perjantai 13. syyskuuta 2013

F32.2

Kellon viisari heilahtaa jälleen yhden askeleen eteenpäin kellotaululla. Olen jäänyt yksin odotushuoneeseen. Lääkäri on kahdeksan minuuttia myöhässä. Viimein hän tulee hakemaan minua. Hänen huoneensa on kauimpana odotushuoneen penkeistä. Matka tuntuu luvattoman pitkältä. Minä odotan, että kättelemmekö me. Emme kättele. Ai niin kun tämä on terveyskeskus.

Edellinen aika lääkärillä oli toukokuussa. Naislääkärillä. Nyt mieslääkärillä. Ihan niin kuin vaihteeksi. Paitsi, että lokakuussa tämä naislääkäri palaa takaisin töihin ja palaa myös minun lääkärikseni.

Lääkäri: Sulla ei oo käytössä mitään masennuslääkettä!? Kirjoitanko sulle reseptin?
Minä: Ei tartte. Emmä haluu syödä niitä.
L: Mikset?
Minä: Koska mä haluan kokeilla olla ilman. Että olisko jotenki selkeempi olo.

Tällä hetkellä ei ole, mutta hitot siitä. Pääni on varmaan mennyt jo pysyvästi sekaisin kaikista niistä lukuisista lääkkeistä, joita olen popsinut vuosien varrella.


Silmäilen lääkärin työpöytää. Pöydällä on muutama kynänteroitusroska. Minun tekisi mieli kurottautua ja pyyhkäistä ne lattialle. Pöydällä on myös iso nivaska papereita paketoituna vaaleanvihreän kansipahvin suojiin. Papereita on aivan liikaa ja heppoinen kansipahvi on ratkeamaisillaan liitoksistaan. Sitten silmäni osuvat pahviin teipattuun valkoiseen lappuun. Lapussa on minun nimeni ja sotuni. Siis koko tuo lähemmäs 4 sentin paksuinen nippu papereita ovat minusta. Minun sairauskertomukseni. Onko se noin paksu? No onhan niitä kertynyt siihen 8 vuoden ajalta. Voi luoja.

L: Miten sulla menee sun psykologin kanssa?
Minä: Hyvin. Mä en vaan osaa vielä kertoa ihan kaikkea. Tai se ei oo ainakaan helppoa. Kun on uusi ihminen niin siksi.
L: Kun sun psykologisi oli vaan huolestunut susta.

Ahaa, tietty koska puhuimme viimeksi itsemurhasta. Mutta kun en minä ole nyt mihinkään kuolemassa. Hei herra lääkäri, how would you like to die?

L: Mä kirjoitan sulle tätä sairaslomaa kuntoutustukea varten maaliskuun loppuun asti. Se on sellainen realistinen aika, jonka Kelakin voi hyväksyä.

Tosiaan sairauspäivärahan maksu lopetettiin syyskuuhun mennessä, koska silloin sitä oli maksettu minulle jo maksimimäärä 300 päivää. Nyt olisi tarkoitus hakea kuntoustukea.

Labratulokset oli myös tarkoitus kysyä, mutta tietysti unohdin. Saamarin saamari. Täytyy katsoa saanko ne selville psykologini kautta. Tahdon tietää miten rappiolla todellisuudessa olen. Tämänhetkiset diagnoosit kuitenkin sain selville ja ne ovat:

F32.2 Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F50.0 Anorexia nervosa

Piirteitä persoonallisuuden kypsymättömyydestä



Emma Louise - Jungle

2 kommenttia:

Emily Strange kirjoitti...

Täytyy sanoa, että pidän blogistasi valtavasti ja olet todella hyvä kirjoittamaan. Nämä keskustelu lainaukset, joita aina kirjoitat, ovat mielenkiintoisia. Älä ikinä lopeta bloggaamista.

Paljon voimia sinulle tämän kaiken kanssa! <3

Pura kirjoitti...

Voi vitsit, tosi kiva kuulla! :) Mustakin on kiva kirjoittaa ja en kyllä lopeta bloggaamista!

Kiitos! <3

Lähetä kommentti