Psykologi: Meillä olikin tässä nyt pidempi tauko. Miten sulla on mennyt?
Minä: Mulla on ollut tosi sekava olo. Mut se on jo vähän helpottanut.
P: Onko sulla ollut sellainen levoton ja ahdistunut olo?
Minä: No joo sitäkin. Mut mä en pysty ajattelemaan mitään enkä keskittymään mihinkään enkä kirjoittamaan tai tekemään yhtään mitään.
P: Oletko sä nyt ajatellut jotain erityisesti?
Minä: Oon mulla asioita, joita mä oon nyt miettinyt. Ja ne stressaa mua. Mut tää sekava olo tulee jostain muualta.
P: Niin sullahan ei oo tehty nyt mitään lääkemuutoksiakaan?
Minä: Ei. Ei mulla mee nyt mitään.
P: Minkä arvosanan sä antaisit sun viikolle?
Minä: Kaks.
P: Eli ei oo mennyt hyvin.
Minä: Ei.
P: Ootko viillellyt?
Minä: En oo... mut on tehnyt mieli. Varmaan joka päivä.
P: Millä sä olet saanut hillittyä itseäsi?
Minä: Ei oo vaan ahdistanut niin paljon, että olis tarvinnut viiltää. Mut en mä yritä sitä mitenkään estää. Mulle on ihan sama viillänkö vai en.
P: Mitä sellaista sä olet tehnyt, josta sä olet saanyt mielihyvää?Minä: Kattonut telkkaa. Mut ei se nyt mitenkään erityisen mielekästä oo ollut. En mä saa mistään enää mielihyvää.
P: Entäs näistä?
Saan käteeni listan aktiviteeteista kukkien kastelusta kavereiden tapaamiseen ja pilvien katselusta ulkoiluun.
Minä: No suurinta osaa asioista mä en oo tehnyt ja ne mitä oon tehnyt niin en mä niistä mielihyvää oo saanut.
P: Miten sä olet syönyt?
Minä: Liikaa.
P: Ettäkö aina vaan liikaa?
Minä: Joo. Kun mä haluaisin vaan painaa vähemmän. Ja olla laihempi.
P: Mitä sä oot tänään syönyt?
Suupieleni nousevat tahtomattanikin hymyyn.
Minä: En mitään... tai no kahvin.
P: Heikottaako sua tai tunnetko sä ärtymystä? Onks sulla nälkä?
Minä: Ei mitään noista. Mulla on ihan normaali olo.
P: Sun näläntunne on kyllä häiriintynyt.
P: Sä olet varmaan aika siisti ihminen. Tai että sun koti on siisti.
Minä: No joo on se. Tai no tavarat on aina omilla paikoillaan.
P: Toi liittyy kyllä vahvasti sun vaativaan persoonallisuuteesi. Mitä sä luulisit, miksi sulla on tarve kontrolliin kun sä kontrolloit sun syömisiäkin?
Minä: Mulla on siten tunne, että mä pystyn edes jotenkin hallitsemaan mun elämääni.
Päädymme jostain kautta taas kuolema-aiheeseen:
Minä: Kun mä en halua elää. Mä haluan kuolla.
P: Entäs jos ei olisi mahdollisuutta kuolla ennen kuin on 80-vuotias? Mitä sä sitten tekisit?
Minä: Kärsisin. Menisin sänkyyn peiton alle ja oottaisin, että oon 80.
P: Valitsisitko sä silloin mieluummin onnettoman vai onnellisen elämän?
Minä: No siis onnellisen... mut muutos pelottaa. Kun on tottunut, että asiat on näin. En mä enää edes muista, millaista oli olla onnellinen.
P: Oletko sä miettinyt tapoja? Että miten sä tekisit itsemurhan.
Minä: Joo. On mulla pari.
P: Onko ne kivuttomia?
Minä: No joo. On ne. Mut enemmän mä olen miettinyt, että niillä sitten oikeasti kuolee. Ettei jää vahingossa henkiin.
P: Mitä ne keinot on?
Minä: En mä kerro.
P: Mikset?
Minä: Koska mä en halua puhua niistä.
P: Entä sun vanhemmat ja ystävät. Miltä niistä tuntuisi?
Minä: Kyllä ne selviäisivät.
P: Tuleeko sulle impulssia, että sä saattaisit tehdä jotain?
Minä: Kyl mulle aina välillä tulee. Ja sitten mä pelkään, että mä teen jotain ja kuolen, vaikka mä en haluaisi kuolla. Koska mä en haluu kuolla ihan vielä. Mä haluan vielä tehdä ja nähdä joitakin juttuja. Ja mulla on asioitakin hoidettavana.
Eli jos kuolen huomenna, se oli sitten vahinko. Tai onnettomuus. Sillä en minä tahdo ihan vielä kuolla.
Pharrel Williams - Happy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti