tiistai 1. heinäkuuta 2014

Internally dead

Mä tuijotan näyttöä. Viimeisin postaus on kolme päivää sitten. Mä haluaisin kirjoittaa jotain, kertoa vaikka mitä mä oon tehnyt, mut mistään ei tuu mitään. Viimeisimmät postaukset on kuin jonkun ihan toisen kirjoittamia. Mitäänsanomatonta tekstiä. Mä pystyisin parempaankin. Enkä mä tiedä, onko mun tekstit enää edes järkevänkuuloisia. Ehkä tää on mulle ihan selkeää, muille silkkaa hepreaa.

Mä oon eläväkuollut. Mä en oo elossa, mut en mä oo ihan kuollutkaan. Mä en pysty ajattelemaan. Enkä ilmaisemaan itseäni. Mä en kykene edes tuntemaan mitään tunteita. Mä oon kuin pelkkä tyhjä kuori. Ihmiskuori. Sen ajatteleminen saa mut ahdistumaan. Mä en halua olla tälläinen. Mä haluan tuntea olevani elossa.


Mä oon tainnut mennä tosi huonoon kuntoon. Tosi tosi huonoon kuntoon. En mä oo koskaan voinut näin huonosti. Ollut näin tyhjä. Näin voimaton. Näin heikko. Mä en ole varma hengitänkö mä edes enää. Mä painan käteni mun rintakehäni päälle ja tunnustelen sydämen sykettä. Mä haluan edes jonkun konkreettisen todisteen siitä, että mä oon vielä elossa. Syke on hyvin vaimea. Se hädintuskin edes tuntuu. Ehkä mä olenkin jo kuollut...

Mä haluaisin kertoa äidille miten huonosti mä voin. Mut mä en kehtaa. Enkä mä edes voi. Mä tiedän, miten paljon äiti huolestuis. Mun pitäis ehkä alkaa syödä. Enemmän. Mut mä en voi. Koska sitten mä lihon. Mä en voi syödä.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pliis syö. :(

DepressiUnicorn kirjoitti...

Hei sinä! Juuris sinä, joka lukee tätä kommenttia. En tiedä mite pahalle susta tuntuu, mutta haluan vain kertoa sulle kuinka upea ihminen sä olet. Sun kirjoitustaito on tehnyt muhun monesti tosi suuren vaikutuksen. Oon varma, sitte kun sä saat sun elämän taas kuntoon niin sä olet maailman upein ihminen. Tai no, olethan sä jo nyt, mutta kyllä sä kai ymmärrät mitä mä tarkotan? Sitä, että sä oot sen arvonen, että voit katsoa sun vanhoja päivityksiä ja sanoa, että sä olet selviinyt näistä kaikista asioista.

Sä olet uskomattoman ihana ihminen, älä ikinä unohada sitä. Koita pärjätä muru..♥

Pura kirjoitti...

Mä en tiiä pystynkö mä. :/

Pura kirjoitti...

Voi kiitos ihan älyttömän ihanasta kommentista. ♥ Mulle tuli heti paljon parempi mieli. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos tämä olisi facebook, tykkäisin tuosta DepressionUnicornin kommentista.
Jos alkaisit syömään joka pvä ruoka-aikoina vähän ja jonkin ajan kuluttua lisäisit ruoan määrää ja taas jonkin ajan kuluttua vähän enemmän jne., ehkä sitten alkaisit tuntemaan taas olevasi elossa?

Anonyymi kirjoitti...

Nuo oireesi kertovat sairautesi vakavuudesta. On täysin luonnollista että voit huonosti. Kehosi yrittää pitää susta huolta ja kertoa että tarvitset ruokaa, että tämä tie ei ole oikea. Tämä tie johtaa kuolemaan. Anoreksiaan kuolee jatkuvasti ihmisiä. Et sinäkään ole siltä turvassa. Ei sydämesi jaksa loputtomasti. Se on fakta eikä mikään uhkakuva.

Pura kirjoitti...

Mä uskon kanssa, että se toimisi. Mut en vaan pysty lisäämään sitä ruuan määrää. :/

Pura kirjoitti...

Ihan totta. Mä vaan jotenkin kuvittelen olevani terveempi kuin ne anorektikot, jotka kuolevat tai käyvät lähellä kuolemaa. En mä näe yhtä vakavassa tilanteessa, koska mä en ole edes yhtä laiha. Ja koska mä en muutenkaan tahdo elää niin mä en sen takia oikein edes osaa huolestua omasta voinnistani. Vaikka kyllä musta olisi kiva jaksaa tehdä niitä joitain asioita mistä vielä pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Koita kuitenkin ymmärtää, että jos et tee MITÄÄN, niin kyllä sä kohta sielä sairaalassa oot ja ruokaa tulee sulle nenämahaletkusta, houkutteleeko se enemmän?
Pystytkö juomaan? Jos pystyt, tee itelles jotain terveyssmoothieita ja juo vaikka pillillä hitaasti...

Pura kirjoitti...

No pakko rehellisesti myöntää, että mä en enää välitä oikein tikkuakaan mistään eli en vaikka joutuisin letkuruokintaan. :/ Joo kaikki nestemäinen/kevyt on helppo syödä. Mun on pitänyt tehdä smoothieita, mut unohdan aina ostaa aineksia niihin. :(

Lumi kirjoitti...

En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Pitäisikö sun nyt kuitenkin mennä sinne osastolle? Ihan vain hetkeksi miettimään, ja siksi että et aiheuta nyt kehollesi tämän vakavampaa pysyvää tuhoa. Eihän ne kuitenkaan voi sua siellä pakolla pitää. Vaikka sua ei nyt kiinnosta niin sua saattaa joskus alkaa kiinnostaa. Itse yritin ihan lääkkeillä tappaa itseäni tuossa pari vuotta sitten kun masennukseen sairastumisen viisivuotispäivä tuli, enkä enää ajatellut että asiat voisivat kääntyä parempaan päin. En oikeastaan ollut ehdottoman varma että tahdon kuolla, enemmänkin juuri välinpitämätön. Pelkään oikeasti että olet tekemässä itsellesi samaa, vähän hitaammalla metodilla vain. Mulla on käynyt niin että elämä alkoi viime talvena mun täydeksi yllätyksekseni kääntyä parempaan suuntaan, ja nyt mun on jo mahdoton edes yrittää kuvailla miten kiitollinen olen sille tuntemattomalle joka hommasi mut silloin teholle. Itsensä ehtii aina tappaa valitsemallaan metodilla, lääkkeillä tai laihduttamalla, mutta elämän voi elää vain kerran. Mieti tätä muru.

Pura kirjoitti...

Ihan asiaa kirjoitit ja kyllä mä aion vakavasti harkita osastoa. Mulla on kolme viikkoa aikaa miettiä, kun sitten on lääkäriaika. Vaikka eihän se ole mikään kiveenhakattu aika, että sen jälkeen en osastolle pääsisi.

Sun kommentti sai mut ihan tosissaan ajattelemaan, kiitos. En mä ainakaan ihan vielä halua kuolla. En nopeasti enkä hitaasti. Mut mun täytyy tosissaan ajatella tota mitä kirjoitit. Ja ihana lukea oikeasti, että sä et onnistunut yrityksessäsi ja että sun elämä on nyt kääntynyt paremmaksi. <3

Lähetä kommentti