I'm mad, you're mad.
Tiistainen terapia. Tulet hakemaan minua odotushuoneesta. Kävelet poikkeuksellisen verkkaisesti. Minä kävelen reippaasti ja tuijottelen jalkojeni alla lipuvaa laattalattiaa matkalla huoneeseesi. Olen lähellä kävellä päällesi.
Terapeutti: No, mitäs tänään?
Minä: Mä en jaksa koulua. Mä en jaksa käydä sitä.
T: Mä kyllä näen, että sulla on enemmän voimavaroja kuin miltä susta itsestä tuntuu.
Minä: Ei mulla ole.
T: Koulu tekee sulle hyvää. Normaali toiminta ja ikäistesi seurassa oleminen. Ei kotona makoilu sua auta. Eikä se kuntouttava työtoiminta, että sä käyt pari kertaa viikossa muutaman tunnin töissä. Sun pitäisi käydä siellä sitten päivittäin.
Minä: Mutta kun mä en jaksa! Mä en ihan totta jaksa sitä! Mä olen kauhean väsynyt ja stressaantunut!
Hiljaisuus.
T: Mitä sä ajattelet nyt?
Minä: Mä olen kiukkuinen. Ja turhautunut.
T: Miksi?
Minä: En mä tiedä.
T: Kyllä sä tiedät.
Minä: Mä tässä olen se, joka on väsynyt ja stressaantunut ja masentunut, et sä, ja tässä oli kuusi päivää taukoa näiden käyntien välillä ja se on oikeesti ikuisuus ja kun koulukin alkoi siinä välissä ja mä oon odottanut, että pääsen tänne puhumaan ja taas musta tuntuu, että sä et ymmärrä mua.
T: Ehkä on hyvä, että mä en aina ole samaa mieltä sun kanssa. Etten mä nyökyttele tässä, että "Kyllä, sulle on parempi vaan makoilla kotona". Ja olen mäkin joskus väsynyt ja stressaantunut. Se kuuluu elämään. Se on opittava kestämään.
Mutta sinä et varmaan sen takia istu iltaisin itkemässä ja viiltämässä ranteitasi auki. Ethän? Se olisi hieman huolestuttavaa.
Danny Elfman - Alice's Theme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti