Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge. Sä pitäisit siitä. Mä olen aivan varma siitä. Sä ehdit nähdä vaan ekan osan ennen kuin sä lähdit pois tästä maailmasta. Lähdit aivan liian aikaisin. Mut mä uskon, että sä olet nähnyt kaikki muutkin osat. Ehkä sä olet istunut elokuvateatterissa mun vieressä. Mä en ole vaan tiennyt sitä.
Mä kuvittelin sut tänään sinne saliin ja hymyilin. Mun viereen sä et voinut istua, kun mun molemmilla puolilla istui jo toinen. Muutenhan sä olisit istunut siihen. Mut ehkä sä istuit ylimmällä rivillä. Siellä reunassa, josta kukaan ei ollut varannut paikkaa. Samalla lailla irttaripussi sylissä kuin mullakin, vaikka säkin olisit ostanut Mässä Yxejä, jos niitä vielä myytäis. Säästät leffalipun niin kuin mäkin. Pimeässä salissa, vaikka kukaan ei voisi muutenkaan sua nähdä. Hymyilit, kun Johnny Depp tuli kuviin. Vaikka enhän mä tiedä, fanittaisitko sä enää Johnny Deppiä. Et varmaan. Mut kun sä lähdit niin aika pysähtyi sun kohdalla ja siksi aina kun mä ajattelen sua niin sä olet 14-v. Sori rakas mut mä en voi sille mitään.
Ja kun Pirates of the Caribbeanin elokuvamusiikki alkaa soida niin mä muistan sut. Se tuo sut aina mun mieleeni. Aina. Sulla oli sen soundtrack cd:llä. Mä en saa päähäni, että kuunneltiinko me sitä joskus yhdessä. Mä sain sen sun äidiltä, kun sua ei enää ollut. Se on mulla vieläkin.
Piti ostaa vaan ihan pieni pussi karkkia sen kunniaksi, kun mä olen odottanut tota elokuvaa niin pitkään. Mut Makuunissa homma lähti ihan lapasesta. Karkkilaareja täynnä toinen toistaan värikkäämpiä karkkeja. Ota minut, ota minut, ota minutkin ja minä lankesin täysin niiden houkutuksiin. Pussi maksoi yli 3 euroa ja se on aivan liian suuri. Hävettää. Miksi? Miksi mulle käy aina näin? Miksi mä sorrun? Heikot sortuu. Vahvat ei.
Jossain välissä elokuvaa tulee huono olo kaikesta siitä sokerista, mutta mä jatkan karkkien tunkemista suuhuni. En ymmärrä miksi. Ihan kuin mä ajattelisin, että Antaa nyt sitten saatana mennä ihan kunnolla! Tarpeeks huonon olon kun itelleni hommaan niin ehkä muistan sen ens kerralla, kun tekee mieli ostaa karkkia enkä sitten enää sorru.
Kotona yritän totta kai oksentaa karkit, mutta ainoastaan viimeisimmät tulevat ylös. Muut ovat jo ehtineet lasehtia jonnekin vatsan pohjalle ulottumattomiin. Onneks mä en ole syönyt tänään yhtään mitään muuta. Enkä aio syödäkään. Aamupaino 39,7 kg ja mä en vaan saata kestää, jos se on huomenna enemmän. Se ei saa olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti