Toiset eivät halua elää. Toiset haluaisivat, mutteivät saa. Minä en tahdo elää. Sukulaiseni olisi tahtonut. Elämä on epäreilua. Muistan miettineeni, kunpa vain olisi mahdollista, että voisin antaa elämäni hänelle. Näin ajatuksen tasolla se on yksinkertaista, tiedän, enkä tiedä olisinko pystynyt siihen, jos siihen olisi oikeasti olemassa mahdollisuus. Samalla tavoin ajattelin, kun Eeva kuoli. Minä olisin halunnut kuolla puolestasi. Miksi sinun piti kuolla ja minun jäädä tänne suremaan? Sinä et olisi jäänyt suremaan minua, tiedän sen, sinä olisit jatkanut eteenpäin. Sitä paitsi minä haluan kuolla ja sinä olisit halunnut elää. Miksi sen piti mennä näin päin, väärinpäin?
Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta olla masentunut. Eikä varsinkaan oikeutta haluta kuolla. En halua elää. En voi valehdellakaan haluavani, mutta kaiken tämän jälkeen minulla ei vain ole enää lupaa kuolla. Ei, koska jo kaksi läheistäni ovat kuolleet, vaikka he olisivat halunneet elää. Koen, etten saisi enää rypeä depressiossa tai valittaa elämästäni, sillä eihän minun elämässäni ole mikään vialla. Minulla ei ole mitään syytä haluta kuolla. Minullahan on kaikki hyvin. Aivan hyvin. Eikö olekin?
Ei, ei ole.
Song of the day: The Rolling Stones - Angie
2 kommenttia:
Voimi pikkunen!
Osan ottoni!
Jokaisella on miust oma paikka ja aika tässä maassa toisilla lyhyempi kuin toisilla, mutta jokainen silti saa ymmärille hyviä ja rakastavia ihmisiä. Oli itse sitten minkä lainen tahansa. Tärkein on muistaa että elämä opettaa muille jotain. Pohdit kirjoituksessasi asiaa johon ei oo vastausta oikeestaan kenelläkään kuin sulla itselläs. Voi mennäaikaa ennenku tajuut mut uskon että tajuut kyllä aikanaan.
Voi kiitos! ♥ Ihan totta mitä kirjoitit.
Lähetä kommentti