torstai 11. toukokuuta 2017

New nurse on the block

Aika uudelle hoitajalle. Edellinen tosiaan ilmoitti viime käynnillä, että tää oli nyt sitten meidän viimeinen käynti, että sulla vaihtuu hoitaja. Kiva. Onneks mulla ei ollut mitään hyvää hoitosuhdetta sen kanssa. Saati sellaista kiintymystä niin kuin mulla oli mun terapeuttiin, kun tunsin, että tämä ihminen osaa auttaa ja todella ymmärtää mua, tämä ihminen on se, joka mut voi pelastaa. Jos mun terapeutti olis tehnyt mulle noin ni mä olisin varmaan polilta kävellyt suoraan ensimmäisen vastaantulevan auton alle. Ei noin vaan voi tehdä.

Odotushuoneessa soi Aki Sirkesalo. Annoin pikkusormen, se vei koko käden. Mä annoin syömishäiriölle pikkusormen ja se vei mun koko kehon. Mä tajuan, etten ole kuunnellut Akia aikoihin. Kyllä, mä aloin kuuntelemaan Akia aikoinaan siksi, koska Akikin oli tsunamissa ja tietääkseni samassa hotellissa kuin Eeva ja mun oli vain saatava selville kaikki mahdollinen katastrofiin liittyvä. Mut sitten mä aloin pitää sen musiikista oikeasti.

Uusi hoitaja on mies. Epäilyttää. Voiko mies koskaan täysin ymmärtää nuoren naisen tunteita ja ajatusmaailmaa? En tiedä, mutta annan hänelle mahdollisuuden. Jos hoitosuhde ei toimi, saan vaihtaa hoitajaa. Koska mikään ei olisi turhempaa kuin käydä käynneillä, josta ei saa mitään apua.

Se on ihan mukava. Sillä on sivupöydällä iso sininen juomapullo ja aski Sisuja. Musta Sisut maistuu pahalta. Tietokoneen näytön selkämyksessä on tarra, jossa on ilmakuplia. Tekisi mieli korjata se. Nenäliinoja ei näy. En mä niitä tule tarvitsemaan, sillä mä en koskaan itke toisten nähden, mutta jostain syystä katse hakeutuu aina ensimmäiseksi etsimään ne.

Hoitaja: Mä oon ollut tuolla osastolla töissä, jossa säkin olet ollut, mutta mä en kyllä muista, että ollaanko me tavattu tai juteltu aiemmin. Ei me taideta olla.
Minä: Joo siis mä olin siellä vaan 4 tuntia, silloin kun olin ottanut sen yliannostuksen, mut ei me joo olla tavattu, koska mä muistan aina kaikki ihmiset.

H: Nyt sulle tuli taas uusi ihminen, joka ei tiedä susta oikeastaan mitään ja jolle sä joudut kertomaan asiat uudestaan.

Niin tuli, mutta jostain syystä se ei tunnu enää uuvuttavalta. En tiedä, ehkä olen jo niin turtunut. Ainakaan kaikkea ei tarvitse enää puhua uudestaan. Suuri osa on jo niputettu ja paketoitu sievästi pakettiin. Done. Completed. Wrapped up. Ehkä nyt voi keskittyä vaan nykyisyyteen.

H: Täällä lukee, että sulla on itsetuhoajatuksia. Onks sulla ihan itsemurhasuunnitelma?
Minä: On joo.
H: Mikä?
Minä: Mä en kerro sitä. Se on liian yksityistä... liian henkilökohtaista mulle. Niin mä en koskaan kerro sitä kenellekään.

Oikeastaan... miksi en voisi kertoa? Mitä mä pelkään? Että se järjestää jonkun ympärivuorokautisen partion sinne siltä varalta, että mä satun tulemaan paikalle?

H: Voitko sä luvata, että kun sä lähdet täältä käynniltä niin sä et mene tappamaan itseäsi?
Minä: Joo voin mä. Mulla on tulossa syksyllä yks ulkomaanmatka ja mä haluan ainakin sinne.

Seuraava aika kahden viikon päästä. Täytyy miettiä jotain puhuttuvaa sille käynnille, jotta saan siitä kaiken mahdollisen hyödyn.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan lukeneeni tätä blogia joitain vuosia sitten. Hauskaa ja samalla ikävää, että tämä on vielä käynnissä. Toivottavasti hommat lähtevät rullaamaan uuden hoitajan kanssa! :)

-Arttu

Pura kirjoitti...

Aijaa, eikä. :D Mustakin tää on aika surkuhupaisaa, että vieläkin kamppailen näiden juttujen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Arvaapa huviksesi, miksi halusin tulla katsomaan, mitä täällä tapahtuu? :D Minulla ei tosin koskaan ole ollut pahoja vaikeuksia painoni kanssa. Masennus on se minun varjoni. Voimia sinulle!

-Arttu

Pura kirjoitti...

Samoin, jaksamista sullekin. Keep on fighting and smiling! :)

Lähetä kommentti