Mun piti ottaa salaatti. Tai joku alkupala. Mut mä otin hampurilaisen ja ranskalaiset. Tyhmä tyhmä tyhmä. Miten mä saatoin? Mä jotenkin uskottelin itselleni, että on ihan ok syödä hampurilaisateria ja että mä olisin jollain tapaa oikeuttanut itseni sellaiseen kerta mun painokin on vihdoin laskussa. Mut eihän se ikinä voi laskea, jos mä heti tuloksia saatuani vedän kaksin käsin hampparia naamaan.
Se oli hyvää. Todella hyvää. Tuntui rikolliselta edes nauttia siitä, saati myöntää asia täällä. Ei saa nauttia eikä saa pitää ruuasta! Kaduttaa.
Ihan kaikkea en jaksanut syödä, mut kattokaa nyt tota annosta! |
Kotona yritin oksentaa kaiken pois, mutta oli jo liian myöhäistä. Syömisestä kotiinpääsyyn venähti liian pitkä aika eikä ruoka enää tullut ylös. Ei, vaikka mä käytin kaikki kikkani. Sitä ahdistuksen määrää. Hienoa läski, et saanut edes kompensoitua syömistäsi! Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Häpeä läski, häpeä.
Paino on vihdoin laskussa enkä mä kestä, jos se on huomenna taas noussut tämänpäiväisen ravintolakäynnin jälkeen. En vaan kestä. Paitsi, että sitten mä tsemppaan kahta kauheammin. Piiskaan itseäni kohti parempia tuloksia, kohti pienempiä numeroita vaa'an näytöllä. Pitkään mun paino oli jumissa ensin 42,3 kg:ssa (hyi, miten paljon!) ja sitten 41,1 kg:ssa, mutta nyt se on vihdoin 40,7 kg. Se on jo aika kaunis luku. Kevyt ja kaunis. Toivottavasti mä pian olisin alle 40 kg.
2 kommenttia:
Itellä on ollu viime aikoina vähän samoja fiiliksiä, vaikka en nyt itseäni ihan anorektikoksi kutsuisi. Tsemppiä sulle, koita jaksaa! ❤️
Kiitos, koita säkin. <3
Lähetä kommentti