Midsummer sadness

Ahdistaa. Mä en ehkä pärjää. En tiiä. Ahdistaa huominen juhannus. Mennään kavereiden kanssa mökille. Tarkoitus olis grillata, uida, saunoa, pelailla ja pitää hauskaa. Niin, hauskaa. Kuulostaa niin yksinkertaiselta. Mut mitä jos mä en jaksakaan. Sinne on tunnin ajomatka, me lähdetään jo aikaisin ja tullaan vasta seuraavana päivänä pois. Pitää niin pitkään jaksaa olla sosiaalinen... ja iloinen.

Mä pelkään, että mun pää ei kestä. Että jos mä hajoan. Ei siinä edes olisi oikeasti mitään pahaa, kun muut tietää että sairastan, mut mitä jos mä hajoan kaikkien nähden tuhansiksi pieniksi palasiksi enkä saakaan itseäni enää kasattua. Pilaan kaikkien juhannusfiiliksen.  Hävettää ajatella, jos pää ei yhtä yötä mökillä kestä.

Mä ajattelin, että mua ahdistaisi grillaaminen ja syöminen. Mut nyt mä toivon, että ahdistaisikin vaan se. Siitä mä sentään selviäisin (paitsi mitä nyt viime juhannuksenakin menin salaa oksentamaan).

Viivyn kuumassa suihkussa aivan liian kauan. Mut se rauhoittaa. Se oikeasti rauhoittaa. Kun ei mulla ole muutakaan. Ei voi edes viiltää, kun huomenna mennään saunaan ja uimaan. Ehkä se on ihan hyvä asia, mut tällä hetkellä se on musta huono asia. Oispa pameja.

Ja taas mä pelkään itseäni, itseni puolesta. Miks mun pitää olla tällänen?

HOPE

Perjantaina mun entinen psykiatri soitti mulle psykan syömishäiriöpolilta nro 1. Mulle on heinäkuun puolivälissä varattu hoitoneuvotteluaika sinne, johon tulee sieltä myös mun entinen hoitaja. Se tapaaminen ei vielä tarkoita, että mä pääsisin sinne, mut mä oon kyllä aika varma, että mä pääsen kerta se tapaaminenkin järjestetään ja siihen osallistuu useampi hoitohenkilö. Mä toivon, että mä pääsen sinne. Mä haluan eroon bulimiasta. Mä en jaksa sitä enää.

Tapaamiseen on kolme viikkoa. Kolme viikkoa pitäis vielä jaksaa ilman hoitajakäyntejä. Vähän pelottaa, kun mun vointi saattaa heitellä niin lyhyelläkin aikaa niin rajusti. Mut kyllä mä pärjään. Joo, mä pärjään.

Tänään tulee Neloselta klo 21.00 elokuva Selviytyminen - The Impossible. Se on tositapahtumiin perustuva elokuva Aasian tsunamikatastrofista. Suosittelen katsomaan, jos yhtään kiinnostaa, vaikkei se olekaan mitään kevyttä katsottavaa.

100 Happy Days -haaste

#59 Näin yhtä tuttua pitkästä aikaa ja oli kiva käydä kahvilla ja vaihtaa kuulumisia.
#60 Serkun synttärit ja otin pihalla aurinkoa.
#61 Ostin toiset Freddyt itselleni.
#62 Pääsin autokoulun teoriakokeesta läpi, joten kohta mulla pitäis olla kortti.
#63 Sijoitusneuvojan kanssa oli hyvä tapaaminen ja koska oli viileä päivä, saatoin käyttää mun uutta, valkoista pörrötakkia.

Binge-purge -day

Bulimiapäivä. Binge-purge -day. Ei tästä pitänyt tulla, mut tulipahan kumminkin. Kun tekee mieli herkkuja niin niitä oikeesti tekee niin paljon mieli, ettei tiedä miten päin olisi. Sä et pysty olemaan paikallasi. Sä et pysty tekemään mitään. Sä et pysty ajattelemaan mitään muuta. Mä voin uskoa, että kaikista muistakin riippuvaisista tuntuu samalta. Sun on pakko saada herkkuja. Sun on pakko mennä kauppaan. Ihan sama kuinka väsynyt sä olet, sataako kaatamalla vettä tai tuleeko taivaalta kissoja, koiria, miehiä, happoa, heinäsirkkoja, meteoriittejä, onko sun jalka poikki tai vaikka 3. maailmansota olisi syttynyt sillä aikaa. Aivan sama. Sä menet sinne kauppaan.

