Maniac

Tietysti aina kun lupaan kirjoittaa postauksen tiettynä päivänä, en syystä tai toisesta pysty kirjoittamaan. En siis saa enää luvata mitään.

Vielä perjantaina ajattelin, ettei osastolle palaaminen ole ollenkaan ikävä asia. Lauantaina ääni oli jo muuttunut kellossa. Olisi ollut vielä vaikka mitä kivaa tekemistä.

Tunsin itseni perjantaina ja lauantaina maaniseksi. Olin iloinen, nauroin ja puhuin todella paljon (niin paljon, että kun lauantai-iltana ajattelin asiaa, minun olisi tehnyt mieli läimiä itseäni poskille. Luoja, olin muiden mielestä varmaan kamalan ärsyttävä).

En tuntenut itseäni tuolloin lainkaan masentuneeksi tai väsyneeksi. Halusin shoppailla. Ostella kaikkea ja kuluttaa rahaa silkasta ostamisen ilosta. Nukkumaanmennessä minua ei väsyttänyt lainkaan, enkä saanut unta. Olisin halunnut puuhata vielä kaikenlaista sen sijaan, että olisin nukkunut.

Olen tuntenut itseni muutaman kerran aiemminkin maaniseksi, jolloin se johtui aloittamani masennuslääkkeen sivuvaikutuksista. Silloin elämä on tuntunut käsittämättömän upealta. On tuntunut, että pystyy ihan mihin vaan, jos vain tarpeeksi sitä haluaa. Voisi vaikka napata kuun taivaalta, jos vaan kurkottaa riittävän paljon.

Maanisena olen nauranut ja tuntenut itseni onnelliseksi. Olen pursunnut energiaa ja nukkunut öisin neljä tuntia tuntematta itseäni lainkaan väsyneeksi. Olen tulvinut itsevarmuutta ja keksinyt hulluja ideoita, joita olen ollut lähellä toteuttaa seurauksista piittaamatta. Olen ollut lähellä ostaa 700€:n maastopyörän, vaikken harrasta pyöräilyä ja varata ulkomaanmatkan parin päivän varoitusajalla. Olen ollut holtiton ja minua on täytynyt pidätellä. Siitä taas olen vain ärsyyntynyt.

Lauantaina makasin sängyssä ja ammuin hiuslenkkejä kattoon yrittäen osua palovaroittimeen. Minua ei huvittanut tehdä mitään. Olin kuolla silkastaan tylsyyteen. Typerä osasto. Kaikki maanisuus oli kadonnut kerralla kuin savuna ilmaan. Mitään ei ollut jäänyt jäljelle. Ei edes pientä hippusta. Kaikki oli palannut samaksi harmaaksi arjeksi. Olin palannut omaksi harmaaksi itsekseni. Kuinka masentavaa.

Weeping Willows - Touch Me