maanantai 29. heinäkuuta 2013

To Golden Sands

Muutama klikkaus hiirellä ja olemme varanneet äidin kanssa matkan Bulgariaan. Tiedossa viikko meren rannalla auringon lämmössä. Hypin innosta kunnes todellisuus iskee kylmästi vasten kasvoja. Viikko. Äidin kanssa. 24/7. Minä väsyn jo muutaman tunnin sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen. Miten tulen ikinä jaksamaan?

Mitä jos en jaksakaan? Mitä jos vain jonain aamuna en enää pääsekään hotellihuoneen sängystä ylös? Jos en jaksakaan enää hymyillä ja jutella ja leikkiä normaalia tytärtä. Omasta matkastani viis, mutten voi pilata äidin matkaa. En voi. Ei olisi ehkä pitänyt varata koko matkaa. Ei minusta ole tässä kunnossa mukavaksi matkaseuraksi. Mutta minä halusin matkalle. Ja haluan edelleen. Minä tarvitsen jonkinlaisen irtioton harmaasta masennusarjesta. Kaikesta tästä paskasta. Ehkä olisi parempi olla tulematta ollenkaan takaisin.



Entä miten minä olen syömättä? En mitenkään. En tule jaksamaan muuten. Tuskin voin mennä huomaamatta oksentamaankaan. Äiti varmasti tajuaisi. Mutten kestä, jos tulen takaisin viisi kiloa lihavampana.

Masennuspuoleni kehottaa nauttimaan matkasta ja ottamaan siitä kaiken irti. Tilaamaan ravintolassa juuri sen annoksen mitä eniten tekee mieli. Toissa vuonna Sunny Beachilla juurikin nautin lomasta ja söin itse asiassa enemmän kuin edes normaalisti ei-anorektikkona söin ja silti laihduin matkan aikana 2 kg. Viime vuonna Rhodoksella paino ei tainnut heilahtaa suuntaan eikä toiseen.

Kuitenkin anorektikkopuoleni käskee kituuttamaan niin vähällä kuin mahdollista. Miksi hankkia yhden matkan takia kaikki ne kilot takaisin, jotka on juuri vaivalla saanut karistettua? Saatat sitä paitsi laihtua vain lisää!, se toteaa. En tiedä mitä teen. En pysty edes ajattelemaan kun nuo kaksi ääntä huutavat kilpaa pääni sisällä.

Lähden Varnaan torstaina, mutta ajastan muutaman postauksen matkani ajaksi, joten pysykää taajuuksilla.



Amadou & Mariam feat. Santigold - Dougou Badia

4 kommenttia:

S kirjoitti...

Et todellakaan tule lihoamaan viikossa. Ja et myöskään tule jaksamaan matkaa, jos anoreksia lähtee mukaan. Jo pelkkä kuumuus laittaa kehosi koetukselle....syö, nauti ja ennen kaikkea huolehdi nesteytyksestä, ettei sydämesi sano sopimusta irti.

Jenna kirjoitti...

tuo laihtuminen huolimatta syömisestä johtunee varmaankin siitä, että sun aineenvaihdunta sai tarpeeksi potkua toimia niin kuin pitääkin. ennen pitkää tuolla kituuttamisella paskot aineenvaihduntasi ja sitten se pienenkin syömisen jälkeinen lihoaminen saattaa olla todellisuutta. mun ei ole tarkoitus olla ilkeä, mä olen itsekin paininut noiden ajatusten kanssa, mutta sulla on vain yksi vartalo etkä saa uutta jos nykyinen päättää kosahtaa. se on todella vitun kallisarvoinen osa sua. koita kuunnella sitä masennuspuolta.

Pura kirjoitti...

Jep, noin täytyy kyllä tehdä. :)

Pura kirjoitti...

Olet ihan oikeassa. On vain niin vaikea kuunnella järjen ääntä, kun anoreksian ääni huutaa kovempaa päälle. Siksi sitä ei tule aina toimittua sillä järkevimmällä tavalla.

Lähetä kommentti