We will rock you

Keskiviikko. Kolmas päivä. Aamupalalla otin leivän, puoli lasia mehua ja täyden mukillisen kahvia, totta kai. Aamun hoitoryhmässä kuunneltiin We Will Rock You. Perjantaina olis sitten mun vuoro soittaa joku biisi tai vaihtoehtoisesti kertoa aforismi.

Lounaalla oli perunaa, soijakastiketta ja porkkanaraastetta. Jono pysähtyi mun kohdalla, kun mä jäin kaivelemaan sitä kattilan pienintä perunaa. Ne oli kaikki siellä pohjalla.

Iltapäivällä oli treeniryhmä, jossa tehtiin kaikenlaisia lihaskuntoliikkeitä kuntopiirityyppisesti. Illalla oli vielä liikkasali. Me pelattiin ensin puolet tunnista sählyä ja sitten loput futista. Meitä oli vaan kuus, joten pelattiin kolmella kolmea vastaan ja valvova hoitaja pelasi toisessa joukkueessa. Mun joukkue voitti ja mulla oli oikeasti kivaa, vaikken edes tykkää futiksesta. Mut sain tehtyä monta maalia.

Aamun rapsalla lääkäri oli päättänyt nostaa Ketipinorin 200 mg:aan enkä mä tiedä mitä siitä seuraa. 25 mg saa mut jo nukahtamaan, mut entäs sitten 200 mg? Mä nukahdan varmaan Ruususen uneen enkä herää enää koskaan. Vaikka en mä tiedä olisko se mikään menetys. Mut annostusta oli kuulemma tarpeellista nostaa, koska nää suuremmat annokset alkaa vasta vaikuttaa mielialaan tasaavasti.

Taas. Taas tää alkaa. Pillereitä pillereitä pillereitä. Erilaisia, eri värisiä ja eri kokoisia. Eikä ne auta. Ne saattaa turruttaa pieneen lääkehorrokseen, mut ne ei poista itse ongelmaa. Ja ne tekee pään sekavaksi kun mähän nimenomaan halusin, että mä voisin ajatella taas selkeästi. Mä en tykkää tästä kyllä nyt yhtään.