"After a year in therapy my psychiatrist said to me, "Maybe life isn't for everyone.""
- Larry Brown
Viime maanantain terapia. Myöhästyn. Saatana.
Terapeutti: Ens viikolla on sitten se syömishäiriötyöryhmän tapaaminen. Siinä on siis sinä ja minä...
"Sinä ja minä liikennevaloissa..."
T: ... lääkäri ja sairaanhoitaja. Mitä sä ajattelet siitä?
Minä: Tjaah... että mitähän ideaa siinäkin on, kun en mä halua parantua anoreksiasta. Mä haluan laihtua... ja mä mietin, että minneköhän mä oikein katson siellä vai katsonko minnekään.
T: Aiotko sä istua sitten silmät kiinni?
Minä: Hahaa, en.
T: Sä voisit vilkuilla ihmisiä siellä?
Minä: No kun se on se juttu, että mä en pysty katsomaan lääkäreitä. Enkä psykologeja tai sairaanhoitajia. Ne kuuluu samaan kategoriaan lääkäreiden kanssa.
T: Älä ajattele, että siellä on just lääkäri.
Minä: Mitä defenssejä mä käytän täällä terapiassa? Mä lainasin yhden kirjan, 50+ defenssiä, mut mä en ole kaikista ihan varma, että liittyykö ne muhun.
T: Mitä sä luulisit, mitä käytät?
Minä: Hmm... no ainakin huumori. Mä en näytä sitä, mut kyllä mä tunnistan, että mä käytän sitä. Mä en sitten tiedä, että kuuluuko kriteereihin, että sen pitää tulla ilmi. Ja... no en mä muista muita.
T: No sä käytät acting outia...
Minä: Joo, toi oli yks!
Terapian vuotaminen ystäville puhumalla tai blogin muodossa on yksi acting outin muoto ja terapian kannalta haitallinen. Minähän en kirjoita tänne kaikkea, mutta... anteeksianteeksianteeksi.
T: ... ja torjuntaa ja kieltämistä nyt ainakin.
Ennen minä käytin valehteluakin. Onneksi en enää.
T: Tällä viikolla meillä olikin vaan tämä yksi aika. Varataanko ens viikolle kaks aikaa?
Minä: Joo!!! Ehdottomasti. Kun kuitenkin tää terapia loppuu pian, eikä mulla ole enää montaa käyntiä jäljellä.
T: Niin, sä voit käydä täällä terapiassa kesäkuun loppuun asti, kun sitten mulla alkaa loma.
Minä: Ai, mä luulin, että tää loppuu toukokuun lopussa.
T: Mä olen voinut joskus sanoa sellaista, kun ei ole ollut varmaa, että minne asti sä voit käydä. Tietty voidaan me lopettaa aiemminkin...
Minä: Eieiei!!! En mä halua lopettaa yhtään aiemmin kuin on pakko.
T: ... tai me voidaan vähentää käyntejä, jos sä haluat käydä lopussa vain kerran viikossa.
Minä: Ei vähennetä. Mä haluan käydä sen kaks kertaa viikossa!
T: Olisko vielä jotain?
Minä: Mä mietin joskus jotain tyhmiä juttuja... ja mä jätän ne aina kertomatta just siks, koska ne on niin tyhmiä, vaikka mä tiedän, että mun pitäis kertoa ne... Niin mä mietin, että musta olis kiva olla sun kissa, vaikka yhden päivän ajan. Mut siis, että sä et tietäisi, että mä olisin se.
T: Miksi sä haluaisit olla mun kissa?
Minä: Koska sitten mä näkisin millainen sä olet kotonasi, siis muualla kuin täällä, että olisitko sä samanlainen. Ja mä pystyisin tarkkailemaan ja katsomaan sua, kun täällä mä en pysty. Ja ehkä mä saattaisin pystyä katsomaan sua silmiinkin.
T: Niin kissat on kyllä puheliaita ja ne juttelee... ja vastaa kun niille puhuu. Vaikka kyllähän sä vastaat, jos mä kysyn jotain. Ja kissat katsoo silmiin.
Minä: Tai sitten mä just en pystyisi katsomaan. Kun kissat katsoo kuitenkin niin rohkeasti silmiin. Ne ei väistä katsetta. Niin mä en ehkä pystyisi siihen.
Kuvittelen sinun panevan merkille, kuinka kissasi käytös on muuttunut yhdessä yössä täysin epäkissamaiseksi. Poissa on se itseoikeutetun ylpeä olemus ja rohkea, läpitunkevan tuijottava katse. Tilalla on hiljainen ja arasti katsetta väistelevä karvakorva. Huolissasi kiikukat minut eläinlääkärille.
T: Olisko vielä jotain?
Minä: Mä mietin joskus jotain tyhmiä juttuja... ja mä jätän ne aina kertomatta just siks, koska ne on niin tyhmiä, vaikka mä tiedän, että mun pitäis kertoa ne... Niin mä mietin, että musta olis kiva olla sun kissa, vaikka yhden päivän ajan. Mut siis, että sä et tietäisi, että mä olisin se.
T: Miksi sä haluaisit olla mun kissa?
Minä: Koska sitten mä näkisin millainen sä olet kotonasi, siis muualla kuin täällä, että olisitko sä samanlainen. Ja mä pystyisin tarkkailemaan ja katsomaan sua, kun täällä mä en pysty. Ja ehkä mä saattaisin pystyä katsomaan sua silmiinkin.
T: Niin kissat on kyllä puheliaita ja ne juttelee... ja vastaa kun niille puhuu. Vaikka kyllähän sä vastaat, jos mä kysyn jotain. Ja kissat katsoo silmiin.
Minä: Tai sitten mä just en pystyisi katsomaan. Kun kissat katsoo kuitenkin niin rohkeasti silmiin. Ne ei väistä katsetta. Niin mä en ehkä pystyisi siihen.
Kuvittelen sinun panevan merkille, kuinka kissasi käytös on muuttunut yhdessä yössä täysin epäkissamaiseksi. Poissa on se itseoikeutetun ylpeä olemus ja rohkea, läpitunkevan tuijottava katse. Tilalla on hiljainen ja arasti katsetta väistelevä karvakorva. Huolissasi kiikukat minut eläinlääkärille.
Tässä tuli nyt useampi terapiakäyntipostaus peräkkäin, mutta alan nyt taas kirjoitella niitä ihan "tavallisia" postauksia ajatuksistani ja tuntemuksistani.
John Williams - Sayuri's Theme
14 kommenttia:
Naurahdin tuolle "Sinä ja minä liikennevaloissa" :D Alkoiko sinulla oikeasti soida se silloin päässä? Minullakin joskus saattaa alkaa soida joku biisi päässä jos kuulen tai luen jonkun sanaparin. Se on aika jännää.
Minusta nämä terapiakäynti postaukset ovat mielenkiintoisia. Tuo kissa-juttu oli varsinkin ihana.
Joo alkoi ihan oikeasti. :) Yritä siinä sitten pitää pokkaa. Vaikka olisin mä voinut tonkin kertoa. Joskus, kun oon kuunnellut musiikkia ennen terapiaa niin joku biisi on jäänyt soimaan päähän koko käynnin ajaksi. Se on kaikkein ärsyttävintä. Siksi en enää kuuntele musiikkia ennen terapiaa. :D
Samaten mulla tulee hyvin usein joistain sanapareista jotain todella huvittavaa mieleen ja meinaan usein revetä kesken kaiken. Tiedä sitten mistä sekin johtuu.
Kiva, että tykkäät niistä. :) Tosin nyt on alkanut taas tehdä mieli kirjoitella muunkinlaisia postauksia. Ihan vaan mitä mielessä liikkuu ja näin. :)
Olen aivan koukussa näihin terapiaistuntoihin. Kirjoitat niin lahjakkaasti, että uppoudun tekstiisi täysin rinnoin! Tuntuu kuin katsoisin elokuvaa pääni sisällä. Harmilliseksi tästä lukuelämyksestä tekee se tosiasia, ettei tämä ole fiktiota, vaan sun elämääsi.
Se rohkeus jonka olet kadottanut ihmisten silmiin katsomisessa tai heidän parissa olelussa, olet siirtänyt tekstin luomiseen. Sulla on oikeasti kirjoittajan lahjoja, josta saat olla todella ylpeä. :)
Sama juttu kuin Nennellä! Mutta välillä tulee huono omatunto siitä, että nauttii näistä tekstestä kuin tv-sarjasta, koska se on kuitenkin sun oikeata elämää.... :/
Kirjoita ihmeessä muitakin ajatuksiasi ja tunteitasi! :)
Nenne: Voi kiitos aivan kamalasti! Tässähän ihan punastuu... :)
Gea: Älä suotta pode huonoa omaatuntoa. Se mitä sinä ja Nenne kirjoititte, on mulle vain suuri kohteliaisuus! Mä nimenomaan haluan kirjoittaa kiehtovasti ja kerronnallisesti ja juuri toivon, että mun kirjoitukset olisivat mielenkiintoista luettavaa. Kun en mä halua kirjoittaa mitään kuivaa tietokirjatekstiäkään siitä, mitä masennus ja terapia on.
