keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Done my best - still not enough


Yliopiston pääsykokeet. Ohi. Mä olen aivan loppu. Finito. Kaputt. Maanantaina oli luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeet, eilen maantiedon pääsykoe. Mä haluaisin opettajaksi... siis jos mä ylipäätään edes haluaisin jotain. Monta tuntia matkustamista ja lukemista, monen tunnin koetilaisuudet, kun mun jaksaminen on luokkaa 60% ja keskittymiskyky on 55% (on se ollut huonompikin). Mä voisin nukkua seuraavat sata vuotta, kiitos. Mä olen niin poikki.

Silti. Enemmän olis pitänyt tehdä. Lukea enemmän... paljon enemmän. Haastattelu ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. Musta olisi ollut niin paljon parempaankin. Ja maantiedon koe oli helppo, mutta tein aivan tyhmiä virheitä. Musta tuntuu, että mä tein kaikkeni mihin tässä kunnossa tällä hetkellä pystyn, mut mä en jaksa uskoa, että se riittää. Pitäisi pystyä niin paljon parempaan.

30.6. tulee tulokset. Enhän mä tiedä, olisinko mä edes opiskelukykyinen. Syksyllä mä aloitin kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Mulla pitäisi nyt olla suoritettuna 25 op. tai ainakin sinnepäin. Mulla taitaa olla 4 op. En mä varmaan olisi. Mut kyllä mä yrittäisin, jos tulisin valituksi. Mä ihan todella lupaisin yrittää.


Kiitos muistutuksesta, maantiedon kirja. Vaikka eipä se enää näin pitkän ajan jälkeen tunnu miltään. Mä oikein odotin, kuinka kohtalon ironiasta siinä kokeessa olisi ollut esseetehtävä tsunamista. Ei ollut. Surullista on, että mä olisin tiennyt siitä kaiken.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wow. Ohhoh. Mutta arvaa mitä, nyt jos tuntuu siltä että haluaisi vain levätä, just sitä kannattaa tehdä. Se tarkoittaa että tarvitsee lepoa. Ei mitään lenkkeilyä tai härväämistä vaan lepoa! :)

Pura kirjoitti...

Joo ihan pakko levätä. Tosin kauheasti ei voi, kun pitäis koulujuttujakin tehdä. :/

Anonyymi kirjoitti...

Minusta vaikuttaa, että sinun olisi kyllä hyvä ensin hoitaa itsesi kuntoon, ennen kuin aloitat opiskelut (varsinkin opiskelut alalle, jossa ollaan lasten kanssa tekemisissä). Ei opiskelusta tule mitään aliravittuna ja minusta on huolestuttavaa ja epäeettistä, että työskentelisit lasten parissa samaan aikaan, kun ihannoit sairaalloista alipainoa ja koko syömishäiriötä :/ Toki, jos opiskelu antaa sinulle sisältöä elämään, uuden suunnan ja siten uuden alun kohti parantumista niin hyvä juttu siinä tapauksessa :)

Pura kirjoitti...

Niin kyllä pitäisi. Tota mä en olekaan ajatellut, että mun olisi eettisesti väärin työskennellä lasten parissa. Tietenkään mä en millään muotoa toisi esille tai esim. pukeutumisella korostaisi mun syömishäiriötäni, päin vastoin yrittäisin sen peittää. Onneksi alkuun on kuitenkin pitkälle teoriaopintoja ja työharjoittelut alkavat vasta myöhemmin. Siinä ajassa jo ehtii aloittaa muutoksen kohti parantumista. Kuitenkin opiskelemaan pääsy olisi mulle tosi tärkeää, koska mä tuntisin, että olen arvokas ja hyödyllinen yhteiskunnalle ja mulla olisi myös mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin.

Tarkoitus olis nyt levätä niin paljon kuin mahdollista, mut koulujuttujen suorittamiseen mulla on aikaa enää heinäkuun loppuun niin se rajaa aika paljon. :O

Lähetä kommentti