En mä tiedä, oliko se mun terapeutin mielestä koskaan ihan täysin toimiva hoitosuhde, kun mä en parantunut sinä aikana enkä mä pystynyt katsekontaktiin ja se on käsittääkseni todella tärkeää terapeuttisessa vuorovaikutuksessa (paitsi psykoanalyysissa). Mut mä kuitenkin kerroin kaiken rehellisesti ja avoimesti ja se auttoi mua. Eiks se oo tärkeintä? Mut sillä ei ole enää merkitystä, koska mä en enää pääse sinne takaisin. En vaan pääse.
Vaikka en mä tiedä, haluaisiko se mua edes takaisin potilaakseen. Ei varmaan. Ehkä se oli iloinen, kun meidän hoitosuhde viimein loppu. Huojentunut ja helpottunut. Mä olin rikki. En kuitenkaan aivan palasina, olihan se saanut mua liimattua kasaan. Mä olin varmasti tylsä tai ärsyttävä. En mä osannut ilmaista itseäni suullisesti mitenkään hienosti, kirjallisesti kyllä, mut se ei oikein puheterapiassa auta. Enkä mä edes parantunut. Ei, ei se varmaan edes tahtoisi mua takaisin. Mut mä tekisin mitä vaan päästäkseni takaisin.
En mä varmaan samalla tavalla kaipaisi takaisin, jos mulla olisi nyt toimiva hoitosuhde. Mutta kun ei ole. Ei ole ollut kenenkään kanssa sen jälkeen (paitsi sen yhden kanssa, jonka potilaaksi mä en kuitenkaan päässyt, kun mut oli jo kirjattu toiselle hoitajalle). Mä olen antanut kaikille kyllä mahdollisuuden. Ehkä vika on minussa. Mä olen viallinen. Mahdoton korjata. Kierrätettäväksi kelpaamaton. Ongelmajätettä. Voisko joku vaan heittää mut roskiin?
10 kommenttia:
Muista että on olemassa muitakin hyviä terapeutteja kuin juuri tuo yksi. <3 Sun pitää sanoa sille hoitajalle, että sua ei auta sellainen pinnallinen höpötys. Kuulostaa tosin paskalta työssään ni en tiiä sitten. Ootko käynyt psykoterapiassa? En muista vaikka oon lukenut tätä blogia kai jo pari vuotta. Itse yritän juuri löytää sopivaa psykoterapeuttia ja selvitä siihen liittyvästä byrokratiasta, yyyhh. Toivon niin et joku löytyis.
Ja oon kerran aiemminkin suositellut sulle musiikkia (se Chelsea Wolfen kappale tsunamista), mutta kuuntele ihmeessä Nicole Dollangangerilta Please eat ja Ugly jos et ole kuullut. :) Ja miksei muitakin jos rauhallinen singer-songwriter -homma on yhtään sun sydäntä lähellä.
Hyvää loppuviikkoa.
Niin ja miksei myös Coma baby! Terveisin Nicole-ano.
Joo, mutta ne yhtä hyvät ei vaan tule mun kohdalle. :( Kävin joo juurikin tuolla terapeutilla nuorisopuolella psykoterapiassa. Mä haluisin kanssa terapiaan, mut oon kuulemma liian huonossa kunnossa, että saisin mitään tukia siihen.
Voi kiitos taas hirmusti biiseistä! Käyn heti kuuntelemassa noi, kun eivät ole mulle tuttuja. :) Samoin sulle kivaa viikkoa ja toivottavasti saat terapia-asian hoidettua.
Hei kiitos!
"Oon kuulemma liian huonossa kunnossa, että saisin mitään tukia siihen"
Voi huoh, juuri tuon huonokuntoisuuden takia sun pitäisikin päästä terapiaan, ethän sinä muulla tavoin muuten parannu, hyvinvointivaltiossa kun kerran asutaan. Tai siis tarkoitan, että nää hoitajan kanssa käydyt arkipäiväkeskustelut eivät ole se keino millä sun vointi paranisi terapiakuntoon vaan minusta sen pitäisi mennä toisin päin, että terapiasuhteesta ja vaikeista asioista tuollaiseen hoitajasuhteeseen ja shoppailukeskusteluihin. Tää psykologia-byrokratia, en pahemmin arvosta :(
Ihan samaa mieltä oon. Mut Kelan mielestä en oo terapiaan kykenevä, koska oon alipainoinen ja siten liian huonossa kunnossa mihinkään terapian vaatimaan työskentelyyn ja sössönsöö. On tossa varmasti jotain perää, mutta jos itse tunnen olevani riittävässä kunnossa, hyötyväni käynneistä ja pystyväni työskentelemään niin miksen saisi edes yrittää? :(
Kela on tollasiss tilanteissa ihan paska yms. Toisaalta jotenkin ymmärrän Kelan politiikan terapian suhteen, mutta toisaalta en.
Mutt hei, toimeentulotukijärjestelmä siirtyy vuoden vaihteessa Kelalle, niin voisit vaikka käydä Kelan virastossa asioimassa ja kysymässä, olisiko sun mahdollista saada tt-tukea terapiaan? Tai sitten kysyä Kelakorvauksia terapiaan ja sanot sitten kuin näet asian; hyödyt terapiasta yms (juttele vaikka hoitavan lääkärin/hoitajan kanssa, ett hyödyt terapiasta ja toivot, että lääkäri kirjoittais Kelalle vietävään lausuntoon sun hyötyvän terapiasta ja että terapiantarve on olennaisin osa sun parantumista yms. ett pääsisit terapiaan)...
Tuli omia muistoja mieleen 2013 vuonna silloisesta mun terapeutista. Hänen kanssaan pystyi puhuu ihan mistä vaa ja lähdin sielt aina kevyin askelin vaikka se ei ikinä muuttanu/parantanu mua.. Valitettavasti se terapeutti menehtyi silloin johonkin sairauskohtaakseen. Ikävöin häntä enkä kelleen muulle yhtä avoimesti pysty puhumaan..
Tsemppiä siulle todella paljon! Voithan sä ehk yrittää kysyä jos voisit edes kerran hänet vielä tavata? Aina kannattaa yrittää.
Hei joo kiitos neuvoista. Mä tosin kävin just lääkärillä ja puhuttiin terapia-aiheesta, mut en kirjoita siitä nyt tähän, kun alan just väsäämään siitä postausta. :D
Ihan kamalaa. :O Mut muuten mulla on ihan samat tunnot ja siis samaistun täysin. Kiitos! Voi vitsit, kun pääsiskin tapaamaan sitä vielä vaikka edes sen yhden kerran. Mut en mä kehtaa ottaa yhteyttä. Kun suhde loppui niin se loppui. Ehkä mä silti salaa toivon, että se lukis tän ja ottais muhun yhteyttä ja sanois, että voin tulla käymään. :D
Lähetä kommentti