Mä kerroin, että mulla menee nyt huonosti. Tosi tosi huonosti ja että raskas viikko oli oli ajanut mut ottamaan lauantaina yliannostuksen lääkkeitä (kerron tästä myöhemmin enemmän, mutta ei mitään että olisin yrittänyt päästä hengestäni). Niin että mä voisin nyt mennäkin sinne osastolle.
Hienoa! Hyvä, että sä viimein suostut siihen. Ja se on nyt ihan hyvä ottaen huomioon toi sun yliannostusasiakin. Mistä sulle tuli, että nyt suostutkin osastohoitoon?
Mä pelkään, että mä teen itselleni jotain peruuttamatonta. Alitajuisesti. Lääkäri ei näytä ymmärtävän asiaa. Yritän selittää. Pelkään, että ahdistuksissani riistän itseltäni hengen tiedostamattani, vaikkei se olisi tarkoitukseni. Viillänkin yhden viillon liian syvään, otan liikaa lääkkeitä tai vain kävelen parvekkeelle ja hyppään siitä alas. Niin etten edes tajua mitä tein. Pelkään itseäni. Tässä tilassa ainakin, kun olen niin sekaisin. Osastolla olisin turvassa. Turvassa itseltäni.
Mä soitan sinne osastolle nyt heti. Jos siellä ei ole nyt tilaa niin olisitko sä valmis menemään siksi aikaa vastaanotto-osastolle? Siellä voi olla vähän levottomampaa kun siellä on potilaita, joilla on eri sairauksia?
Joo voin mä mennä. Ja lääkäri soittaa samantien osastolle numero 9. Samalle, jossa olin kaksi vuotta takaperinkin. Joo täällä olis tälläinen vuonna -90 syntynyt anoreksiapotilas. Onks teillä siellä tilaa? No hänhän vois tosta vaan sujahtaa sisään...
Osastolla numero 9 on tilaa. Sovittiin, että mä menen sinne maanantaina klo 14. Eli tänään.
Ai niin ja me ollaan nyt päätetty, että sä jatkat sitten osastolta päästyäsi käyntejä syömishäiriöihin erikoistuneen psykologin kanssa. Mut... mut... musta tuntui hyvältä puhua sille sairaanhoitajalle. Tuntui, että siitä olisi saattanut tullakin jotain. Kerron siitä lääkärille. Mutta päätös on tehty ja sillä hyvä. Että se siitä sitten. Maailma on epäreilu. Deal with it.
Soitan vähän myöhemmin äidille. Niin mä meen nyt sitten maanantaina osastolle. Äiti kuulostaa surulliselta ja pettyneeltä tilanteestani. Minä olen surullinen aiheuttaessani pettymyksen.
Myöhemmin iskä soittaa. Äiti on soittanut iskälle... ja samalla varmaan koko suvulle. Onks tää nyt niinku... hyvä asia, että sä menet sinne? Iskä kuulostaa jotenkin vaivaantuneelta. Joo on tää. Kyllä mä meen sinne ihan mielelläni. No hyvä juttu sitten. Ja iskä kuulostaa heti helpottuneemmalta.
16 kommenttia:
Hienoa että menet osastolle. <3 Yliannostus on vakava aina vakava asia ja nuo sun ajatuksesi kuulostavat myös vakavilta. :(
Hyvä, että nyt itse päätit mennä osastolle.
Toivon, että saat siellä kunnollista apua ja hoitoa, ja että psykologille olisi helppo puhua. Ja ennen kaikkea toivon, että saat ajatuksiasi selkeämmäksi ja levättyä kunnolla. Tsemppiä!
Harmi kun et tule käymään enää sen sairaanhoitajan luona. :( Tosi epäreilua.
Ehkä psykologillekin on helppo jutella, toivon niin. :)
(tulipas toistettua sanaa toivo :D mutta kai se on aika tärkeä sana sitten)
Hyvä kun menet osastolle. :) En oikein osaa sanoa muuta kuin jaksamisia ja parempia vointeja.
Tosi hyvä juttu että meet! :)
Lämpimiä ajatuksia täältäkin!!! Oot mielessä usein päivän mittaan.
Toivo on hyvä asia. Opettele hiljalleen rakastamaan itteesi. Tsemppiä!
Tsemppiä osastolle :)
Oot ajatuksissa!
Tuskin sinä pettymystä olet tuottanut, pitäisihän äitisi ymmärtää jollain tapaa, että osastosta on sinulle enemmän hyötyä, kuin haittaa.
Toivottavasti asiat osastolla lähtisi menemään parempaan suuntaan :)
Kirjoitat(han) myös osastolla? Hyvä, että menit sinne, toivoa työhön <3
Komppaan muita kommentoijia - hyvä että menet osastolle. Jaksamisia. <3
Joo tuntui ihan itestäkin hyvältä ratkaisulta mennä. Mäkin toivon, että sen psykologinkin kanssa alkaisi sujua. Mut kiitti paljon! :) P.S. On se toivo ihan tarpeellinen sana. :)
Kiitti paljon! :)
:)
Voi kiitos kauniista sanoista! :)
Kiitos! :)
Kyllä äiti varmasti ymmärtääkin. Musta vaan itsestä tuntuu siltä, kun osastolle meno tarkoittaa samaa kuin että vointi on huonontunut. Mäkin toivon samaa. :)
Aion joo kirjoitella, vaikka ihan joka päivä en varmaankaan jaksa. Kiitos!
Kiitti! :)
Lähetä kommentti