Isot kiitokset teille kohteliaisuuksista. Nauttikaa nimeomaan siitä, että kaikki mitä kirjoitan on totta. Joka sana! :)
Oot ihan älyttömän lahjakas kirjottaja, sun postaukset on aina niin persoonallisia ja valehtelematta paljon mielenkiintosempia, ku useimpien samoista asioista bloggaavien. Sun teksteihin pystyy ihan kunnolla uppoutumaan ja heittäytymään mukaan. Vahingossa saatan joskus vaan unohtaa ajan kulun ja jäädä lukemaan sun blogia, oon moneen kertaan jo käyny varmaan kaikki tekstit läpi! Kurjaahan se tottakai on, että sä kärsit kaikesta mistä täällä kerrot, mut on kyl tosi ihana kun uskallat niin rohkeasti tänne kirjottaa ja avautua, voimia sulle!
Vitsit, kiitos ihan todella paljon! Kirjoittamisen lisäksi parasta tässä koko jutussa on kyllä teidän lukijoiden ihanat ja tsemppaavat kommentit. Ne piristävät aina sitä harmaintakin arkea. :)
Toivon mukaan saan taas kirjoittamisesta kiinni ja pystyn jatkossa kirjoittelemaan useammin. Musta on itsestänikin niin kiva kirjoitella usein ja sellaiset pitkät tauot alkaa itseäkin vaan turhauttaa.
Hah nimenomaan huumorilla eteenpäin! I know your feeling! Sillä on jotenkin helppoa piilottaa se, mitä oikeasti sillä hetkellä tuntee!
Jaksamisia. :)
Oot ihan oikeassa! Mä oon huomannut, kuinka mä käytän huumoria todella usein juuri nimenomaan terapiatilanteissa ja tiedostan sen kyllä defenssiksi. Kiitos <3
On aina ihanaa saada uusia lukijoita :) kiva kun uskaltauduit :) jakselemista sulle myös!
Hmm, nyt rupes kiinnostamaan, että miten toi bloggaaminen / terapiasta puhuminen on haitallista. Lueskelin vähän acting outista, mut en ihan ymmärtänyt miks terapiasta puhuminen tai kirjoittaminen on pahaksi, tapahtuuhan se terapian ulkopuolella. Kaikki esimerkit jotka löysin acting outista liittyi itse terapiasession aikana tapahtuviin asioihin. Luulisi, että asioiden kokoaminen ja käsittely jälkikäteen olisi vain hyväksi.
Seuraavat lainaukset ovat suoraan kirjoista, että menee varmasti oikein:
"Acting out: Vastarintaa, joka ilmenee toimimisen toistona puhumisen, muistamisen tai tuntemisen sijasta. Tavallinen hoidon alkuvaiheen ajeerauksen muoto on hoitosuhteen "vuotaminen" eli potilas puhuu hoitotunneistaan jollekin ulkopuoliselle. Tämä laimentaa transferenssia."
- Antikainen, Ranta: Kohti vastavuoroisuutta - Psykoterapeuttinen hoitosuhde
"Acting outin hiljaisempi, mutta terapian kannalta haitallinen muoto on lisäterapeutin käyttö: Potilas ottaa jonkun tutun uskotukseen ja puhuu terapiaan liittyvistä asioista hänen kanssaan. Tähän kuuluu myös netissä tapahtuva ageeraus omista terapioista kertomisineen ym. Olennaista on myös kehittyykö split eli kertooko potilas lisäterapeutille/blogissa asioita, joita ei puhu terapiassa."
- Luukkonen: 50+ defenssiä (Tekstin alku suoraan kirjasta, viimeiset lauseet poimittu netistä ko. henkilön kirjoituksista)
En ole löytänyt juuri ollenkaan tietoa liittyen nimenomaan terapiasta kirjoittamiseen blogissa, mutta etsintä on työn alla, koska aihe kiinnostaa minua itseänikin. Toivottavasti tämä kuitenkin selvensi asioita. :)
Kiitos kun näit vaivaa ja etsit nuo lainaukset! Tosi mielenkiintoista... ja vähän hämmentävää, mutta kai se on uskottava jos asiantuntijat noin sanoo. Pitänee kysyä oman terapeutin ajatuksia aiheesta ensi kerralla.
Ei kiittämistä! Ei ollut ollenkaan vaivaa, kun mulla on noi kirjat kirjastosta lainassa (kevyttä iltalukemista) niin tässä käden ulottuvillahan ne oli. :)
Lähetä kommentti