Mun piti ottaa kahvi. Pelkkä kahvi. Mutta sitten mä huomasin mitä lasin takana on tarjottimilla. Kakkuja. Ja ennen kaikkea New York Cheesecake. OMG. Milloin mä olen viimeksi syönyt juustokakkua? Siitä on pieni ikuisuus. Varmaan kaks vuotta tai ehkä enemmänkin. Juustokakkua...
Siis joo joo, kyllä mä voin ostaa juustokakkua. Ilman muuta voin! Ja hei, vähänkö mun lääkäri ja psykologi on tyytyväisiä, kun ne kuulee, että mä olen syönyt kakkua! Ne on sitten ylpeitä musta! Ja oonhan mä ton ansainnutkin!
Ei mulle normaalisti ole mikään ongelma vastustaa leivonnaisia. Ei, vaikka ne olis kuinka houkuttelevia. Mutta nyt... mä en tiedä mitä tapahtui. Ehkä se johtui siitä, että mulla oli ollut taas harvinaisen kiva päivä ja mä olin ekstaasissa kaikista ostoksistani. En tiedä. Mutta mä ostin palan juustokakkua.
BIG MISTAKE. 360 kcal. Rasvaa ja sokeria, jonka mä saatoin melkein tuntea imeytyvän mun reisiini. Mun muutenkin läskiin reisiini. Ja miten niin mä olin muka ansainnut kakkupalan? En mitenkään. Mä olen aivan liian iso. Pullukka. Ja aivan sama, vaikka hoitotaho olis ylpeä musta. Ei se tee mua iloiseksi. Mun ei olisi missään nimessä pitänyt ostaa sitä kakkua. Mä en ymmärrä kuinka mä saatoin sortua!
Oliko se juustokakku hyvää? Oli. Jokainen haarukallinen oli taivaallisen makuista. Mä olin jo ihan unohtanut, miten hyvää juustokakku on. Oliko se kakkupala kaikkien noiden kalorien arvoinen? Ei. Ei ollut. Katumus on nautintoa suurempi.
Oliko se juustokakku hyvää? Oli. Jokainen haarukallinen oli taivaallisen makuista. Mä olin jo ihan unohtanut, miten hyvää juustokakku on. Oliko se kakkupala kaikkien noiden kalorien arvoinen? Ei. Ei ollut. Katumus on nautintoa suurempi.
Nyt on tiistai ja mua kaduttaa vieläkin. Mä lopetan syömisen. Ai, mut mä lupasin mun lääkärille lisätä syömisiä. Shit. No ainakaan mä en enää koskaan, en koskaan, sorru kiellettyihin ruokiin. Mikä morkkis, voi luoja.
8 kommenttia:
Älä muru huolehdi niistä 360 kalorista. Sä oot niin aliravittu että ne menee suoraa päätä ylläpitämään sun aivojen ja elintärkeiden elinten toimintaa - niistä ei vaan riitä mitään imeyymään sun reisiin asti. Hali.
harmi että tunnet noin :( vertaa itseäsi muihin, näytätkö vielä mielestäsi pullukalta? vai onko kaikki muut sitten myös kauheita pullukoita? niinpä! mut oikeasti ei yks kakkupala pienessä ikuisuudessa ketään lihota, ei ketään. hyvää se vain teki, sait ees vähän energiaa. ei sitä tarvitse katua (:
harmi että tunnet noin :( vertaa itseäsi muihin, näytätkö vielä mielestäsi pullukalta? vai onko kaikki muut sitten myös kauheita pullukoita? niinpä! mut oikeasti ei yks kakkupala pienessä ikuisuudessa ketään lihota, ei ketään. hyvää se vain teki, sait ees vähän energiaa. ei sitä tarvitse katua (:
Voi kiitos ihanainen <3 sun kommentti piristi kummasti. :)
Oot ihan oikeessa. Mun mieli kun vaan on sairas niin mä en osaa ajatella järkevästi ja realistisesti niin kuin vaikka sä. Mutta kiitos. :)
Kieltämättä vähän pelottaa, jos vaikka jotakin sattuu tapahtumaan ja olen täällä aivan yksin. Menisi melko kauan, ennen kuin kukaan saisi tietää, sillä elämääni ei kuulu enää vanhempieni lisäksi juuri ketään muuta ihmistä.
Eläimistä luopuminen on kyllä todella vaikeaa. Vaikka toisaalta on lohduttavaa ajatella, ettei Liinulla ole enää kovia kipuja ym. Mutta mulla ei ole ollut oikeastaan koskaan ketään muita ystäviä kuin koirat, ja se että menettää nekin sattuu ihan liikaa. Hah, melkoisen säälittävä elämä.
ps. Juustokakulle ei voi sanoa ei. Ja olen samaa mieltä kuin Lumi: olet niin kovin pieni, ettei tuollainen kalorimäärä vielä mihinkään imeydy <3
:((
:/
Lähetä kommentti