keskiviikko 10. toukokuuta 2017

My heart says STOP

Kevään ekat pesistreenit. Näitä mä oon odottanut. Odottanut siitäkin huolimatta, että mikään ei tunnu enää kiinnostavan. Mikään ei tunnu enää miltään.

Mä olen syönyt vähän, etten ihan pyörry treeneihin. Tosin söin omasta mielestäni kuitenkin liikaa ja oksensin melkein kaiken pois. Silti. Tuntuu, ettei kehossa ole lainkaan energiaa. Kuin juoksisi juoksuhiekassa. Tuntuu, kuin en pääsisi ollenkaan eteenpäin. Mun kehossa ei ole enää yhtään voimaa. Ei yhtään lihaksia. Mä olen sen sellaiseksi riuduttanut. Se on surullista, sillä mä olin ennen niin nopea juoksemaan. Mut siitäkin huolimatta mä tahdon jatkaa kohti pienempää painoa, kohti laihempaa minää.

Kolmospesältä kotiin juostuani sydän takoo rinnassa niin lujaa, että mä pelkään sen tulevan siitä läpi. Sydäntä pistää. Koskee. Ja mä todella pelkään sen menevän rikki. Please, älä hajoa just nyt. Mulla on todettu sydämen vajaatoimintaa, mutta ekg:t on olleet aina normaalit eikä multa ole urheilua kielletty. Silti mua pelottaa nyt ihan todella.

Peli on loppu ja mun jalat tärisee. Kädet tärisee. Oikeastaan koko keho tärisee. Mulla ei ole kylmä tai en ole varma. Ehkä mun keho vaan sanoo, että nyt riittää. Ehkä se on niin loppu. Mä toivon, ettei kukaan huomaa.

Mä olen vielä pitkään pelin jälkeen hengästynyt ja rintaan koskee. Mä en tiedä, miten mä uskallan mennä seuraaviin treeneihin. Mut mä en haluis jäädä poiskaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hypokalemia yks mahd syy?

Stay alive woman.

Pura kirjoitti...

Sehän se varmaan onkin.

I will!!

Lähetä kommentti