Joskus tekisi mieli avata karkkipussi jo kotimatkalla. Mut sen verran itsehillintää täytyy olla, että odottaa kotiin asti ja kun koneelta tai tv:stä on joku sarja pyörimässä. Sitten voi aloittaa.

Karkkia, sipsiä, suklaata, kaks vadelmacroisanttia. Toinen croissantti piti säästää huomiseksi. What a lie. Ihan kuin mä mitään pystyisin säästämään. Mä ahmin sen siinä samalla kuin kaiken muunkin. Ensin karkkia, suklaata, croisantti, sitten sipsiä, taas karkkia, sipsiä, toinen croisantti... Käsi työntyy jo uudelleen karkkipussiin, vaikka suu jauhaa vielä edellistä annosta. Ensin sivistyneesti karkki kerrallaan, sitten kaksi karkkia kerrallaan. Yksitellen aivan liian hidasta. Valitsen kaksi samanlaista karkkia. Kun ne loppuvat, muodostan pareja eri karkeista ja tungen niitä suuhuni. Sairasta. Aivan sairasta.

Niin kuin Orange is the New Blackissakin sanottiin: Kunnon karkkimässäilyyn tarvitaan suolaista ja makeaa tai toisinpäin - the magic combination. Se vaan on aina huonompi, kun sitten pystyy ahmimaan paljon enemmän kuin jos ahmisi pelkästään makeaa.

Kaikki on tuhottu alle puolessa tunnissa. Sitten oksentamaan. Mä en todellakaan voi jättää kaikkea tota yön ajaksi imeytymään mun reisiini ja vatsaani, vaikka mulla on kyllä kaikesta tosta makeasta niin ällö olo, että mä oksentaisin joka tapauksessa. Koko prosessi on niin nopeasti ohi, että mä mietin, tapahtuiko äskeistä ahmimista edes ollenkaan. Mut kyllä se tapahtui. Valitettavasti. Taas.

Ja taas mä päätän, että ei enää ikinä. Mä oon aika pettynytkin itseeni, kun mä sorruin. Mä tarviin oikeesti apua.

Another funny post in my depressing blog

Koitan tulla pian taas kirjoittelemaankin jotain.

Rainy day

Masentaa. Ulkona sataa kaatamalla ja on surullisen harmaata. Mä tunnen olevani yhtä sään kanssa. Mä en vaan pysty itkemään, vaikka mä haluaisin. Ehkä mä olen itkenyt liikaa. Tai mä en vaan enää osaa. Tekisi mieli hukuttautua sateeseen. Huuhtoutua sen mukana maahan ja vain kadota olemattomiin. Sää on ollut koko päivän sama. Mä olen ollut koko päivän tälläinen. Mä yritän, mut mikään ei auta. Tää masennus ei mee pois. Nukun tämän päivän ohi.

On ollut ihan hyviä päiviä ja päiviä, jolloin en ole tuntenut mitään. Sitten tulee huono päivä ja mä tunnen taas sen kaiken. Koko maailman painon harteillani. Ja se painaa niin paljon. Se painaa harteita lysyyn. Hyviä päiviä oli liikaa ja pudotus masennukseen tuntuu ylivoimaiselta kestää. Se on kuin musta aukko, joka imee kaiken hyvän itseensä. En jaksa edes yrittää hymyillä. Olisipa joku tyhjyys, jonne voisin vain mennä ja jossa ei olisi mitään eikä tuntisi mitään. Jos ei tunne yhtään mitään, ei voi tuntea mitään ikävääkään.

