuvanakaan koe?
Tiedän että ilmaisen itseäni nyt aivan liian terävästi, olen pahoillani jos tunnet itsesi uhatuksi, mutta toivon vain todella että uskaltaisit kokeilla edes pieniä hetkiä jolloin ravitset aivojasi ja mieltäsi ja hoivaat itseäsi. Liian paljon lahjakkuutta ja ihanaa persoonaa menee hukkaan tuossa itsesi näännyttämisprojektissa :/ Hukkasin itseäni pitkään, nykyään sen ajan ajatteleminen vain surettaa.
Ano 5.5.14 21:00
Mitähän ihmettä kuvittelet tuon kommenttisi auttavan? Maagista rajaa anorektisten ja pro-anojen välillä ei ole. Kummatkin on syömishäiriön suossa, toiset vain toinen toisiaan vakavemmin. Kommentillasi tuskin pelastetaan ihmishenkiä tai kenenkään päiviä, vai mitä meinaat?
Mene pois internetistä, et näemmä osaa käyttäytyä edes sitä vähää mitä voitaisiin olettaa.
Vau, oikeesti. Tosi kauniisti kirjoitettu... ja pysäyttävästi. Enhän mä tosiaan ole enää viime aikoina kirjoittanut mitään järkevää. Oot ihan oikeessa. Ja se on tasan tän syömättömyyden takia. En mä enää ajattelekaan mitään muuta. Ja en mä varmaan koskaan tule olemaan itselleni tarpeeksi laiha, vaikka toinen puoli musta sanookin muuta. :/
Mä kyllä oikeasti välillä päätän, että nyt mä syön enemmän, jotta saisin aikaa hyvää tekstiä tai jaksaisin tehdä muita asioita, mut lihomisen pelko tulee aina esteeksi. Mun täytyy ehkä yrittää kovemmin.
En mä kokenut sun kommenttiasi millään muotoa uhkaavaksi. Sä ilmaisit itsesi kuitenkin niin järkevästi. Joistakin kärkkäämmistä kommenteista tulee kyllä kynnet esiin, mut ei tästä. :D
Kiitos tosi tosi paljon tosta mitä kirjoitit. Äläkä sure menetettyä aikaa. Mieti, että se aika voisi olla paljon pidempikin... tai jatkua vielä.
Ihanaa kun joku jaksaa puolustaa mua, kiitos. <3 Anonyyminä on niin helppo kirjoittaa mitä vaan ja miten pahasti vaan. Omalla naamalla sitä miettisi kahdesti ennen kuin kommentoisi. Oon huomannut, että anoreksiabloggaajat saa tosi herkästi kuraa päälleen anoilta. Tosin ei kaikki varmaan pahaa tarkoita.
Voi sua kun painat niin hirveän vähän.. :| ymmärrän kyllä tilanteesi,itse olen kymmenen vuotta nuorempi anorektinen ja painan pari kiloa vähemmän kuin sinä. Ja sairaalassa olen. joten ihan varmasti sinäkin olisit jos olisit alaikäinen. Saisit apua! Mutta voihan se olla ettei kaikki sitä halua, mutta omassa tilanteessani otan sen kyllä mielelläni vastaan. Pienin askelin takaisin elämään. :) toivottavasti tajuat tilanteesi viimeistään tämän vertailun avulla! <3
Edelleen, susta ei tule kiinteän keijukroppaista jos lihasta ei oo yhtään. Olemalla syömättä ja treenaamatta lihakset katoaa, ja iho löllyy vaikka kuin paljon polttaisit rasvaa. Pliis ala syömään vähän (paljon) enemmän ja treenaa lihasta. :)
Tänään on muuten kansainvälinen älä laihduta-päivä. :-)
http://www.syomishairioliitto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ala-laihduta-6-5.html
Aijaa oho on vai? :) En mä tiennyt, että sellanenkin päivä on.
Voi kurja, toivottavasti tulet pian parempaan kuntoon ja pääset pois sairaalasta. Sulla menee nuoruus muuten ihan kokonaan ohi. Mut oikeesti ihanaa kuulla, että haluat apua. Tosi hienoa, ihan totta! :) Paljon tsemppiä sullekin. <3
Oot kyllä oikeessa. Se on vaan niin vaikea toimia järkevästi kun mieli on sairas. :(
Olen sinua paljon vanhempi nainen, syömishäiriön kokenut ja sieltä pikkuhiljaa elävien kirjoihin palannut. Myös vaikea masennus on koettu vuosien ajalta. Olen lukenut koko blogisi läpi enkä tiedä mitä ajatella. Ihmettelen miksi käyt hakemassa apua kun et edes sitä halua. Haluat kuolla mutta et vielä? Usko pois, kyllä sinä kuoletkin. Suosittelen katsomaan elokuvan Nälkä. Sen katsottuasi mietit ehkä, kannattaako sittenkään kuolla nälkään.
