torstai 19. syyskuuta 2013

Gone mad


You've gone mad! You're totally insane! Crazy bitch, you're losing your mind!, ääni nauraa jossain sisälläni ja pyörittelee sormeaan ohimon kohdalla merkkinä hulluudesta. Accept that!

Monta päivää kulunut. Joka päivä olen tullut kirjoittamaan. Yhtenäkään päivänä en ole kyennyt kirjoittamaan edes yhtä ainutta järkevää lausetta. En pysty ajattelemaan. En pysty kirjoittamaan. En pys-ty te-ke-mään mi-tään. Pelottaa.

En tiedä syytä. En syö lääkkeitä, joiden sivuvaikutukset tekisivät minut sekaiseksi. Nukun epäsäännöllisesti, syön huonosti ja lisäksi tämä viikko on harvinaisen stressaava. Paljon tapaamisia, menoja, tapahtumia ja hoidettavia asioita. En silti tiedä. En tahdo tulla hulluksi. En tahdo menettää järkeäni. En tahdo!

Toisinaan pääni kaikuu tyhjyyttään. Toisinaan ajatuksia on liikaakin. Ne sinkoilevat pääni sisällä hallitsemattomasti kuin superpallot. Sinne tänne. Sinne. Ja tänne. Ja taas takaisin. Aina aivokuoreen osuessaan ne kimpoavat mikä mihinkäkin suuntaan. En saa yhdestäkään otetta. Olen tulla hulluksi. Tai ehkä olenkin jo.

En ole enää kokonaan tässä todellisuudessa. Olen irrallinen tästä maailmasta. Tästä hetkestä. Minusta itsestäni. Liukastelen tietoisuuden toisella puolella. Olen menettämässä kontrollin. Otteen omasta itsestäni. Joku muu vetelee naruista. Nauraen leikkii uudella marionettinukellaan. Minulla. Enkä tiedä kuka. Pelkään menettäväni hallinnan omasta kehostani. Että jonain päivänä käsi ei enää ojentuisikaan, vaikka niin käskisin. Jalat eivät enää veisi minua sinne minne tahtoisin. Ei, vaikka kuinka pyytäisin ja rukoilisin.


Älä avaa ovea ventovieraille. En halua avata ovea kenellekään. En halua poistua kotoa. Täällä olen turvassa. Ehkä. Uskottelen itselleni niin. En halua tavata ketään. Pelkään, että alan puhua vierailla kielillä, joita kukaan ei ymmärtäisi. Kaupungilla ollessa olo on epätodellinen. Olen kuplassa. Erillään muista. Jossain muualla kuin tässä hetkessä. Pelkään ajavani pyörälläni jonkun päälle. On parempi pysyä kotona.



Sniff 'n' The Tears - Driver's Seat

4 kommenttia:

Riia-Lilia kirjoitti...

Kuulostaa kyllä nyt vähän huolestuttavalta :/ Ootko nyt missään terapiassa, missä voisit kertoa noista tunteista ja ajatuksista? Kerro jollekin, joka voi auttaa. Voimia <3

Hannah kirjoitti...

Hei, tiedän että sua pelottaa ihan hirveästi, mutta jos tulee semmonen hetki että tuntuis vähän paremmalta, niin käväise terveyskeskuksessa. Ne oikeasti haluaa auttaa sua ja vaikka susta voi tuntua että sä et tarvitse apua tai että ne ei osaa auttaa tai että pelottaa niin paljon ettet pysty, niin yritä ajatella että helpottaa kun joku auttais. Tai jos et uskalla mennä niin soita vaikka jonnekin. Oisin laittanu tähän jonkun numeron mutta google ei toimi...

Eikä siinä ole mitään pahaa jos on vähän "hullu". Parhaat ihmiset ovat, niinhän sitä Liisa Ihmemaassakin sanoo. Jotkut vaan tarvii vähän enemmän apua selviämiseen kuin toiset, pitää vaan etsiä se apu.

*iso halaus* Yritä pärjäillä.

Pura kirjoitti...

Joo käyn psykologilla puhumassa ja kerroinkin perjantain käynnillä näistä tuntemuksista. Kiitos, voimia tarvitaan! :)

Pura kirjoitti...

Voi kiitos paljon, kun huolehdit! <3 Puhuin perjantaina näistä psykologille ja se kyllä jo auttoi, kun sai jakaa nämä jonkun kanssa.

Hahaa, olet ihan oikeassa ja sitä paitsi hulluthan ovat hauskinta seuraa, eiks jeh? :D

Lähetä kommentti