Girl with a Razor Blade

Terapia. Minulla kesti hetken keksiä mikä odotushuoneessa ei ollut kohdallaan. Radio ei ollut päällä.

Minä: Odotushuoneessa oli koko kesän talvitaulu.

Terapeutti: Mutta eihän siellä ole kuin yksi taulu.

Minä: On kaksi taulua: syystaulu ja talvitaulu ja niitä vaihdellaan vuodenajan mukaan. Talvitaulu on aina talvisin, muuten syystaulu. Mutta tänä keväänä sitä ei vaihdettu.

T: Mä en olekaan huomannut.

Olen vähällä möläyttää, että ethän sinä siellä odotushuoneessa istukaan. Tosin ymmärrän ettet tiennyt taulusta, sillä se on odotushuoneessa juuri sillä seinällä ettet näe sitä tullessasi hakemaan potilaitasi.

T: Missä se toinen taulu sitten on?

Minä: En mä tiedä, varmaan jossain kaapissa.

T: Jaa, täytyykin katsoa.

Minä: Mä ajattelin, että me ollaan niin masentavia, että täällä alkaa jo henkilökuntakin masentua. Joku on tuuminut keväällä että "Suotta sitä talvitaulua vaihtaa pois kun kohtahan se talvi taas tuleekin", hymähdän.

Hiljaisuus. Kuulen kellon tikityksen. Alan laskea sekunteja eri kielillä. One two three. Ett två tre. Eins zwei drei. Un deux trois. Un dos tres. Kunnes muistan etten saisi laskea sekunteja vaan minun pitäisi pitää mieleni avoinna ja päästää ajatuksia virtaamaan sinne. Perinteeksi muodostuneesta tavasta on vaikea päästä heti eroon.

T: Mitä sä mietit?

Olen yhä hiljaa. Hypistelen paperilappua sormissani. Taittelen paperin kulmaa. Yhä uudestaan. Ja uudestaan.

Minä: Mä viiltelin eilen.

Sinun kuuluisi sanoa jotain, muttet sano mitään. Huoneeseen lankeaa hiljaisuus. Yritän keksiä syytä miksi olet hiljaa. Et voi ainakaan olla järkyttynyt etkä hämilläsi, sillä ei tämä ole mikään uusi asia. Olemme puhuneet viiltelystäni aiemminkin. Minä tuijotan syliäni. Tässä olisi hyvä tilaisuus katsoa sinua silmiin. Katsoa sinua silmiin ensimmäistä kertaa koko viisivuotisen terapiasuhteemme aikana. Ehkä sinä olet juuri sen takia hiljaa, että saisit minut katsomaan itseäsi. Vai onko kasvoillasi ilme, jonka haluaisit minun näkevän? Mitä ilmeesi kuvastaisi? Huolta? Pettymystä? Surua? Käyn sisäistä kamppailua itseni kanssa, mutten saa nostettua katsettani sylistäni. En vain saa. Sinä rikot hiljaisuuden ja tilaisuus menee ohi.

T: Miksi sä viiltelit?

Minä: Koska mulla oli paha olla. Mä olin surullinen.

T: Mihin sä viiltelit?
Minä: Ranteeseen.
T: Kumpaan?
Minä: Vasempaan. Oikeassa on tatuointi. *naurahdan* Olis varmaan pitänyt ottaa vasempaankin niin mä en voisi viillellä siihen.
T: Millä viiltelit?
Minä: Höylällä.
T: Helpottiko se sun oloa?

Minä: Joo. Se helpottaa aina.

SlowHill - Super Blue