Istun huoneen numero 11 kylpyhuoneen lattialla. Kello lähenee puolta yhtätoista sunnuntai-iltana ja minua ahdistaa. Viiltelen vasempaa käsivarttani osastolle salakuljettamallani höylällä. Viilto. Toinen. Kolmas. One two three one two three. Terä rikkoo ihon ja viiltokohta värjäytyy huutavan kirkkaanpunaiseksi. Teen lisää viiltoja ja katselen kuinka verivana valuu vuolaana käsivarttani pitkin alas kohti rannetta ja siitä alas lattialle. Tip tip tip tippuvat veripisarat lattialle. Euforia kohisee päähäni ja huokaan mielihyvästä. Ummistan silmäni ja nojaan päätäni seinään. Mikä ihana olotila.
En olisi saanut tehdä sitä. En olisi. Tein silti. Minä en voi elää ilman sitä. En vain voi. Viiltojäljet tykyttävät käsivarressani ja minä hymyilen.
4 kommenttia:
Heippa, luen blogiasi. Eikä mulla ole nyt muuta fiksua sanottavaa.
Viiltely on samalla perseestä ja ihanaa. Harva asia vie yhtä hyvin pois todellisuudesta.
Kuuntelin tän postauksen innoittamana youtubesta Johnny Cashia, siitä tuli rauhallinen olo. Kiitos siitä.
Kiitos kommentista. Oot oikeessa, viiltely tosiaan helpottaa oloa, vaikkei se olekaan ollenkaan hyvä tapa käsitellä ahdistusta. :/
Mistä sarjasta/leffasta tän postauksen kuva on?
Nyt en itse asiassa osaa sanoa, mutta kerron, jos saan sen selville. :)
Lähetä kommentti