Kuntoutumisenohjaaja kävi aamulla. Mun oma ohjaaja on lomalla ja mulle tuli sijainen. Mä luulin, että se olisi yksi uusi ohjaaja, mut se olikin yksi toinen. Se on ihan mukava, mut se puhuu ja kyselee aivan liikaa. Etenkin, kun on aamu enkä mä silloin ole todellakaan jaksavimmillani. Se tapaaminen vei kaikki voimat ja mä väsyin vaan lisää.

Death is waiting

Keskiviikko. Pesistreenit. Väsytti, enkä olis jaksanut oikein mennä, mut menin kuitenkin. Oon siitä iloinen, että sain itseni lähtemään, koska mulla oli taas ihan älyttömän kivaa ja lyönnitkin onnistui ihan hurjan hyvin ja meni pitkälle. Ja ei, mä en mene pesikseen vaan kuluttaakseni kaloreita. Mä meen sinne, koska mä pidän siitä oikeasti. Muut sanoi siellä, että kun mä olen niin laiha. Minä. Laiha. Olenko? Olen. Kyllä ihan oikeasti olen. Teki mieli hymyillä.

Mutta anoreksiaoireet. Mä olen taas huomannut yhden uuden ja pakko sen on johtua anoreksiasta. En mä tiedä, mistä muustakaan. Sen mä olen huomannut jo aiemmin, etten enää pysty juoksemaan yhtä kovaa ja tuntuu kuin juoksisi koko ajan kovaan vastatuuleen.

Mut nyt mun koordinaatio/tasapaino on heikentynyt. Mä oon jo kahdesti treeneissä kovassa spurtissa kaatunut, koska oon vaan sotkeutunut omiin jalkoihini jotenkin. Mua ei oo heikottanut tai pyörryttänyt, nauhat ei oo auenneet, maassa ei ole ollut kuoppaa tai muuta epätasaisuutta. Mä oon yksinkertaisesti vaan kaatunut ilman mitään syytä. En tiedä. Tätä ei oo koskaan ennen ollut. Ei siinä, en mä itseäni pahemmin satuta, mut muuten toi on tosi hämmentävää... ja jollain tapaa pelottavaa, etten mä enää vaan tahdo pysyä pystyssä.

Mut mä haluan siitä huolimatta jatkaa.

Summer bucket list '17

Mä mietin, että ehkä mun pitäisi edes joskus kirjoittaa joku vähän positiivisempi päivitys. Mun blogi kun on niin kamalan masentava. Joten mä ajattelin tehdä Summer Bucket Listin. 

Summer Bucket List '17

• Ostaa jäätelökioskilta pallo irtojäätelöä jossain uudessa maussa. (Jäätelö on huge fear food ja kiellettyjen ruokien listalla eikä ana todellakaan salli syödä jäätelöä, mut tää olis kuitenkin kiva toteuttaa, jos mä vaan pystyn. Suurin haaste tulee olemaan häpeä: se, että mä joudun ostamaan ja kaiken lisäksi vielä syömään jäätelön julkisella paikalla).
• Tehdä vähintään 1 ulkomaanmatka (Mallorcan-matka on jo varattu, mut joku toinenkin matka olisi kiva tehdä ja ehkä juuri yksin).
• Ostaa uudet bikinit.
• Käydä kavereiden kanssa rantsussa uimassa, piknikillä ja ottamassa aurinkoa.
• Käydä festareilla.
• Mökkeillä kavereiden kanssa.
• Juoda aamukahvi ja syödä lounasta useana päivänä parvekkeella.
• Kauniina päivinä yrittää poistua enemmän kotoa ja viettää aikaa ulkona vaikka kävelyllä. (Viime kesä meni aika suurilta osin sisällä, koska en vaan pystynyt tai jaksanut lähteä ulos).
• Viettää päivä Helsingissä tai vaikka Tampereella.
• Käydä huvipuistossa.
• Käydä ratsastamassa.
• Saada koulutehtäviä tehdyksi.
• Lukea syksyn yo-kirjoituksiin.

Mä en aio ottaa mitään paineita, että nää kaikki olisi pakko suorittaa (paitsi koulujutut). Nämä mä haluaisin kesällä tehdä, se on sitten sama saanko tehtyä vai en. Suurin syy, jos en saa tehtyä, on varmasti väsymys ja jaksamattomuus.

