Holiday

Keskiviikko. Karjalanpiirakkapäivä. Koska keskiviikkoisin on aina iltapalalla karjalanpiirakoita. Se on joku uus traditio täällä. Mä sain aamusta sen palapelinkin valmiiksi. Nyt en varmaan viitsi aloittaa uutta, koska pääsen taas viikonlopuksi kotijaksolle enkä ehtisi tehdä sitä. Aamuryhmässä me kuunneltiin Green Dayn Holiday. Torstaina on mun vuoro soittaa joku biisi.

Eilen olisi ollut keskiviikon treeniryhmä, jossa tehdään lihaskuntoliikkeitä kuntopiirityyppisesti, mut mä en voinut osallistua, koska mulle oli sovittu sosiaalityöntekijän kanssa aika klo 12. Ei siinä mitään ihmeellistä puhuttu, kun mulla on asumisasiat ja taloudellinen tilanne kunnossa. Olisin kyllä mieluummin mennyt treenailemaan.

Lounaalla oli kanakastiketta ja riisiä ja mulla oli siitä tietty soijaversio. Päivällisellä oli vihannesjuustokeittoa ja puolukkapuuroa. Keitto oli tosi hyvää.

Illalla oli liikkasali. Musta on kiva, kun mä saan nyt osallistua siihen, vaikka mun syömisiä ja painoa taas tarkkaillaankin. Me pelattiin ensin puolet ajasta korista ja sitten puolet ajasta futista. Mulla oli kivaa, vaikken mä futiksesta tykkääkään. Tosin koriksen jälkeen mun rintaan koski ja tuntui, että keuhkot repee, joten futiksessa mä otin rauhallisemmin ja olin maalivahtina. Yleensä mä olen aina hyökkääjä, koska musta on tylsää puolustaa tai olla maalissa, vaikka nyt olikin ihan kivaa ja tein monta torjuntaa.

Muutenkin meidän osaston porukalla on tosi kiva pelata, kun kaikki tsemppaa toisiaan eikä haittaa, vaikkei joku osaisi. Me onnitellaan vastapuolenkin joukkueen pelaajia hienosta maalista. Meillä on oikeasti aina tosi hauskaa liikkasalissa. Siksi mä en ymmärrä yhtä potilasta, joka ei koskaan pelaa. Se tulee joka kerta liikkasaliin mukaan, mut vaan istuakseen salin seinustalla kädet puuskassa ja nyreä ilme kasvoillaan. En mä ymmärrä miksi se sitten edes tulee mukaan. Ehkä vaan katsomaan kun me muut pelataan.

Tänään alkoi osastolla myös uusi ryhmä. Sosiaaliset taidot-ryhmä. Mä halusin osallistua siihen, koska siinä ryhmässä mä voisin alkaa ihan todella harjoittaa tätä mun katsekontaktiongelmaa. Siinä kun harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Apua, vähän kyllä pelottaa. Mut mä aattelin, että vaikka se ryhmä kokoontuu vaan keskiviikkoisin niin mä alkaisin harjoitella sitä nyt ihan muutenkin. Mä oon liian pitkään antanut sen asian vaan olla. Ja ainakin sen harjoitteleminen on turvallista täällä osastolla, kun toisillakin on ties minkälaisia ongelmia.

Hoitaja tuli päivällä nykäisemään mua hihasta ja sanoi, että lääkäri on hyväksynyt mun kotijaksosuunnitelman. Jee! Mut mä joudun silti vielä ahtamaan itseeni ruokaa ja tsemppaamaan, koska se päätös voi muuttua hetkessä, jos mun paino laskee. Kamalan ahdistavaa.

Illalla tuli muuten hälytys. Niitä ei tuu melkein koskaan. Viimeksi kun mä olin sairaalassa, niitä tuli muutama. Me jonotettiin iltalääkkeitä ja valmistauduttiin pikkuhiljaa lähtemään iltapalalle, kun hälytysääni alkoi kaikua sairaalan tiloissa. Meidän osastolta yksi hoitaja vastasi kutsuun ja lähti juosten osaston ovesta. Mä veikkaan, että joku vastaanotto-osastolta tai pitkäaikaisosastolta oli alkanut heilua veitsen kanssa ruokalassa tai sitten joku yritti karata. Noilla osastoilla on nimittäin iltapala ja kaikki muutkin ruokailut ennen meitä.