lauantai 26. huhtikuuta 2014

One day I'll be fairy

Aamu. Punnitus. Paino 39,2 kg. Iiiiih! Tiditittitidiii. Ei voi olla. Ei oikeesti. Mut on se. Ihan uskomattoman ihanaa. Vau. Vaude vau. En oo koskaan painanut noin vähän. Alimmillaan 39,5 kg vuodenvaihteessa 2013 ollessani osastolla, kun syömisiä oli lisätty niin paino humpsahti hetkeksi alemmas.

Mutta nyt! Vielä vähemmän, vielä ihanampaa! Mut en mä voi uskoa. Ei se voi pitää paikkaansa. Mun vaaka on varmaan menossa rikki. Sillä ei peilistä näy mitään eroa. Mä katson ja katson, mutta mä en nää että mistään olis lähtenyt grammaakaan pois. Läskit reidet, läskit käsivarret, läski pehva. Sama pullukka. Aina. Vaaka huijaa mua selkeesti.

Mun pitäisi olla iloinen, että paino on pudonnut. Että se on taas vähän vähemmän. Vähemmän kuin viimeksi. Vähemmän painoa, vähemmän läskiä. Oonhan mä iloinen siitä. Mut en paljoa.

Mä en silti ole kuin ne tytöt We Heart It:ssa. Ne jumalaisen kauniit keijukaiset laihoine jalkoineen. Mä olen pullero niihin verrattuna. Niin kuin löllykkä Fatboy-säkkituoli. Ei mua voi edes mainita samassa lauseessa niiden kanssa. Mä en edes halua nähdä niiden kuvia. Mulle tulee niistä vaan tosi paha mieli ja kauhea itseinho. Ei sillä etteikö mulla muutenkin olisi. Mut tulee vielä pahempi.


Mä haluan olla niin kuin ne. Siro ja linnunluinen. Kuin balettitanssija. Ja mä aion tulla sellaiseksi. Mun on vaan tehtävä enemmän työtä sen eteen. Enemmän ja kovemmin. Nyt mä olen vaan laiska, löllyvä sohvaperuna. Laiska läski.

Ja mä aina pilaan kaiken. Mä oon jo varmaan pilannut tämänaamuisen edistymisenkin. Mä oon syönyt tänään ihan liikaa. Hyi yäk. Mä en edes halua ajatella mitä kaikkea ja miten paljon mä olen syönyt. Mitä kaikkea saastaa mä olenkaan tunkenut suusta alas. Pullaakin. Mikä ahmatti.

Mä kun leivoin eilen pullaa. Mä ajattelin, että olis kiva leipoa pullaa. Pitkästä aikaa. Viimeksi tein yläasteella köksäntunnilla. Joo mä leivon! Äitikin ilahtuu. Mutta mun piti vaan leipoa. Ei syödä. Mutta mä söin. Kolme. Kolme pullaa. Onneks ne oli pieniä. Mut kyllä ne kolme vastaa melkein kahta normaalikokoista pullaa. Hyi mua. Miten mä saatoin sortua!

Vastapainoksi mä olen sitten napsinut laksoja. Että sais edes vähän korjattua tilannetta. Mun on pakko saada kaikki se saasta nopeasti musta pois. Niin että mahdollisimman vähän ehtii imeytyä. Laksat on ihan ok. Niistä vaan tulee ällön oksettava olo. Niin kuin olis ahminut kilokaupalla karkkia ja puolikkaan täytekakun. No ainakaan ei tee mieli syödä. Jotain hyvää sentään.


Voi ei mä en kestä jos mun paino on huomiseen mennessä taas noussut. Mä en kestä jos mä oon pilannut kaiken.

9 kommenttia:

Enkeli ilman siipiä kirjoitti...

Syömishäiriö on sokaissut sut, ja sun pitää ymmärtää se. Sä painat ihan liian vähän. Yritä syödä ja saada se paino nousemaan. Oot varmasti tosi väsynyt ja energiat ihan loppu kun oot noin alipainoinen, ja siitä sun pitäis jo yrittää ymmärtää että sä olet niin pieni ja sun pitää syödä. :l Se on vaikeeta, mä tiedän. Mutta voin luvata sulle että normaalipainoisena sä voit paljonpaljon paremmin. Paljon voimia. <3

Anonyymi kirjoitti...

Mitä laksoja syöt? Oon koittanut löytää jotain hyviä jo pitkään, mutta en oo tuntunut löytävän mitään... Osaatko vinkata?

Butters kirjoitti...

mä todellakin toivon, ettei Pura vastaa tähän.

Pura kirjoitti...

Joo pahoittelut Anonyymi, mutta mä en voi antaa suosituksia. :( Vaikka mä itse olen proana niin mä en kannusta toisia siihen tai jaa ana-vinkkejä.

Parasta olisi, jos et käyttäisi ollenkaan laksoja. Ne voi aiheuttaa kaliumin vajausta, mikä voi johtaa sydämen rytmihäiriöihin. Niin että oo varovainen! (Joo tiedän, sairas neuvoo sairasta, mutta toi pitää ihan paikkansa).

johanna h kirjoitti...

Ne kuvat on valheellisia, Pura. Ne tytöt on vetäneet rasvaimulla reitensä pois. Sä itse olet pikkuriikkinen, muutama kilo tuohon parantaisi oloasi kummasti ja silloinkin olisit vielä pieni.

Pura kirjoitti...

Kiitos tää oikeesti piristi mua. :) Mut kyllä silti mä uskon, että ne tytöt on saaneet itsensä ihan laihduttamalla sellaisiksi. Osa ainakin.

Pura kirjoitti...

Voi kiitos hirmusesti! Oon joo tosi väsynyt enkä jaksa tehdä oikein mitään. :(

Anonyymi kirjoitti...

En tiiä mitä sanoisin. Tuntuu vaan äärettömän surulliselle. Tuntuu niin pahalle, ettet oikiasti ees yritä parantua. Toisaalta tajuat tilantees, mutta et kuitenkaa. Ymmärräkkö, kuinka palion siun tekstit on muuttunu vuojen aikana? Ymmärräkkö, että siusta ollaan huolissaa???? OIKIASTI. Välilä tuntuu, että pitääks tosiaa tulla se todellinen pysähys, joku stoppi, että ihminen tajuaa oman tilansa...

Haleja ja rutistuksia. Hurjasti voimia ja tahtoa kohti tervettä elämää!!!! <3

Pura kirjoitti...

Ihanaa oikeasti kun huolehdit, mutta ei sun pidä. En halua, että musta ollaan huolissaan. Ei tartte, oikeesti. Tosiaan oon itekin nyt tajunnut miten mun kirjoitukset on muuttuneet. Just kun siitä on mulle kommentoitu.

Mutta kiitos aivan valtavasti. <3

Lähetä kommentti