Talk to me

Keskiviikko. Kello on vähää vaille kaksi ja istun terveyskeskuksen 5. kerroksen odotushuoneessa. Psykan asiakkaat asioivat ylimmässä kerroksessa. Meille hulluille on varattu ihan oma kerros. Luksusta! Eikä minua enää hävetä tulla tänne. Parin minuutin päästä on aika sairaanhoitajalle. Edellinen aika oli reilu kuukausi sitten ja silloin viittasin kintaalla koko sh-tapaamisille.

Nyt oli ehtinyt ääni muuttua kellossa ja odotin tapaamista ihan positiivisella mielellä. Kun ei ole kuukauteen puhunut kellekään, ovat asiat ehtineet patoutua ikävästi sisälle. Ne ovat täyttäneet pään tehden sen lyijynraskaaksi ja kasaantuneet painamaan sydänalaa.

Nyt kun terapiani on loppunut, olisi minun tarkoitus alkaa tavata sairaanhoitajaa ja puhua syömishäröilystä ja toki muistakin asioista. En vain tiedä, kuinka usein ja mihin asti minulla on sh-tapaamisia, joten en oikein osaa puhua. Vastata osaan kun kysytään, mutten osaa kertoa vapaasti ajatuksistani. Tarvitsen aikaa luottamuksen ja kiintymyksen syntymiseen. Sekä tietoa pysyvyydestä. Ennen en osaa puhua.

Viime kerralla hoitaja otti esille katsekontaktiasian.

Hoitaja: Kun sä et katso mua niin mitä jos mä heittäisin sulle jotain?

Minä: Se jokin osuis muhun... Älä heitä millään kovalla. Se vois sattua.

Onneksi asiaa ei tällä kertaa otettu puheeksi. En olisi nyt millään jaksanut työstää sitä. Puhuimme pääasiassa kehonkuvasta ja anoreksiasta, mutta loppuvaiheessa puhuimme myös tulevaisuudestani ja siitä, etten näe sellaista omalla kohdallani. Minä tuijottelin lattiaa, kun osasto otettiin jälleen puheeksi. Voisin minä sinne mennäkin. Olisin siellä turvassa. Turvassa itseltäni. Osastoasia jäi leijumaan ilmaan ja ensi viikolle varattiin kaksi sh-tapaamista.

Suurin ongelma on kuulemma kuitenkin se, etten osaa pyytää apua. Se on totta. Joko vähättelen ongelmieni suuruutta tai sitten en vain tahdo apua. Eilen piti sitten harjoitella sitä avun pyytämistä konkreettisella tasolla. Minun piti päivällä laittaa tekstari hoitajalle. Mitään muuta ei tarvinnut kirjoittaa kuin Moi ja oma nimi, mutta koin sen vähän huvittavaksi, joten kirjoitin lauseen verran sen päivän voinnistani. Dodiin. Nyt on sitäkin sitten harjoiteltu.

Labroissa olen myös saanut käytyä. Uusi aikuispuolen lääkäri määräsi verikokeisiin ja EKG:hen. Lääkärini on vielä lomalla, joten vielä en saa tietää tuloksia. Arvoissa on kuitenkin kaikki mahdollinen pielessä, sen voin jo arvata.

Toim. huom. Tekstissä käytän nimikettä sairaanhoitaja (joksi häntä luulin), mutta kyseessä on siis psykologi.

Michel Cleis - Hey Lady Luck