Mental ward >>>

Sunnuntaina aloitin pakkaamaan osastolle. Yllättävän paljon sinne tarvii kaikkea. Urheilukassi tuli ihan täyteen. Mä listasin sinne tarvittavia tavaroita.

Mukaan osastolle:

• Vaatteita
• Hygieniavälineet
• Lukemista (Johan Harstad: Darlah 172 tuntia kuussa, Aku Ankan taskukirja)
• Päiväkirja
• Kännykkä, läppäri + latausjohdot (nyt kun osastolle saa ottaa sellaisen)
• Kahvia (+ suodatinpaperit, maito)
• Bikinit (saunaosastoa varten)

Maanantaina sitten osastolle. Vanhemmat tuli hakemaan. Mun oli määrä olla siellä kahdelta. Äiti halasi ulkona, iskän annoin kantaa mun kassin sisälle saakka. Viime kerrasta tuttu hoitaja oli vastassa ja antoi iskälle esitteen osastosta. Iskästä en tiedä, mut äiti nyt ainakin lukee sen. Varmaan kolmeen kertaan etuperin ja takaperin.

Osasto 9 näytti ihan samalta kuin kaks vuotta takaperinkin. Muutamia osastojen suuntakylttejä oli uusittu sairaalan käytävälle, mut sisältä osasto on ihan niin kuin ennenkin. Samat ryijyt seinillä, yhteisössä kaks puista kissakoristetta tv:n alapuolella olevan lipaston päällä. Huoneissa samat siniset päiväpeitteet sekä oranssit ja valkoiset pyyhkeet kymmenen vuoden takaa. Mikään muu ei ole muuttunut paitsi potilaat ja diagnoosit. Hoitajat on kanssa vaihtuneet. Enää täällä ei ole kuin muutama mulle tuttu hoitaja. Se on vähän sääli. Potilaita on 13. Poikia on paljon, peräti 8.

Sama tuttu hoitaja tarkisti mun tavarat hoitohuoneessa. Sytkäri, läppäri ja kaikki johdot takavarikoitiin, samoin mä jätin lompakon ja avaimet säilöön. Kaikki terävät esineet höylistä lasisiin hajuvesipulloihin ja hiuslakoista 1,5 litran limsapulloihin olis myös takavarikoitu, mut mulla ei ollut sellaisia mukana.

Mä sain huoneen numero 14. Se on samannäköinen kuin muutkin huoneet, jotkut ovat vain toistensa peilikuvia. Kaksi sänkyä, kaksi yöpöytää, kirjoituspöytä, kaksi tuolia ja oma kylpyhuone. Lattialla pieni kirjava räsymatto ja seinällä iso ryijy, jossa on Norjan lipun värit. Seinällä on kello, joka tikittää kovaa. Oon huoneessa tällä hetkellä ihan yksin. Se on ihan kivaa. Sain valita sängyn. Valitsin sen, joka on nurkan takana ja johon ei näe suoraan ovelta. Lisäksi kuulun nyt vihreään hoitoryhmään punaisen sijasta.

Lääkärin tapaaminen oli heti 14.30 tai no 14.45, koska lääkäri oli myöhässä. Osastolla on tällä hetkellä eri ylilääkäri. Mä yritin selittää sillekin mun sekavaa oloa ja hallinnan menettämisen ja sitä kautta kuolemisen pelkoa. Lääkäri ei tuntunut ymmärtävän. Vika taitaa olla mun selitystaidoissa. Tai sit lääkärit ei vaan tajuu. Hoidon tavoitteiksi sovittiin mun tilan selkiytyminen, vuorokausirytmin korjaaminen ja hallinnan keinojen opettelu. Lääkäri mainitsi myös sähköhoidon, apua! Lääkitystä tullaisiin myös nostamaan. Päällimmäisenä jäi kuitenkin tunne, että mulla ei olisi oikeutta olla osastolla, vaikka sanoin, että mun syömishäiriöpolin omalääkäri nimenomaan halusi mut hoitoon.

Puoli viiden aikaan oli päivällinen. Söin vähän kasviskeittoa (niin kuin jauhelihakeitto mut ilman jauhelihaa), muutaman kurkkusiivun, aprikoosikiisseliä ja puoli lasia maitoa. En tajua, miksi menin ottamaan jälkkäriäkin. Kukaan ei sanonut, että mun täytyy ottaa enemmän ruokaa. Heti palattuamme syömästä osaston puolelle, kävelin suoraan kenenkään estämättä huoneeseeni ja oksensin kaiken. Kukaan ei vahdi mua, koska mä en nyt ole periaattessa anoreksian takia hoidossa.

Loppuillan mä jumitin kunnes kahdeksalta oli iltapala. Söin yhden leivän levitteellä, salaatinlehden ja puoli lasia mehua. Ennen kymmenen iltalääkkeiden jakoa katselin yökön (yöhoitaja) ja yhden potilaan kanssa Sinkkuelämää. Tässäpä tämä eka päivä sitten olikin.