Musta ei ole tuntunut aikoihin tältä. Hetkittäin kyllä, muttei pidempään. Tänään musta ei oo tuntunut masentuneelta vaan... normaalilta? Tavalliselta. Mä en tiedä, kuinka suhtautua tähän. Tuntuu kuin mussa olisi jotakin vierasta, jostakusta toisesta. Jotain lainattua. Ei pidä kiintyä tähän. Huomenna kaikki on kuitenkin taas niin kuin aina ennenkin: harmaata ja tasaista, tasaisenharmaata. Sitä paitsi pakko tämän on johtua jostain. Olanzapiinista tai shoppailusta. Jostain arkisesti selitettävissä olevasta. Eihän tää tunne voi tulla vaan itsestään kaikkien näiden vuosien, kaikkien näiden 11 vuoden, jälkeen. Eihän?
2 kommenttia:
Sä et tiedäkkään kuinka onneliseks tää teksti teki mut sun puolesta. Mä oon jo jonkin aikaa seurannu sun blogia, ja pakko sanoo, et oot tosi hyvä kirjottamaan ja sun psykologi käynti tekstit on tosi mielenkiintoisia! Toivottavasti tollasia päiviä tulis sulle useammin. Voimahaleja sinne. <3
Ääks, voi kiitos tuhannesti! Nyt on ollut kyllä jotenkin kummallisesti parempia päiviä.
Lähetä kommentti