tiistai 22. marraskuuta 2011

In Treatment

Nuorisopsykiatrian poliklinikka sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Astun hissiin ja painan 5. kerroksen nappia. Kaksi muuta tulevat hissiin kanssani. He eivät paina mitään, joten he ovat menossa samaan kerrokseen. Vasta kun kuulen tutun äänen sanovan Moi, nostan katseeni ja huomaan sinun tulleen kanssani samaan hissiin. Jostain syystä olen aina ajatellut sinun käyttävän portaita. Vastaan tervehdykseesi, jonka jälkeen keskityn jälleen tiiviisti tuijottamaan hissin kerrostaulua ikään kuin tiivis tuijotus voisi saada sen paljastamaan jotain salaista.

1. kerroksen kohdalla sinä rikot hiljaisuuden toteamalla Hissin kestää aina sen verran kauan lähteä liikkeelle, että sitä miettii lähteekö se ollenkaan. Pysyn vaiti, sillä osoitat toteamuksen selkeästi kollegallesi, joka myöntelee sanomalla Niinpä. Minä en ole edes pannut merkille hissin hitautta, en ennen kuin nyt, kun sinä mainitsit siitä.

Loppujen kerrosten ajan olemme hiljaa. Mieleeni tulee koominen ajatus siitä, jos hissi nyt jumittuisi kerrosten välille. Puren huultani, jotten hymyilisi typerästi yksinäni. Päätän kertoa ajatukseni sinulle terapiassa. Tuijotan koko hissimatkan ajan kerrostaulua, joten en tiedä mihin sinä katsot. Katsotko minua? Analysoitko käyttäytymistäni ja olemustani nyt kun sinulla on siihen mahdollisuus muualla kuin huoneessasi, täysin eri tilanteessa ja ympäristössä?

Istuudun punaiseen nojatuoliin huoneessasi. Hymyilen.

Terapeutti: Sua hymyilyttää jokin.
Minä: Joo mulle tuli vaan äsken hississä mieleen, että jos se hissi jumittuisi niin me oltaisiin voitu pitää terapiatunti siinä.
T: Niin oltaisiin, siinä vaan olis ollut yksi ylimääräinen henkilö.

Minä: Käyks Suomessa terapeutit terapiassa kun amerikkalaisissa sarjoissa ne käy?
T: Terapiakoulutuksessa on omaa terapiaa, mutta voi myös muuten käydä. Ootko katsonut sarjaa Terapiassa?
Minä: Joo mä seurasin sitä. Se oli koukuttava.

Hiljaisuus. Kuulen kellon tikityksen. Tik. Tok. Tik. Tok. Tick-Tock. Tick-Tock.

Take a chance you stupid hoe.

T: Mitä sä mietit?
Minä: Mä unohdan joskus, että sulla on muitakin potilaita... ja sitten kun mä muistan sen, niin mä tulen *naurahdus* mustasukkaiseksi siitä.
T: Muista, että nämä ajat ovat sun aikoja. Mä en jaa näitä kenenkään muun kanssa eikä kukaan tule tosta ovesta näitä häiritsemään.
Minä: Mä ajattelen myös, että ne on parempia potilaita kuin mä. Että ne osoittaa edistymistä ja pystyy katsomaan puhuessa silmiin.
T: Sä et saisi verrata itseäsi muihin.
Minä: Niin, mä tiedän.
T: Mitä sä ajattelet, kun mä olen muiden kanssa, en sun?
Minä: Mä en ole ajatellut sitä.
T: Tunnetko sä muihinkin ihmisiin mustasukkaisuutta?
Minä: Joo, joihinkin. Mä olen hyvin omistushaluinen.



Joe Hisaishi - Dragon Boy

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haluan vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamista, muista elää päivä kerrallaan.

Pura kirjoitti...

Kiitos paljon kommentistasi. Se lämmitti mieltäni.

Lähetä kommentti