keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Scatter your hopes and dreams


Se sairaanhoitaja ei soittanut. Mut se laittoi mulle ajan postissa. Ja mulla on ihan kohta aika sille. Mä en ole aiemmin käynyt sen luona. Mä toivoisin, että se olisi mukava ja että siitä tulisi jotain. Ehkä sen kanssa voisi toimia ja mä voisin alkaa käydä sen luona. Ehkä... mut mä en silti uskalla toivoa liikoja.

Mä olen oikeastaan vähän odottanut tätä käyntiä. Liian monet asiat ahdistaa taas. Eniten se, että mä olen lihonut. Ja mä haluan puhua niistä jollekulle. Se on jotenkin jännä, että mä en halua parantua, mut silti mä menen tunnollisesti käynneille. Voisin mä ne peruuttaakin, mut mä en peruuta. Mä tarvitsen niitä käyntejä, että mä pysyn hengissä, vaikka mä en halua pysyä hengissä. Ehkä se on joku pieni piilotajuinen osa mussa, joka kuitenkin haluaa apua.

Mut nyt mä lähden psykoilemaan ja palailen sitten kertomaan miten meni, moikka!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivon, että sairaanhoitajan kanssa meni hyvin. Henkilökemiat ovat niin tärkeitä näissä asioissa!

Varmasti sinussa on vielä pieni osa, joka haluaa parantua. Jaksamisia. <3

Pura kirjoitti...

Kiitti!! Mä oon samaa mieltä, että kemioilla on merkitystä, vaikka välillä se on laitettu vaan mun syyksi, että mä olen hankala potilas ja sen kun vaan avaisin suuni ja puhun. :/

Lähetä kommentti