Luulen kuitenkin että sairaudet määrittävät jo sinusta kaiken mitä olet omissa silmissäsi. Olet käyttänyt vuosia ja vuosia oireiluusi, ja sitä ylläpitää luultavasti kokemus, että et ole mitään ilman sairauksiasi. Tottahan Se onkin, sillä koko nuoren ihmisen elämä on jäänyt sinulta väliin. Ongelmallista on vain Se, että jos nyt antautuisit hoidettavaksi ja autettavaksi, tarkoittaisi Se sitä että joutuisit myöntämään itsellesi, että tuo tie ei ollutkaan tavoittelemisen arvoinen. Että et olekaan saanut sitä mitä halusit. Että laihuus (sillä tiedät kyllä olevasi laiha) ei tehnytkään elämästäsi ihanaa.
Vaikeinta elämässä on myöntää tosiasiat. Avata silmät ja todeta: ei tämän näin pitänyt mennä. Mutta kannattaisiko kuitenkin ottaa riski? Mitä sinulla on hävittävänä? Luulenpa, että ei yhtään mitään.
Oikeasti. Ihmisiä kuolee nälkään tuhansia joka päivä. Tuskallisesti. Se ei ole helppo kuolema. On hämmästyttävää että haluat olla yksi heistä. Mutta ehkä Se on kaikki mitä elämältäsi haluat. Ehkä Se on tärkeämpää kuin tuulen kosketus iholla. Lapsen käsi kädessäsi. Tuoreen appelsiinin maku. Uusi auringonnousu. Rakkaan ihmisen ihon tuoksu.
Loppujen lopuksi, valinta on vain ja ainoastaan sinun omasi. Joko syöt tai et syö. Toki painonnousu ahdistaa. Mutta SIIHEN EI KUOLE. Kokeile vaikka.
Minäkään en kuollut siihen että painoni nousi. Mutta lähes kuolin siihen että Se laski. Your choice.
Pakko kommentoida tässä välissä, että olipa tilanteesi kuinka huono ja mielesi kuinka sairas tahansa, saamasi kommentit ovat aivan järkyttävän ilkeitä. Ei sinun tarvitsisi kuulla tällaista. Ylläoleva Lumin kommentti on loistava esimerkki rakentavasta palautteesta, muut ovat vain idootteja, jotka eivät tiedä mistä puhuvat - ja jos tietävätkin, ilmaisevat sen aivan turhan ilkeästi.
Toivottavasti osaat kestää nuo pisteliäätkin kommentit. Haleja täältä♥
Yritä jaksaa. <3
Kiitos viestistäsi ja että jaksoit kirjoittaa noin paljon. Mä tarvitsen psykologia, koska ilman sitä mä hajoaisin tähän paikkaan enkä jaksaisi jatkaa edes ensi viikkoon. Ja mä todella haluan jaksaa jatkaa sinne asti ja vähän pidemmällekin vielä. Siksi mä haen apua. Ja voihan olla, että joku pieni osa mussa alitajuisesti tahtookin parantua.
Mutta olet ihan oikeassa siinä, että ilman sairauksia mulle ei jäisi mitään, joten mä en uskalla päästää niistä irti. Ei mulla ole mitään menetettävää, mutta on niin vaikea yrittää muutosta tai edes haluta sitä.
Kirjoitit, että valinta on vain mun tehtävissäni. Niinhän se on, mutta oli hienoa kuulla se. Ei sitä ole kukaan muu mulle tainnut sanoa. Kaikki haluavat päättää vain mun puolestani. Vaikka hyväähän he tarkoittavat.
Tsemppiä sulle jatkoon, sitä tulee aina itsellekin parempi mieli kun kuulee toisten parantuneen, vaikka ei itse tahtoisikaan parantua. Täytyy myös katsoa toi elokuva. :)
No mä olen onneksi ainakin vielä päässyt aika vähällä verrattuna joihinkin toisiin anoreksiabloggaajiin. Mutta kiitos <3.
Ehkä jotkut saattavat ajatella että vähän kärkkäämmät ja ikävämmät kommentit saisivat mun paranemishalun heräämään. Ymmärrän sen kyllä, onhan se ihan loogista ajatella niin, mutta ei ne kommentit tee mun oloa yhtään sen paremmaksi. Enkä mä niitä itseeni ota, oli niiden motiivi mikä tahansa.
Joo yritän. :)
Lähetä kommentti