L: Joo mä yritinkin tavoitella sua.
Minä: Mmh... joo mä nukuin.
L: Mä luin noita sun psykologin tekstejä viime käynneiltä ja mä huolestuin siitä miten vähän sä syöt. Sä sanoit syöväsi päivässä muutaman sadan kalorin verran. Mitä sä syöt päivän aikana?
Minä: No se vaihtelee. Kahvia ja hedelmiä ja pari leipää yleensä. Joskus ehkä raejuustoa tai jogurtti... tai mä teen salaatin.
L: Mitä mieltä sä olet sun jaksamisesta?
Minä: No siis oon mä kyllä tosi huolestunut, kun en mä jaksa enää yhtään mitään.
L: Mitä sä ajattelisit päiväpolijaksosta?
Minä: Joo ei. Mä en mene sinne.
L: Mikä siinä on vastenmielistä? Aikaiset heräämiset, ruokailu, oleminen siellä...
Minä: Kaikki.
L: No entäs osastojakso?
Minä: ... No ei se lopulta ollut enää niin vastenmielinen mitä se aluksi oli. Mut mä haluun kyllä olla kotona.
L: Niin mä tiedän sen. Oisko sulla motivaatiota osastojaksoon?
Minä: Ei oo. Voisin mä vähän enemmän syödä, kun kyllä mä haluaisin jaksaa enemmän... mut ei mulla olis tarpeeks motivaatiota.
L: Meidän on pakko ajatella kohta osastojaksoa ennen kuin sun vointi menee vielä huonommaksi. Sitten se olisi jo todella vakavaa. Voisitko sä luvata - ja siis ihan oikeasti luvata eikä vaan luvata yrittää - lisätä syömisiäsi? Katottaisiin viikon päästä sun tilannetta, että miten on sujunut.
Minä: Mmmh... no kai mä voin luvata vähän lisätä.
Voi jumalauta! Eieieieiei... En mä voi tollasta luvata. Ei, mutta mähän lupasin jo. En mä voi. En voi en voi en voi. En mä voi lisätä syömisiä... siis syödä enemmän. Hyi en. Mähän lihon! Ja mä en todellakaan tahdo lihoa. Mä haluan painoa pois! Voi ei voi ei voi ei.
I'M GONNA GET SOOO FAT.
L: Ja jos sulle tulee sellaisia vakavia oireita niin kuin huimausta tai sydämentykytyksiä niin sun kannattaisi hakeutua akuuttipäivystykseen.
Minä: Öö... no mulla on siis ollut jo. Huimausta. Kävellessä. Mut mä oon tottunut siihen.
Jaaha. Osastokortti vedettiin esiin. Ehkä. Miksei. Sen lisäksi, että mä saisin lisää jaksamista ja vuorokausirytmin normaaliksi, mulla tulisi siellä varmasti luettua pääsykokeisiin. Kun ei siellä muutakaan voi oikein tehdä. Ja kotona taas voi tehdä kaikkea muuta. Vaikka joo, onhan mun mahikset aika heikot jos tässä vaiheessa aloittaa lukemisen.
RUOKAPÄIVÄKIRJA
Keskiviikko:
- 12.00 kahvi + maito = 8 kcal
- leipä + levite = 75 kcal
- 15.00 kahvi + maito = 8 kcal
- 19.30 puolikas avokado = 99 kcal
- 22.00 chai tea latte = 79 kcal
- 2 leipää + salaatti + kurkku + levite = 150 kcal
- 1 säilykepersikka = 25 kcal
= 444 kcal
Torstai:
- 12.00 kahvi + maito = 8 kcal
- banaani = 90 kcal
- vitamiiniporejuoma = 7 kcal
- 17.00 vuohenjuustosalaatti = 130 kcal
- 2 dl Coca Cola light = 1 kcal
- 19.30 chai tea latte = 79 kcal
- 2 kauraleipää + salaatti + kurkku + levite = 166 kcal
- 24:00 2 näkkileipää + levite = 116 kcal
- piltti = 66 kcal
= 663 kcal
Äh. Ihan paska teksti tuli. On vaan niin voimaton olo, etten oikein osaa edes ajatella. En varmaan jaksa jatkossa postata ruokapäiväkirjoja näin usein. Liian uuvuttavaa. Ja aika samanlaisiahan nää päivästä toiseen on. Postailen niitä ainakin silloin tällöin.
6 kommenttia:
Oot niin pieni ja syöt kuin varpunen, joten ehkä on ihan hyvä, että osastokortti vedettiin esiin tässä vaiheessa. Anoreksian ääni on kamalan kova, kun se huutaa jä käskee olla syömättä, mutta ehkä osastokäynti voisi saada sitä ääntä vähän hiljenemään. Ehkä? Pääsykokeisiinkaan ei jaksa lukea aliravittuna, trust me. Been there, done that - loppuviimein jäi ne pääsykokeetkin välistä. On aika keskittyä itseesi. Ja vaikka se(kin) kuinka ahdistaa, niin lopussa kiitos seisoo. Huh, kuulostipa jeesustelulta, suo se anteeksi. Tarkoitus oli kai sanoa, että olen huolissani <3
Joo oot ihan oikeessa, mutta mä en usko että se ääni hiljenee, koska mä en halua sen hiljenevän. :( Mut joo et sä mitään jeesustellut. Ihan asiaa vaan kirjoitit. Kiitos että välität. <3
P.S. Sori että oon niin tuhottoman huono kommentoimaan sulle koskaan mitään. :(
Osastohoitoa annetaan aniharvoin, joten jos lääkäri vaivautuu soittelemaan sulle asiasta, tilanne on vakava. Tuttuni kuoli juuri anoreksiaan koska ei ymmärtänyt riskejä. Kun hänet pistettiin letkuihin, mitään ei enää voinut tehdä, koska sisäelimet olivat pettäneet. Ethän tahdo sitä?
kaunista, koskettavaa, kuvottavaa...tämä blogi. mutta suoraan kun mun elämästä. tää on kun katsois lasin takaa jotain näytelmää. mut mä en osaa rikkoa lasia enkä auttaa :( en voi muuta sanoa kun että jaksa. jaksa jaksa pieni.
Joo en kyllä missään nimessä tahdo sitä. Oman tilanteen vaan näkee itse niin eri tavalla kuin muut. Oon pahoillasi tuttusi puolesta. :(
Voi kiitos, mutta ei sun pidä mua auttaa vaan itseäsi. Voimahaleja sullekin! <3
Lähetä kommentti