Depressing mood

Lauantai. Kello on kymmenen ja minua masentaa. Ulkona pyryttää lunta ja minä mietin mitä ovat kaikki ne 50 eri nimeä, jotka eskimoilla on lumelle. Huomaan olevani kasassa. Masennus painaa harteita lysyyn ja pilaa ryhdin. Pää on harmaa ja suupielet roikkuvat alaspäin. Olen uupunut. Uupunut nainen. Ja kyllästynyt kaikkeen tähän paskaan.

Olen säälittävä. Surkea olento, rikkinäinen ihmisraunio. Ja olen vasta 22. Olen tullut jo siihen pisteeseen kun kyhjötän lauantai-iltana yksin kotona kissan kanssa ja surkuttelen omaa olemassaoloani. Säälin itseäni enkä tiedä miten päin olisin.

Naapurilla on bileet. Minä tunnen itseni niin kovin pieneksi, surkeaksi ja yksinäiseksi. Maailma on suuri ja elämä ahdistaa. On vaatimuksia ja velvoitteita. On tavoitteita, muiden asettamia ja korkeampia oman itsen asettamia. Jotenkin pitäisi selvitä, mutta voimat eivät riitä. Kaikki voimat menevät tämän raskaan ruumiin kasassa pitämiseen.

Tahdon ryömiä sängyn alle ja lakata olemasta.

White Town - Your Woman