tiistai 29. heinäkuuta 2014

One fatburger, please!

Äiti soitti perjaintaina. Mentiin ravintolaan syömään. Luojan kiitos, mä en ollut syönyt mitään koko päivänä. Mut silti. Se lievensi asiaa vain osittain.

Kiva kun säkin tulit. Kato, täällä listalla on salaattia. Tilaa vaikka kreikkalainen salaatti. Salaatti. Salaattia salaattia salaattia, mä syön viikon toisensa perään salaattia, koska se sentään on sallittua eikä aiheuta ahdistusta. En mä halua ravintolassakin tilata salaattia.

Ja mä tilasin hampurilaisen. Kana-vuohenjuusto-hampurilaisen. Ilman kanaa, koska olen vege. Mua nolotti. Musta tuntui, niin kuin mun olis kuulunut tilata salaattia. Sen sijaan mä tilasin jotain ehdottomasti kiellettyä ja kun vielä koko ravintolassakäyntikin on kiellettyä. Mä olin huono anorektikko ja mua hävetti.


Aluksi ei ollut vaikea syödä. Ja sitten oli. Mä tunsin tuijotuksen. Kun ne katsoo, että syönkö mä. Ne seuraa jokaista haarukallista. Seivästänkö mä haarukkaani vielä yhden ranskalaisen. Vai asetanko mä aterimet jo kello viiteen. Onko se liian aikaisin? Kuulenko mä sanat Syö nyt vielä vähän. Noin paljon jäi. Et sä voi olla vielä täynnä. Ota vielä edes yks ranskalainen. Niin kuin pikkulapselle.

Mut ne ei sanoneet. Ne katsoi, mut ne ei sanoneet mitään. Onneksi mä en jaksanut syödä koko annosta. Mua olis hävettänyt ihan hirveästi, jos olisin syönyt lautasen tyhjäksi. Mut ruoka oli silti hyvää. Oikeastaan tosi hyvää. En mä voi kiistää sitä.

Todistusaineistoa rikoksesta

Syötyämme serkku teki lähtöä. No niin kyllähän sä jo haluat poikaystäväsi luokse. Mäkin tein samalla lähtöä. Mua väsytti kamalasti kaikki se sosiaalisena oleminen. Ja kaikki ne iloiset ihmiset mun ympärillä. Ilta oli lämmin ja kaunis ja satama oli täynnä ihmisiä. Se tavallaan ahdistikin. Mä halusin vain kotiin.

Mitä sä nyt vielä lähdet? Jäisit nyt vielä meidän kanssa tänne. Eihän sulla oo mitään menoakaan. No voi harmi... Mä saan vaan ihmiset pahoittamaan mielensä. Mua ei ymmärretty. Mua ei koskaan ymmärretä.

4 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

Onnee paljon! Oli varmasti iso juttu et sait syötyä siellä ja voit olla myös vähän itseinhon lisäks ylpee itestäs! Small steps ja niinhän se menee. :) !

Pura kirjoitti...

Kiitti! :) Oli se joo iso asia ja ahdistus poislukien oli jopa ihan kivakin syödä, kun ruoka oli hyvää. Mut en mä siitä huolimatta halua parantua tai mitään... :/

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kun sait syötyä ravintolassa! Ihanaa kun ruoka oli hyvääkin. :)

Muakin väsyttää sosiaalisuus ja ihmisten kanssa oleminen. Tarvitsen paljon omaa aikaa ladatakseni akkuni.

Monet ei ymmärrä tarvetta olla paljon yksin, mutta täytyy muistaa, että se on ihan ok haluta omaa aikaa. Se on ihan ok jos ihmisten kanssa oleminen väsyttää. :)
Kunhan vaan muut ihmiset ymmärtäisi sen.

Pura kirjoitti...

Sä ymmärrät! OIkeesti, vitsit miten tuntuu kivalta lukea, kun joku ymmärtää asiassa, jossa muut ei mua ymmärrä.

Äiti varsinkin on huolissaan, että mä olen yksinäinen kun vietän paljon aikaa yksin, vaikka mun nimenomaan täytyy saada olla yksin ja ladata akkuni. Mut niiden on vaan vaikea ymmärtää sitä, koska ennen sairastumistani mä olin über-sosiaalinen enkä ollut koskaan yksinäni.

Lähetä kommentti