Minä: Mun kaveri pääs lääkikseen. Kumpa mäkin voisin aloittaa syksyllä koulun. Sais uusia kavereita ja olis kiinni jossakin... vaikka enhän mä tiedä, jaksaisinko mä edes opiskella.
Terapeutti: Mitä sä haluaisit sitten opiskella?
Minä: Psykologiaa. Mut mä haluaisin opettajaksi, eikä lukiossa psykologia ole niin laajaa. Mut en mä varmaan tuu sinne pääsemään, kun sinne on niin paljon hakijoita ja vaikea päästä.
Minä: Mä en tuu pärjäämään sitten kun tää terapia loppuu. Mä haluaisin aloittaa sitten uudella terapeutilla, mut ei kukaan varmaan ota mua, kun enhän mä halua parantua.
T: Mihin sä sitten tarvitset terapiaa?
Minä: Että mä pysyn hengissä. Kun en mä halua kuolla ihan vielä.
T: Kyllähän se riittää alussa terapian tavoitteeksi, että haluaa pysyä hengissä. Sitä varsinaista tavoitetta voi miettiä sitten myöhemminkin.
Minä: Mut musta tuntuu, etten mä voi mennä kellekään toiselle terapeutille kun se tuntuis pettämiseltä.
T: Kenet sä siinä pettäisit?
Minä: Sut. Vaikka mä en lopetakaan omasta tahdostani tätä terapiaa.
T: Ei se ole pettämistä. Monet potilaat käy useammalla terapeutilla ja toiset lopettaa itse terapian, jos se ei tunnu toimivalta.
Minä: Niin mut musta vaan tuntuu siltä.
Minä: Mua turhauttaa, kun mä en laihdu. Mä syönkin ihan liikaa.
T: Mitähän mun pitäis tohon sanoa.
Minä: Jaa'a...
Minä: Osastolla oli yks tyttö. Se oli tosi laiha. Ja kaunis. Ja tää on taas tosi tyhmä juttu, mutta mä olin kateellinen sille tytölle, koska se oli paljon laihempi kuin mä ja kun se tuli osastolle niin mä en ollutkaan enää osaston laihin. Ja mä en kestänyt sitä. Vaikka olihan siellä tietty muitakin kuin anorektikkoja.
T: Sun pitäisi arvostaa itseäsi. Sillä sä olet laiha. Monet olisi onnellisia, jos ne olisi sellaisia kuin sä.
Minä: Mun kaveri luuli, että me juodaan täällä aina kahvia.
T: Mitä sä siitä ajattelet?
Minä: Haha, en mä tiiä mut viini vois toimia. Sellai pari lasillista.
T: Mihinkään terapiaan ei taida oikein kuulua viini.
Minä: No ei, mut ehkä mä sitten pystyisin rentoutumaan ja saisin puhuttuakin jotain.
Sinä saarnaat minulle tänään. Olen tottunut siihen. Jotain muuta se voisi ärsyttää, minua ei. Mutta tänään sinä kuulostat erilaiselta. Ja minun on aivan pakko kysyä sinulta:
Minä: Turhauduitko sä tänään muhun?
T: En, mä vaan näen sussa voimaa, joka on jossakin piilossa ja toivoisin, että sä löytäisit sen. Kun sulla olisi kaikki mahdollisuudet olla onnellinen.
Crazy Town - Butterfly
4 kommenttia:
Luin sun koko blogin nyt illalla, ja en voi sanoa muutako että oot hyvä kirjottaan, tavallaan pääsee elämään mukana. Oot kokenu tosi rankkoja asioita ja en pysty ees rinnastaa omia ongelmia suhun, minua on tuntemattomat miehet pyytäny mukkaan/ehotellu ja nykyään pelkään kulkea yksin ja saan paniikkikohtauksen jos joku mies kattoo vähänki pitkään(oon 14). Toivon että saisit asias kuntoon ja voisit nauttia elämästä, voimia ja virtuaalihalaus <3 :)
Hei
Olen nyt moneen kertaan aloittanut tähän kommentin kirjoittamisen, mutta en ole vielä kertaakaan uskaltanu julkaista sitä. En vain ole pystynyt. Olen joka kerta vain pyyhkäissyt sanat pois. Mutta nyt yritän taas.
Luin miltei koko blogisi läpi. Olen sanaton, mutta silti niin täynnä. Mieleni on täynnä tunteita ja sanoja. Haluaisin sanoa jotakin mikä saisi sinut piristymään, mutta en vain osaa. Jokaisen lauseen jonka luin, tunsin sen ihan oikeasti, syvällä.
Tiedän että tällä minun kommentillani ei oikeestaan ole mitään suurempaa merkitystä sinulle, mutta kirjotan tämän siitä huolimatta.
Kirjoitin sinulle myös runon (vaikka en olekaan mikään runoilija)
Niin kuin hento tuulen vire kasvoillani
tunnen sinut sydämmessäni.
Niin kuin tuulen kuiskaus korvissani
kuulen huutosi kaukaisen.
Niin kuin tuulen tuoksu nenässäni
haistan pelkosi suuren.
Niin kuin tuulen heiluttamat puun oksat
nään sinut ympäröivän mustuuden.
Mutta tunnen, kuulen, haistan, ja nään myös muutakin.
Se on jotakin jota en voi kuvailla.
En sanoin tai tuntein.
Kiitos! :)
Onneksi sinulle ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään. Puhu pelostasi jonkun aikuisen kanssa. On tärkeää, että saat asian käsiteltyä pian pois painamasta mieltäsi. Muuten pelkosi vain jatkaa kasvamistaan ja paniikkikohtauksesi saattavat pahentua. Älä myöskään liiku myöhään ulkona yksinäsi baarien lähettyvillä, sivukujilla tai muutenkaan. Toivottavasti saat käsiteltyä pelkosi! Voimia sinullekin! ♥
P.S. Pahoitteluni, että minulla kesti vastata. Olen joutunut olemaan päänsäryn takia pidempään poissa blogista.
Kiitos paljon kommentistasi! Oli kiva, että päätit julkaista sen. :)
Jokainen, ihan jokainen, (positiivinen) kommentti merkitsee mulle todella paljon, vaikken mä olekaan ehkä tuonut sitä niinkään julki. Kaikki kauniit sanat, tsempit, halaukset ja virtuaalisydämet piristää mun päivääni ja mä saan niistä voimia jaksaa.
Kiitos myös runostasi. Se on todella kaunis ja haikea ja jollain tapaa surullinenkin.
Lähetä kommentti