It was just a dream
Mä näin Eevasta unta. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Me istuttiin sun kotona keittiönpöydän ääressä juttelemassa ja mä en osannut muuta kuin itkeä hillittömästi. Mä en saanut sanottua mitään. Mun oli koko ajan vaan pakonomaisesti kosketettava sun kättä, että sä todellakin olet siinä. Mä en osannut edes ajatella muuta kuin että Sä olet siinä, sä todellakin olet siinä. Mä olin lähes hysteerinen, mutta sä et näyttänyt edes huomaavan sitä. Sä olit kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei katastrofia, ei mitään. Kuin kaikki olisi ihan niin kuin ennenkin.
Tiedäthän sä, että musta on kiva nähdä susta unia. Vaikka siitä katastrofista on jo kohta 12 vuotta. Ihan sama vaikka siitä olisi kuinka monta vuotta tahansa. Vaikka mä näänkin niitä unia enää todella harvoin. Aivan liian harvoin. Mä toivoisin näkeväni niitä useammin. En mä enää ikävöi tai kaipaa sua sillä tavalla kuin ennen. Mut musta on kiva nähdä susta unia. Sillä niissä mä saan jälleen puhua sun kanssasi, olla sun kanssasi, rakas kultasiskoni.
2 kommenttia:
Oon jo useamman tunnin miettinyt, mitä kirjoittaisin tähän, kun jostakin syystä en vain kykene ohittamaan tätä. Ehkä koska näin itsekin jokin aika sitten unta edesmenneestä parhaasta ystävästäni. Vaikka toisen kuoleman olisi jo oppinut hyväksymään, itselläni se hänen elämääni jättämä "aukko" taitaa vielä 4,5 vuoden jälkeen olla niin iso, että itkettää tälläkin hetkellä.
Paljon voimia siulle. <3
Kiva, kun kirjoititi. Tosi ikävää kuulla, että säkin olet menettänyt bestiksesi. Se on vaan jotain niin kamalaa. Sulla on siitä vielä sen verran vähän aikaa (vaikka joidenkin mielestä 4,5v. on paljon), että itsekin olin silloin vasta pääsemässä tapahtuneesta yli ja reagoin kyllä herkästi kaikkiin muistoihin. Samoin sulle, paljon jaksamista! <3 <3
Lähetä kommentti