100 Happy Days-haaste

Day #53 Tein kirppiksellä löytöjä.
Day #54 Jaksoin matkustaa pääsykokeisiin ja lukea niihin vielä.
Day #55 Selvisin luokanopettajan soveltuvuuskokeista ja oli kiva nähdä kaveria.
Day #56 Jaksoin keskittyä maantieteen pääsykokeeseen 4 tuntia.
Day #57 Pesiksessä löin tosi hyvin.
Day #58 Oon pystynyt olemaan päivän tosi vähillä syömisillä.

Done my best - still not enough

Yliopiston pääsykokeet. Ohi. Mä olen aivan loppu. Finito. Kaputt. Maanantaina oli luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeet, eilen maantiedon pääsykoe. Mä haluaisin opettajaksi... siis jos mä ylipäätään edes haluaisin jotain. Monta tuntia matkustamista ja lukemista, monen tunnin koetilaisuudet, kun mun jaksaminen on luokkaa 60% ja keskittymiskyky on 55% (on se ollut huonompikin). Mä voisin nukkua seuraavat sata vuotta, kiitos. Mä olen niin poikki.

Silti. Enemmän olis pitänyt tehdä. Lukea enemmän... paljon enemmän. Haastattelu ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. Musta olisi ollut niin paljon parempaankin. Ja maantiedon koe oli helppo, mutta tein aivan tyhmiä virheitä. Musta tuntuu, että mä tein kaikkeni mihin tässä kunnossa tällä hetkellä pystyn, mut mä en jaksa uskoa, että se riittää. Pitäisi pystyä niin paljon parempaan.

30.6. tulee tulokset. Enhän mä tiedä, olisinko mä edes opiskelukykyinen. Syksyllä mä aloitin kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Mulla pitäisi nyt olla suoritettuna 25 op. tai ainakin sinnepäin. Mulla taitaa olla 4 op. En mä varmaan olisi. Mut kyllä mä yrittäisin, jos tulisin valituksi. Mä ihan todella lupaisin yrittää.

Kiitos muistutuksesta, maantiedon kirja. Vaikka eipä se enää näin pitkän ajan jälkeen tunnu miltään. Mä oikein odotin, kuinka kohtalon ironiasta siinä kokeessa olisi ollut esseetehtävä tsunamista. Ei ollut. Surullista on, että mä olisin tiennyt siitä kaiken.

#Truestory

Here's some truly depressing facts that I collected for you guys.

Put down the fork

Paino 39,5 kg. Kaikesta bulimioinnista ja sortumisista huolimatta paino on päinvastoin laskenut. Jihuu! Mittailen itseäni kriittisesti peilistä. Joka sentti, joka puolelta, joka kulmasta. Reidet näyttäis kaventuneen. Ihanaa. Ja ranteet on selkeesti kapeammat. Mä en tajua, miten mulla aina ensimmäisenä kaventuu ranteet, kun eihän niissä oo mitään mitä voisi edes lähteä. Oon mä kyllä ehkä ihan oikeasti laihtunut. Mä oon todella laihempi. Mä näen sen jopa itsekin, vaikka itse sitä on kaikkein vaikein nähdä. Mut vielä pitää saada paljon pois.

Mä en voi uskoa, että mä oon todella saanut maaliskuun lopusta 4 kiloa pois. Jollekin se voi olla vähän ja hitaasti, mulle se on paljon. Bmi 15.8. Ihan kiva, mutta ei läheskään tarpeeksi pieni. Se on vielä niin lähellä lukua 16, joka on iso luku. 14 olis kaunis luku... ainakin nyt alle 15. Mut mä pystyn tähän! Mä tuun olemaan vielä laiha, tosi laiha.

Tänään mä olen syönyt yhden tonnikalasalaattiaterian. Mun piti syödä siitä vaan puolet, mut söinkin sen sitten kokonaan. Mut se ei oo paha, kun se on vaan salaattia. Enkä mä ole tänään syönyt mitään muuta. Paitsi 4 mukia kahvia. Eikä mulla ole edes nälkä! Täydellistä!