You have to eat

Tiistai. Otin aamupalalla sitä kuuluisaa sairaalan velliä. Se on siis ihan oikeasti hyvää. Kaikki ravitsemusterapeutista hoitajiin mainostaa aina sitä. Ja mun anorektikkominä ei ahdistu siitä läheskään niin paljon kuin leivästä.

Aamupäivällä oli mun tämän viikon lääkäritapaaminen. Mä en pääse vielä kotiin. Mä oon vapaaehtoisessa hoidossa, mut musta tuntuu, ettei mua silti päästetä lähtemään. Ihan niin kuin viime kerrallakin. Siitäkin huolimatta, että mä sanoin etten koe enää tarvitsevani sairaalahoitoa kun akuutti kriisivaihe on ohi ja mun pääkin on selkiytynyt. Mut hoidon katsotaan olevan kesken ja nyt mun hoidossa takerrutaan taas mun syömisiin vai pitäiskö sanoa syömättömyyteen. Vaikka kyllä mä ymmärrän miten oleellinen osa se on mun vointiani.

Lääkäri myös totesi, että mikäli mä mielin taas viikonloppuna kotijaksolle, ei mun paino saa laskea grammaakaan. Apua. Tässä nyt punnitaan ihan todella mun paranemistahtoa. Mä haluan, että paino laskis, koska se on taas noussut, mut en mä halua jäädä osastolle viikonlopuksi. Aika menee täällä muutenkin hitaasti, viikonlopuista nyt puhumattakaan. Silloin suurin osa potilaista lähtee kotijaksolle eikä osastolle jää juuri kukaan. Mun on siis pakko syödä. Koska mä haluun kotiin.

Yhteisökokouksessa kokoonnuttiin taas kaikki yhteisöön käsittelemään ajankohtaisia ja kaikkia koskevia asioita. Siinä ei siis koskaan käsitellä potilaiden henkilökohtaisia asioita. Muuta ei noussut pinnalle paitsi osaston ylilääkärin vaihdos väliaikaisesta lääkäristä takaisin vakituiseen sekä sairaalan kahvion remontti, joka sulkee kahvion ens kuussa. Varmaan just silloin kun mä tulen saamaan vapaakävelyt ja olisin päässyt sinne kahville. Kiva juttu. Lisäks potilaat ehdotti uuden Singstarin hankintaa musaryhmään, mut siihen ei osaston taloudellinen tilanne anna nyt myöten.

Lounaalla oli kinkkukiusausta ja päivällisellä jauhelihakeittoa. Mulla kun on kasvisruoka niin mulla on tietty liha korvattu aina soijalla. Päivällisellä on aina jälkiruokaa ja tiistaina se oli puolukkakiisseliä. Mä oon nyt selkeesti alkanut kertoa joka päivän sairaalamenun, mut toisaalta jälkeenpäin on ehkä kiva lukea mitä ruokaa milloinkin on ollut.

Tiistaisin on myös osaston oma liikuntaryhmä eli pidempi ja reippaampi, sykettä nostava kävely. Mut me mentiin kävelyn sijaan pelaamaan lenttistä, kun takapihan hiekkakentälle on vedetty ihan kunnon lenttisverkko ja me ehdotettiin sitä yhteisökokouksessa. Se oli paljon kivempaakin kuin jokakertainen kävely.