Tyhjää. Pelkkää tyhjää, ei mitään muuta. Mä en ole iloinen, mut mä en ole myöskään surullinen. Mä olen jotain siltä väliltä, mut se ei ole hyvä asia. Mä en tunne mitään. Yhtään mitään. Joku voisi ajatella, että se on hyvä. Ei ainakaan tunne ahdistusta. Mut tää ei oo hyvä. Tää tälläinen on paljon pahempaa. Mä haluan tuntea edes jotain. Mä haluan tuntea edes eläväni. Nyt mä en ole siitä lainkaan varma. Jos mä hyppään parvekkeelta niin kuolenko mä vai olenko mä ylipäätään enää edes elossa?
Mun keho leijuu painottomassa tilassa, hitaasti, edeten jonnekin suuntaan ilman, että mä voin sitä suuntaa valita enkä mä ole enää varma olenko olemassa vai olenko pelkkää omaa kuvitelmaani. Ehkä mä olen joutunut liian lähelle mustaa aukkoa, joka on imenyt kaiken eikä jäljelle ole jäänyt mitään. Tämä ei ole hyvä. Mä samalla olen enkä kuitenkaan ole. Ei, mä en ole psykoottinen. Hetkeen tätä ei ole ollut. Nyt on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti