The day I stopped eating

Maanantai ja aika sairaanhoitajalle. Istun odotushuoneessa, samalla paikalla kuin viimeksikin ja katselen ovea, josta pian astun sisään. Summerissa palaa punainen valo. Alla on nimikyltti. Siinä lukee psykologi. Psykologi? Ei siis sairaanhoitaja. Olen pitänyt häntä viimeiset kaksi kuukautta sairaanhoitajana. Hups.

Mistä se kaikki alkoi? Muistatko? Muistan. Muistan minä.

On vuosi 2007 ja olen lukion toisella. Olin hiljattain aloittanut kestävyysjuoksun. En laihtuakseni vaan puhtaasti innostuksesta lajiin. Olin alkanut syödä terveellisesti, koska se sopi yksi yhteen juoksun kanssa. Päätin aloittaa kunnon elämäntaparemontin. Miksi vain pitää itsestään huolta liikkumalla, jos syö mitä sattuu. Painolla, laihtumisella tai millään muullakaan anoreksiaan viittaavalla ei vielä tuolloin ollut merkitystä.

Hampurilaiset ja suklaat jäivät pois. Kaikki epäterveellinen. Yhtäkkiä en enää voinutkaan ottaa vastaan suklaapalaa, jota kaveri tarjosi levystään. Koulussa minulla oli eväänä omat salaatit, koska silloin tiesin tasan tarkkaan paljonko annoksessani oli kaloreita. En voinut enää syödä sellaisia ruokia kuten kouluruokaa, koska en tiennyt paljonko ne sisälsivät kaloreita. Sillä minun oli pidettävä tarkkaa kirjaa päivittäisestä kalorinsaannistani. Minulle itselleni varta vasten rääälöimääni, pituuteni ja päivittäisen liikkumiseni avulla laskettua päivittäistä kalorinsaantisuositusta se ei saanut missään nimessä ylittää.

Minä en halunnut laihtua. En vielä. Päätin vain, että alan elää terveellisesti. Koko teini-ikäni lukion alkuun asti söin mitä huvitti ja miten paljon huvitti. Karkkia ja roskaruokaa. Siitä huolimatta olin tosin alipainoinen, koska olen aina ollut ihan luonnostani. Nyt oli aika aloittaa uusi kausi: urheilla säännöllisesti ja syödä terveellisesti.

Kotona terveysintoiluni ulotti lonkeroitaan muuhunkin perheeseen. Huomaamattani aloin vähennellä margariinia vanhempieni voileipien päältä ja kantaa huolta kissamme mahdollisesta ylipainosta. Minusta oli tullut ortorektikko. En halunnut laihtua, halusin vain syödä terveellisesti. Mutta raja ortoreksian ja anoreksian välillä on hiuksenhieno ja seuraavassa hetkessä minusta tuli anorektikko.

Pian oltiin ehditty jo vuoteen 2008. Istun lattialla ja katselen vanhoja valokuvia. Valokuvia kielikurssilta Brightonista, vuodelta 2006. Lihoin kuukauden kestävän reissun aikana 6 kg. Matkalta palattuani painoin 50 kg, eniten mitä koskaan olen painanut. Poskeni olivat pyöristyneet eikä pallohameesta mennyt enää nappi kiinni. En laihduttanut kotiin palattuani, sillä en huomannut omaa hienoista pyöristymistäni. Lisäksi paluu pois rasvaisen, englantilaisen ruuan parista laihdutti minut nopeasti entisiin mittoihini minun tarvitsematta tehdä yhtään mitään.

Lehteilen albumin sivuja syvä itseinho kasvoillani. Jestas, näytinkö todella tuolta! Hirveä pullukka. Posket kuin hamsterilla. Kuuden kilon lihominen, enkä edes tajunnut asiaa ennen kuin tätini ohimennen huomautti minun hieman pyöristyneen. En halua enää ikinä näyttää tuolta. En ikinä! Mitä minä nyt painankaan? 44 kg. Oikeastaan... oikeastaan voisin painaa ehkä vieläkin vähemmän. Kyllä, vieläkin vähemmän.

Tämä valokuvaepisodi oli oikeastaan se tapahtuma, joka sysäsi minut ortoreksiasta anoreksian syövereihin, vaikka ei tietenkään noin selkeän terävästi kuin tekstini ehkä antaa olettaa. Mitään muutakaan syytä ei vain ole. Mitään muuta ei tapahtunut.

Päiväkirjan sivut alkoivat täyttyä itseinhosta, painolukemista, kaloreista ja oksenteluista. Läski ja laihtua toistuivat sivuilla yhä uudelleen ja uudelleen. En pitänyt enää siitä mitä peilissä näin. Minulle ei kelvannut enää 44 kiloinen, jo valmiiksi alipainoinen minä. Halusin olla laihempi. Ja siten kauniimpi. Halusin tikunlaihat jalat ja esiintyöntyvät lantion luut. Halusin olla höyhenenkevyt. Tyttö linnunluinen. Se, jonka perään katsottaisiin koulun käytävällä ja huokailtaisiin Vitsi kun laiha! Kunpa mäkin olisin noin laiha. Halusin voida katsoa peiliin, hymyillä ja sanoa Minä pidän sinusta. En vain tiennyt, ettei sitä tulisi tapahtumaan vuosiin. Sillä sitä ei ole tapahtunut vieläkään.

Alicia Keys - Girl On Fire